Koko päivän on panettanut. Jätin vapaaehtoiset luennot väliin ja jäin kotiin leikkimään dildolla. Poikaystävä on intissä, eikä siitä tähän hätään ole iloksi, joten sormeiltuani itseäni puolisen päivää, uskallauduin illan hämärtäessä lataamaan Tinderin puhelimeen. Ettei tulisi nolosti tuttuja vastaan, jotka kertoisivat miehelle, laitoin ikärajat sen verran korkeiksi, ettei oma profiili osuisi äijän sinkkukavereille tarjolle, vaan hain yli kymmenen vuotta vanhempaa seuraa.
Vetelin laiskasti miehiä oikealle ja vasemmalle. Liian moni profiilin mukaan tuntui hakevan joko jotain fetissikamaa, tai vakavampaa, kun minä olin vailla sitä itseään nyt. Lopulta löysin sopivan oloisen, nelikymppisen miehen joka etsi itselleen nuorta panoa helpottamaan paineita. Mies asui vajaan kilometrin päässä, joten sovin miehen kanssa treffit läheisen pururadan lihaskuntopisteelle.
Laitoin päälleni helteillä ihoani hyväilevän hameen, solmin hiukset ponnarille ja jätin alusvaatteet kotiin. Jännittyneenä lähdin kävelemään kohti sovittua treffipaikkaa, jossa mies jo odottelikin. Verkkareissa ja t-paidassa hieman pyöreä mies teki vatsalihasliikkeitä puupalkin päällä. Olin varmaan nähnyt Timpan jossain, vähintäänkin aamubussissa, sillä etäisesti hän oli tutun näköinen. Huomasin Timpan vasemmassa nimettömässä sormuksen, mutta se ei minulle toki kuulunut. Hymyilin miehelle, ja odottamatta tämän nousemista ylös, istuin tämän syliin hajareisin. "Sä oot varmaan Timppa, mä oon Hellu", esittäydyin ja vein käteni miehen housuille ja autoin tämän kalun esille. "Kiva kun sulle sopi näkeminen näin nopeella aikataululla, mun on koko päivän tehnyt mieli kunnon kyrpää" sanoin ja aloin herättelemään käsilläni miehen elintä nopeasti. Kun elin oli pystyssä, nousin sen päälle ja aloin ratsastaa sitä. Timppa huokaili allani ja alkoi hieroa rintojani minun ratsastaessani itseäni kohti huippua. Laukesin pian, ja nousin Timpan päältä, ja aloin nuolla ja lutkuttaa Timpan kalua. Timppa auttoi omalla kädellään ja pian hän laukesikin rintojeni päälle.
"Otetaan hei joskus uusiksi!" sanoin, suutelin Timppaa huulille ja palasin takaisin kotiin.
Tyttö ja mies nopeasti pururadalla
Helenia
1
5734
Vastaukset
Et yhtään paskempaa keksiny?😂
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719