Kimmo Jarva

Ei päässyt Lahteenkaan.

Jumissa on ja pysyy. Ei sitä muualle kelpuuteta.
518661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Parasta ennen aika jo menny.....ei kasva korkoa enää... Ikävä kyllä on pyrkyri Kokoomus holhonnu koko kaupungin ja johdon laitoskuntoon...

Äänestä

Koeta Jarva kestää vielä seuraaviin kuntavaaleihin saakka. Me kaupunkilaiset äänestämme uuden valtuuston jäsenet ja nämä änkyrät, jotka nyt vaikeuttavat työtäsi ovat jo siirretty lopullisesti eläkkeelle.
Ei kukaan täysijärkinen kestä nykyistä poliittista suhmurointia.
Jarva on hyvä ja osaava mies, kunhan hänen toimintaansa ei jatkuvasti vähätellä ja annetaan työrauha.

Äänestä

Mitä se kertoo kaupungista, että kaupunginjohtaja hakee jatkuvasti muualle töihin?

Eteläkarjalainen kaksinaamaisuus ja selkäänpuukottaminen tekevät varmasti työstä raskasta.

Äänestä

Eikö Jarvaa voi irtisanoa kun on niin kova hinku pois?

Äänestä
  • Jarvalla on oikeus hakea töitä. Piste. Lappeenrannassa kannattaisi keskittyä pikemminkin työilmapiirin parantamiseen kuin hiostaa Jarvaa siitä, miksi hän hakee muualle. Siihen voi olla ihan yksityiselämäänkin liittyviä syitä. Miksi hän haluaisi jäädä ahdistavaan Lappeenrantaan, varsinkin kun puoliso asuu muualla?

    Äänestä

Eikö ne vanhat kääkät kohta kuole, joiden luottamusta pitäisi nauttia?

Äänestä

Järvenpää on aloittanut taas ristiretkensä Jarvaa vastaan: Saanut siihen ilmeisesti mukaansa muutaman uskollisen perässähiihtäjänsä.

Äänestä
  • Järvenpää itse joutaisi jo kaatopaikalle. Luuserien kunkku, kaupungin virallinen työpaikkakiusaaja.

    Äänestä

Jarva voidaan irtisanoa ja palkata tilalle joku, joka paikkakunnalla viihtyy.

Äänestä

160 000 € vuodessa miehelle, joka mielii muualle. Ehkä tuo palkka auttaa jaksamaan nykyisessä vastenmielisessä työssään.

Äänestä

Mihinkään+kykenemätön+kaupunginvaltuusto+kaupunginjohtajan+kimpussa+peittelemässä+omaa+onnetonta+toimintaansa.Ja+kohta+saadaan+vielä+maakuntavaltuustot,+joissa+lähes+100%:sti+läähättävät+nämä+samat+paikallispoliitikot+nostamassa+kokouspalkkioita+tuplasti.+Kiitos+vaan+kepu!+Kun+oli+näistä+väliportaan+hallinnoista+päästy+eroon+niin+eikun+uutta+tilalle.

Äänestä

Kuntaliiton tj:ksi kuusi hakijaa, joista yksi ei halua nimeään julkisuuteen, joko nyt?

Äänestä

Jarvan aukio sillä kanavansuulla odottaa .

Äänestä

Spede koko tyyppi

Äänestä
  • Spede sentään oli toimelias ja kekseliäs.....

    Äänestä

Tästähän saisi tosi-tv-ohjelman: "Päästäkää minut pois Lappeenrannasta!", pääosassa kaupunginisä Kimmo Jarva. TV5 hoi!

Äänestä

Mikä ettei ei joku ottaisi. Tukka hyvin värjätty ja terävät liikkeet. Kyllä jolleki kelpaa joskus.

Äänestä

Onko jo tietoo mihin hakee seuraavaksi? Nopea liikkeissään jopa naisrintamalla...

Äänestä

Vaikka hallitus ja valtuusto kuinka yrittävät vesittää ainoan kaupungin johdossa olevan järjellä varutetun ihmisen toimet kaupunkilaisten talouden hyvinvoinnin palauttamiseksi, mikä onkaan tulos? Päähän potkiminen. Uuden työpaikan etsimisen hyvin ymmärrän, mutta eipä taida suosituksissa kannattaa mainita sanaa Lappeenranta.

Äänestä
  • Joo kyllä se niin on,kun esille tulee sana Lappeenranta niin ainakin minä sanoisin , että unohdetaan koko juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo kyllä se niin on,kun esille tulee sana Lappeenranta niin ainakin minä sanoisin , että unohdetaan koko juttu.

    Juuri niin.

    Äänestä

Nyt jo toinen avioero, pitääkö paikkansa, että olisi haksahtanut idän rotunaiseen?

Äänestä
  • Eihän idän rotunaisessa kai mitään vikaa ole, vain onko mielestäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän idän rotunaisessa kai mitään vikaa ole, vain onko mielestäsi?

    Mitä nyt vähän sensuuntaista. Aids, jes, lääke keksitty. Vähän klamydiaa, vai olikos se jotai rokkii? Herpes? Ei tod näk. Hitto. mitä näitä.
    Vitsi, huonokin.
    Kun tuntuu siltä, että siinä on lähes ainoa kaikinpuolin järkevä ihminen kaupungin johtoon, lopetetaan tällainen pölhöily. Vielä kun saisi sen areenahössötyksen kuriin, niin aika paljon kannatus lisääntyisi.

    Äänestä

  • Eikös se niin mene, eka vaimo ja 2 tytärtä jäi Tampereelle, sitten kunnanjohtaja ja nyt kaupan kassa, venakko. Kiirettä on mies pitänyt ennen 50 vuotta.
    Veli on Pirkkalan pormestari, ihan pelle miljoona.

    Äänestä

Kukaan ei ole kuitenkaan kertonut mitä Jarva olisi tehnyt väärin tai jättänyt tekemättä TYÖSSÄÄN...Muut asiat eivät kuulu arvostelun piiriin.

Äänestä

Ei lappeenrantalainen saa arvostella ja kyseenalaistaa Lappeenrantaa, ja sen toimitaa
se tuli selväksi jo" näköala paikka saimaalle" kirjoituksissa, eli meillä on Suomen paras kaupunki ja kaupungin johtaja. Lisäksi kaikki päätökset, myös teatteri on Suomen huippuluokkaa.

Lisäksi negatiivisuudesta ei tietoakaan, kaikki on paremmin kuin hyvin. Lappeenranta on suorastaan paratiisi koko Suomessa, nyt ei varmaan kukaan paheksu tätä kirjoitusta, ainakaan perus Lappeerantalainen.

Äänestä
  • Tuollaiseen jatkuvaan pahaanoloon kannattaa hakea apua.

    Äänestä

  • Päinvastoin, pelkkää valitustahan täältä saa lukea.
    Mikähän Jarvassakin on vikana...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaiseen jatkuvaan pahaanoloon kannattaa hakea apua.

    Tai paikkakunnan vaihto ei olisi pahitteeksi, auttoi myös itseäni ja monia muita Lappeenrantalaisia, moesta on tullut iloisia ja ulospäin suuntautuvia, onkohan täällä pohjavedessä jotain outoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai paikkakunnan vaihto ei olisi pahitteeksi, auttoi myös itseäni ja monia muita Lappeenrantalaisia, moesta on tullut iloisia ja ulospäin suuntautuvia, onkohan täällä pohjavedessä jotain outoa.

    Hyvin on sinulla asiat, kun jostain muulta paikkakunnalta käsin vielä jaksat natista suomi24 Lappeenranta-palstalla!! :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin on sinulla asiat, kun jostain muulta paikkakunnalta käsin vielä jaksat natista suomi24 Lappeenranta-palstalla!! :D

    Täytyy vähän Fiilistellä, ja antaa teilekkin toivoa paremmasta, ei kaikki ole niin synkää kun Lappeenrannasta katsottuna näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy vähän Fiilistellä, ja antaa teilekkin toivoa paremmasta, ei kaikki ole niin synkää kun Lappeenrannasta katsottuna näyttää.

    Mitäs synkkää täällä, kivoja ihmisiä ainakin itse tunnen.

    Ollaankin ihmetelty, keitä nämä ikivalittajat somen keskustelupalstoilla ja paikallislehden estareissa oikein ovat, kun ei niitä arkielämässä siinä määrin tapaa.

    Nythän se selvis, et joku jostain muualta käsin harrastaa tällaista "paikallis"valittamista. Hupaisaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs synkkää täällä, kivoja ihmisiä ainakin itse tunnen.

    Ollaankin ihmetelty, keitä nämä ikivalittajat somen keskustelupalstoilla ja paikallislehden estareissa oikein ovat, kun ei niitä arkielämässä siinä määrin tapaa.

    Nythän se selvis, et joku jostain muualta käsin harrastaa tällaista "paikallis"valittamista. Hupaisaa.

    Eihän sitä paremmasta tiedä kun on syntynyt Lappeenrantaan ja siellä päättänyt kuollakin, mitä nyt sillä välillä vähän Lemillä on käynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän sitä paremmasta tiedä kun on syntynyt Lappeenrantaan ja siellä päättänyt kuollakin, mitä nyt sillä välillä vähän Lemillä on käynyt.

    Ai jaahas.

    Minä olen asunut elämäni aikana viidessä kaupungissa Suomessa sekä neljässä ulkomailla, enkä silti löydä nykyisestä elämästäni LPR:ssa erityisesti mitään valittamisen aihetta.

    Jos tuntuu siltä, että kaikki muut ovat ikäviä ihmisiä, ehkä syytä voisi alkaa miettiä omasta itsestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaahas.

    Minä olen asunut elämäni aikana viidessä kaupungissa Suomessa sekä neljässä ulkomailla, enkä silti löydä nykyisestä elämästäni LPR:ssa erityisesti mitään valittamisen aihetta.

    Jos tuntuu siltä, että kaikki muut ovat ikäviä ihmisiä, ehkä syytä voisi alkaa miettiä omasta itsestä.

    No johas nyt

    Lappeenranta on sittenkin metropolien metropoli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaahas.

    Minä olen asunut elämäni aikana viidessä kaupungissa Suomessa sekä neljässä ulkomailla, enkä silti löydä nykyisestä elämästäni LPR:ssa erityisesti mitään valittamisen aihetta.

    Jos tuntuu siltä, että kaikki muut ovat ikäviä ihmisiä, ehkä syytä voisi alkaa miettiä omasta itsestä.

    Muualla asuneena, en hirveästi Lappeenrantaa kehuisi, mutta todella ikävä tulee saimaata, kun täältä muutan sitä jään kaipaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No johas nyt

    Lappeenranta on sittenkin metropolien metropoli.

    Kuka niin on väittänyt? Pikkukaupunki, ihan mukava asua, kun omat asiat ovat muuten kunnossa.

    Äänestä

Lukekaa vaan FB:n Positiivisen palautteen Lappeenranta sivustoa ja nauttikaa elämästä. Ruoho ei ole vihreämpää aidan takana vaikka siltä näyttää.

Äänestä
  • Kiitos. Samaa mieltä. Elämää ei kannata pilata valittamisella.

    Äänestä

Onpas tosi ilkeästi sanottu mutta jos siitä siulle hyvä mieli tuli niiiin

Äänestä

Minusta kaupungissa ei ole mitään vikaa, mutta jostakin kumman syystä täällä ei ole niitä lupsakoita karjalaisia, joista kuulee puhuttavan. Ilmeisesti koppava kaupunkilaisuus on idän eläjistä nousukkaita koviksia.. Mitä enemmän mainoksia ja pönttötaloja keskustoissa, sitä tylympää näyttää olevan meno.
Olen itse ajatellut muuttaa Länsi-Suomeen siinä toivossa, että olisi ehkä mukavampi ilmapiiri ihmisten kanssa toimiessa. Jospa tuo kaupunginjohtajakin luuhaa ympäri Suomea saman syyn vuoksi. Vitsi. Johtajat ovat mitä ovat.

Äänestä
  • Oikeassa olet, joku tän kaupungin ilmapiirissä on viturallaan, itsekkin kyllä täältä poistun.

    Äänestä

Ja hän on kuka?

Äänestä
  • No miksi ei olisi? Olipa loukkaavaa. Onnea vaan pariskunnalle.

    Äänestä

  • Johtaako kaupunkia venäläinen nainen nykyään. Johan on aikoihin eletty.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johtaako kaupunkia venäläinen nainen nykyään. Johan on aikoihin eletty.

    Joo-o, kohta on kadutkin venäjänkielisiä ja rahayksikkö muuttuu ruplaksi. Mietippä kuule sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo-o, kohta on kadutkin venäjänkielisiä ja rahayksikkö muuttuu ruplaksi. Mietippä kuule sitä.

    No ihan hyvä, on venäläisten mukavampi tulla kotoisaan kaupunkiin, pitää vaan vaihtaa johto ensin, ja eikun Venäjän tukikohdaksi vaan koko kaupunki. Se on hyvin hyvin pragmaattista.

    Äänestä

Kyllä se Kimmo jaksaa eläkkeelle asti ja sitten pääsee pois täältä junttilasta, onhan se vähän kun elinkautista istuisi, mutta vuodet kuluvat

Äänestä

Nyt lähti kuin kuppa Töölöstä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ensiensio kirjoitti:

Ei päässyt Lahteenkaan.

Jumissa on ja pysyy. Ei sitä muualle kelpuuteta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu