Milloin Kovalainen puristeli hinkkejä?

Olisiko aika-ajoin?

Miksi Heikki ei jäänyt kohuista kiinni? Kimillä on aina joku kohu menossa. Milloin käydään käsiksi naisiin, milloin miehiin ja joskus vempataan jopa omaa vaihdekeppiä. Kimi on aina kännissä, ei osaa mitään, ei voita enää koskaan ei ole vuosikausiin voittanut, mutta ei myöskään loukkaannu eikä lopeta. Heikki on ulkona formuloista, vaikka ei ollut sen huonompi kuin Kimikään.

Miksi Heikille jäi mopen osa, vaikka Kimihän se pelle on? Olisiko Heikki vielä ajoissa mukana, jos hän olisi edes kerran todistettavasti rikkonut naisen taikka vaikka miehen seksuaalista itsemääräämisoikeutta?

Miksi pahat pojat pärjäävät ja heikot heikit syrjäytetään?
41332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

... Pahat pojat saa aina kaiken. Jos Heikki olisi töötännyt vaikka sanokaamme Maisa Torpan rynnästyynyjä, olisi Torppa vienyt asian rosikseen. Jos puristajana olisi ollut Kimi, olisi Maisa punastunut ja hihitellyt ja ottanut ehkä eron Jari-Matista.

Äänestä

Maisa ja JML ovat eronneet. Kovalainen on naimisissa, samoin Maisa, mutta JML ei.

Heikki ajaa vielä työkseen ja saa palkkaa. JML maksaa ajonsa. JML:lle jäi siis mopen osa ja Heikki se vaan porskuttaa!

Äänestä

Menestyykö Heikki vielä jossain luokassa, kun mitään ei miehestä kirjoiteta? Kimi ei ainakaan menesty. AlfaSusi on hukassa. Viime vuodesta tuli Kimin joutsenlaulu, jos tänä kautena ei kisata.

Ajavatko molemmat suomalaisässät siis pahnanpohjimmaisina sarjoissaan?

Äänestä

Heikki tiesi että kanttarilta saa paremman pidon sadesäällä. Kimi ei tiennyt. Siksi Kimi mokaili ja spinnaili, Turkki 2020. Heikillä on Alain Prostin nerokkuus, harmi, ettei hän saanut koskaan sitä todistaa. Kimillä on Sennan munat. Botalla on soppari, ettei ohita koskaan Lewistä. Hävetkää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HeikeilläHäntäin kirjoitti:

Olisiko aika-ajoin?

Miksi Heikki ei jäänyt kohuista kiinni? Kimillä on aina joku kohu menossa. Milloin käydään käsiksi naisiin, milloin miehiin ja joskus vempataan jopa omaa vaihdekeppiä. Kimi on aina kännissä, ei osaa mitään, ei voita enää koskaan ei ole vuosikausiin voittanut, mutta ei myöskään loukkaannu eikä lopeta. Heikki on ulkona formuloista, vaikka ei ollut sen huonompi kuin Kimikään.

Miksi Heikille jäi mopen osa, vaikka Kimihän se pelle on? Olisiko Heikki vielä ajoissa mukana, jos hän olisi edes kerran todistettavasti rikkonut naisen taikka vaikka miehen seksuaalista itsemääräämisoikeutta?

Miksi pahat pojat pärjäävät ja heikot heikit syrjäytetään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu