Kuinka yleistä on 60+ nainen suhteessa nuorempaan?

AivanLääpälläänYli60v

Olen 42v m ja suhteessa 69v naisen kanssa. Kaikki menee paremmin kuin hyvin sillä tulemme loistavasti juttuun ja molemmat haluavat seksiä usein. Minulla heräsikin uteliaisuus asiaa kohtaan.

Kuinka yleistä on, että 60 naisella on suhde nuoremman miehen kanssa? Kuinka yleisesti 60 naiset haluaisivat suhteen nuoremman miehen kanssa?

25

976

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikein.hyvin.passaa

      Tulet saamaan toinen toistaan kummallisempia vastauksia, mutta minä vastaan oman kokemukseni ja elämänkatsomukseni nojalla. En halua nuorempaa miestä, koska heidän ajatusmaailmansa kulkee erilaisia polkuja kuin omani, olkoonkin vaan että nykyaikaisempia. Oma kumppanini on kolme vuotta vanhempi.
      Seksillä ei ole enää kovin paljon merkitystä, läheisyydellä ja hellyydellä sitäkin enemmän. Myös keskustelut ja mielipiteet ajankohtaisista asioista ovat merkittäviä.
      Kun näen nuoremman miehen, ajattelen, siinäpä kivan oloinen henkilö, tai sitten jotain päinvastaista, mutta mitään kutinaa tai sutinaa en tunne missään.
      Eläkää, sinä ja naisesi juuri sellaista elämää kuin teistä hyvältä ja oikealta tuntuu.

      • Nyt ei tule vastauksia, ei edes toinen toistaan kummallisempia, kuka nyt haluaisi kummallisena näyttäytyä.
        Paitsi minä.

        Mietin mitä aloittajan 69-vuotias tyttöystävä teki siihen aikaan, kun tämä nuorehko, aivan lääpällään oleva seksiboy kirjoittaa keskellä yötä aloitusta.
        Nukkui varmaan.
        Vaan mitäpä se(kään) minulle kuuluu.

        Aloittajalle: juu, en halua.


    • Mitä kyselet kun kerrot teillä menevän paremmin kuin hyvin.
      Sattuman kauppaa kenen kans alkaa menemään hyvin, ikäkään ei aina ratkaise vaikka suunnilleen saman ikäiset sopivat parhaiten yhteen.
      Harva tarkoituksella etsii nuorempaa kumppania, joskus vain niin käy.
      Moni luulee että seksi on ensimmäisellä sijalla jos on nuori kaveri, kyllä pidemmän päälle on oltava muutekin yhteistä.
      Jos menee hyvin niin miksi ajatella vuosikymmenien päähän, hyvät hetket kannattaa elää, ei niitä liikaa ole kenelläkään.
      Myös taloudellinen hyväksikäyttö tulee monelle mieleen, sekin riippuu millaisia osapuolet ovat.
      On miehiä ja naisia jotka käyttävät nuoruuttaan hyväksi taloudellisen hyödyn toivossa.
      Olen hyvin itsenäinen ja omillani pärjäävä, jos huomaisin pientäkään merkkiä hyväksikäytöstä panisin pisteen yritykselle.
      Meillä menee hyvin vaikka ikäeroa onkin, nyt hän imuroi autoanai ja teki pieniä remonttihommia. Minä laitan ruokaa ja hemmotellaan toisiamme parhaamme mukaan.
      Jos ruohonleikkuri särkyy hän korjaa sen hetkessä, ja ymmärtää autojen päälle.

      • harvat_löytää

        sulla käynyt säkä sulla oma koti renki


    • se on hyvä olla sellaisessa suhteessa missä menee hyvin
      oon tässä viime vuosien aikana huomannu että monet nuoret miehet
      haluaa kumppanikseen vanhemman naisen
      en tiedä mistä se buumi on saanut alkunsa
      kuvittelevat että vanhemmilla naisilla on enemmän kokemusta
      ja ovat jotain aivan extraa sängyssä
      mutta onhan dannykin niin rakastunu erikaansa ja päinvastoin
      ja ikäeroa on viiskytvuotta

      mutta kiitos ei kiitos pitäydyn tässä vanhassa hyväksi todetussa
      ikäisessäni tutussa ja turvallisessa aviomiehessäni.

    • Suhteellista

      En tiedä yleisyydestä, mutta kerron kokemuksesta. Olen nyt 60-vuotias mies. Vaimo kuoli 17 vuotta sitten, minkä jälkeen tutustuin 25 vuotta vanhempaan naiseen. Sitten rakastuin häneen ja olimme yhdessä vuosikausia, seksi sujui hyvin kuten muukin yhdessäolo. Valitettavasti herra Altzheimer tuli pysyväksi vieraaksi ja tämän vuoden alusta alkaen hän on ollut laitoksessa.
      Oma mielipiteeni on, että nuorempi mies ja vanhempi nainen sopivat paremmin yhteen kuin päinvastoin.

    • 88888

      Ikä on vain numero.

    • EnMinäAinakaan

      Ihmettelen jos naiset haluaa lasten kanssa seurustella.

    • onhan-näitäErikoisuuksia

      JUUU,
      onhan ranskan presidentilläki kymmeniä vuosia vanhempi vaimo,
      oliko peräti nelkytvuotta ikäeroa,
      jokohan vaimo on seitenkymppinen ei se kyllä kaukana siitä ijästä ole,
      TV:ssä hän vaikuttaa hyvin hoikalta siis laihalta, naama on kuin kirvellä veistetty ryppyinen,
      kokonaikuva kuitenki suhteellisen kaunis,
      ranskan presidentti ei näytä häpeävän sitä ollenkaa,
      hyvin esiintyivät pariskuntana näyttävästi
      kun ameriikan presidentti kauniin vaimonsa kanssa oli ranskassa vierailulla,
      kaikki neljä oli todella näyttävä kaunis näky jukisuuteen,

      itte en kyllä noin nuorta huolisi säkkipäässäkään,
      suhteelisen saman ikäinen pitää puolison olla,

      • kirvellä-veistetty-naama

        kuten huomasit sanoin " kokonaiskuva kuitenki suhteellisen kaunis "


      • kirvellä-veistetty-naama kirjoitti:

        kuten huomasit sanoin " kokonaiskuva kuitenki suhteellisen kaunis "

        Viittasin nimenomaan kasvojenpiirteisiin.


      • sori-tätä-mieltä
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Viittasin nimenomaan kasvojenpiirteisiin.

        Niin viittasi edellinenki kasvoihin,
        siis kasvot oli kuin krveellä veistetyt ryppuiset,
        mutta kokonaiskuva oli kaunis,
        koska hän oli hoikka ja pukeutui nuorekkaan tyylikkäästi ,

        läheltä katsottuna vanhan naisen kasvot,

        jotenki tuntuu väärältä että noin komee nuori mies on joutunu iso- iso-äidin puolisoksi,


        jos olisi oma poika surisin suuresti,


      • sori-tätä-mieltä kirjoitti:

        Niin viittasi edellinenki kasvoihin,
        siis kasvot oli kuin krveellä veistetyt ryppuiset,
        mutta kokonaiskuva oli kaunis,
        koska hän oli hoikka ja pukeutui nuorekkaan tyylikkäästi ,

        läheltä katsottuna vanhan naisen kasvot,

        jotenki tuntuu väärältä että noin komee nuori mies on joutunu iso- iso-äidin puolisoksi,


        jos olisi oma poika surisin suuresti,

        Sinä näet ryppyisen, kirveellä veistetyn vanhan naisen. Minä näen siropiirteisen, hyvinhoidetun, kauniin kypsän naisen. Katsomme erilaisten linssien läpi. Ei voi mitään.; turha kinastella asiasta josta voi olla vain jotain mieltä, subjektiivisesti.


      • kähkähkäääääää
        sori-tätä-mieltä kirjoitti:

        Niin viittasi edellinenki kasvoihin,
        siis kasvot oli kuin krveellä veistetyt ryppuiset,
        mutta kokonaiskuva oli kaunis,
        koska hän oli hoikka ja pukeutui nuorekkaan tyylikkäästi ,

        läheltä katsottuna vanhan naisen kasvot,

        jotenki tuntuu väärältä että noin komee nuori mies on joutunu iso- iso-äidin puolisoksi,


        jos olisi oma poika surisin suuresti,

        Puhutko nyt jennistä ja saulista.


    • Vastakysymys:
      mitä sinä sillä tiedolla sitten tekisit?
      Jos olet onnellinen suhteessasi vanhemman naisen kanssa niin kaikkea hyvää vain teille nauti onnestasi niin kauan kuin sitä kestää. Miksi tuhlata aikaasi kyselemällä ja vertailemalla ja haluamalla tietää muiden mielipiteitä?

      • Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.
        Miksi moni tuomitsee ihmisten elämää vaikka eivät tiedä yhtään mitään heidän asioistaan.
        Jos ei hyväksy jotain niin voihan sen sanoa, mutta silti pitäisi antaa muiden elää elämäänsä.
        Minua ei ihmisten asiat kiinnosta, omissa on ihan tarpeeksi.
        Jos molemmat ovat täysi-ikäisiä ja mieleltään terveitä niin kaikki on ok, vähän arveluttaisi viedä 17-vuotiasta lökäpöksyä näytille omalle jälkikasvulle jotka voisivat olla poikakaverin vanhemmat :)


    • En ottaisi poikani ikäistä miestä. Hänhän olisi rinnallani vielä lapsi ja niinollen ei minulle mitään annettavaa,

    • Olisin voinut ottaa sen kirvesmies poikeroisen elätiksi, mutku hällä oli oma entinen, mukava ihminen oli, aina melkein naurussasuin tuli töihin ja muutenkin hänen kanssaan voi jutella ihan kaikista asioista, no olihan hän jo lahempänä viittäkymmentä kuin neljää, mutta vahingossa pojittelin häntä, ja hän kyllä korjasi että hänellä on kaksi aikuista tyttöä, ihan ikävä kun ei ole enää aamukahvi seuraa.

    • Annapalaavaan

      Aloittajalle, syökö tyttöystäväsi hormoonipillereitä? Jos syö niin kiihkeät halut ja himot 69-vuotiaalla on aikaansaatu keinotekoisesti,

    • Niimi.merkkari

      Onneaksi olkoon. Toivottavasti saatte kauniita ja rohkeita emmerdale lapsia.

    • Sehän on täsmälleen yhtä yleistä kuin että 42v mies on suhteessa 69v naiseen.
      Ihmettelen vain miksi. Eikö hän kelpaa ikäisilleen naisille ja miksi?

    • Vanhatajat

      Mitäpä suotta mietit. Kunhan sokuri suussa sullaa, niin ei hättää.

    • Niinhä-met-miehet

      Olen kuusikymmentä. Tyttöystäväni on tasaraha ysiysi.
      Ei ole mennyt kaupaksi. Pitäisikö laskea kuusysiin?

    • kivatheille

      sehän on nykyään yleistä tuo ikäero kun katselee näitä miespuolisia niin sauli.paavo. Dany .näillä kaikilla onnuoret akat

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      44
      595
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe