Tietääkö kukaan?
Hain korkeakoulujen yhteishaussa paikkoihin a, b ja c. Kaikki samalle alalle mutta eri kaupunkeihin ja yksi yhteinen pääsykoe.
Pääsin yllättäen toiseksi rankkaamaani paikkaan eli b jo todistusvalinnassa. Pohdiskelin asiaa ja ajattelinkin, että oikeastaan tämä b olisikin kivempi kuin ykkösvalintani a. En siis mennyt enää pääsykokeisiin. En kuitenkaan vielä voi ottaa vastaan saamaani opiskelupaikkaa b, koska ykköspaikan valinnat ovat kesken.
Tajusin silti, että minun on vielä mahdollista nousta ja joutua paikkaan a, jos nyt sinne todistusvalinnassa valitut eivät ole sinne ensisijaisia hakijoita ja hakevat vielä muualle ja pääsevät. Silloin tilaa tulee muille hakijoille todistuksen kautta.
ELI: Onko minun mitenkään mahdollista enää estää tuota valintaa paikkaan a? Voinko laittaa tähän ammattikorkeaan viestiä, että en halua, että minua huomioidaan enää todistusvalinnassa? Tai voinhan, mutta onko siitä apua?
Yhteishaku ja järjestys
Tulevainssi-
0
140
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097- 501090
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89857
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182820Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu106744Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713