Onnelliset kissat

Ulkokissafani

Minun kolme kissaani ovat onnellisia ja viettävät parasta mahdollista kissanelämää. Heillä on täysin vapaa kulku ulos ja sisälle. Sisällä on aina tarjolla ruokaa ja vettä, samoin kuin ehkä ulkona(saalistusonnesta riippuen). Kissani ovat jopa sisäsiistejä ja tekevät tarpeensa hiekkalaatikolle ainoastaan kovimmilla pakkasilla.

Vanhin kolmesta kissastani on jopa reissuillansa löytänyt itselleen kesämökin:) Viettää ehkä puolet kesästään kissarakkaan eläkeläispariskunnan lellittävänä. Heille olen kertonut vanhuksen lempisafkoista ja sanonut et ruokkikaa ja rapsutelkaa ihan rauhassa, kissa päättää itse olinpaikkansa. Nyt se kulkeekin lähes kilometrin matkan asuinpaikkojensa välillä melkein päivittäin. Nuoremmat siskokset taasen pysyvät aika lailla tontilla ja käyvät aamuin-illoin sisällä ruokailemassa.

Kaikki kolme kattia ovat löytökissoja terassiltani, eli ulkoa ovat tulleet ja ulkoilla saavat. Leikkautukset sun muut eläinlääkärikulut hoidan tietenkin ilman ylärajaa, huolehtivathan he tonttini tuhoeläimistä.

Niin ja asiaan. On täysin vastuutonta ja todellista eläinrääkkäystä ottaa kissa jos se ei pääse vapaasti ulkoilemaan. Kissan tulee todellakin saada toteuttaa omaa viettiään luonnossa.

Ne ihmiset jotka väittävät ettei kissaa saa päästää ulos ovat väärässä ja todennäköisesti tiedostavat asian itse, mutta koittavat perustella omaa eläinrääkkäystään väittämällä päinvastaista. KISSA EI OLE SISÄLEMMIKKI!!!!

44

865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eläjanauti

      Just noin! Ihan samoja vaaroja ulkona on ihmisillä, kuin eläimillä. On tosi kurjaa, jos/kun vahinkoja sattuu, mutta elämä on elämästä nauttimista varten!!

    • oivoi96

      Et ole miettinyt että mitä jos kissasi eivät tulekkaan takaisin? On nimittäin ihmisiä jotka vihaavat kissoja ja kun kissasi sellaisen pihalle eksyy on se kissan loppu tai jos eksyy jonkun villieläimen reviirille. Kai tiedostat vapaana ulkoilun riskit? Ja kyllä kissa on sisälemmikki vai väitätkö että keskustassa asuvan ihmisen pitäisi päästää kissansa ulos liikkumaan vapaasti kun autoja likkuu joka suunnassa ja kaupunki on täynnä vaaroja? Silloin olisi sama tappaa kissa itse.

      • pehmojuttu

        EI OTA KISSOJA, jos asuu kaupungissa!!!! Pehmolelu ajaa saman asian, makaa hiljaa paikallaan!!


      • kissat96

        Kai tiedät että rotukissoja ei edes myydä ulkokissoiksi? Mun kissat elää turvallista elämää sisällä ja ulkoilee isossa tarhassa tai valjaissa TURVALLISESTI. Kissa on onnellinen kun sillä on lajitoveri,laadukasta ruokaa ja rakastava perhe. Sisäkissakin voi toteuttaa eri keinoin lajityyppilistä saalistusviettiään se ei ole vain ulkokissojen juttu.


    • eihyväelämä

      Kuka "asiatuntijoista" kertoo, miten saan kaksi vapaana liikkumaan tottunutta kissaani pysymään sisällä? Tänään kokeilin, niin meteli oli kova ja ovista sälöt lenteli, niitten pyrkiessä ulos. Käyvät sisällä syömässä mahansa täyteen ja loppupäivän makoilevat pihalla kukkapenkissä tai keinussa. Sääli on sisälle vangita! Jos ne ei kerran kuulu Suomen luontoon, kielletään niitten pito kokonaan! Rääkkäämistä on vangita kissat sisälle!

      • 2rt3at3wewrfsxz

        Ellei sinusta ole kouluttamaan lemmikkejäsi, on syytä vakavasti harkita niiden lopettamista.

        Omistajan tehtävä on huolehtia lemmikkiensä kouluttamisesta ja tavoille opettamisesta.

        Keinoja varmasti löytyy, kunhan vain on viitseliäisyyttä.

        On toki mahdollista sekin, että HEITTEILLÄ juostessaan kissasi jäävät jonkun vastuullisen henkilön loukkuun ja saavat sitä kautta paremman ja huolehtivamman kodin tai pääsevät kissojen taivaaseen.

        Opeta kissasi kiireesti turvalliseen ulkoiluun, kun vielä voit!


      • eihyväelämä

        Monelle "kasvattaminen" on eläimen alistamista, saada ne toimimaan niin, että itselle ei niistä ole harmia. Kissani ovat pienestä asti tehneet tarpeensa juuri oikeaan paikkaan, eivät revi mattoja eikä huonekaluja, eivät tule ruokapöydälle, eivät raavi, eivätkä pure. Siinä ne asiat, jotka olen heille "kasvattanut". Leikattuina kissoina pysyvät oikein hyvin näköetäisyydellä. Lintuja en ole niitten nähnyt hätyyttelevän, mutta myyrien keot ovat pihassamme kummasti vähentyneet.


      • w34eta34tga3gtas
        eihyväelämä kirjoitti:

        Monelle "kasvattaminen" on eläimen alistamista, saada ne toimimaan niin, että itselle ei niistä ole harmia. Kissani ovat pienestä asti tehneet tarpeensa juuri oikeaan paikkaan, eivät revi mattoja eikä huonekaluja, eivät tule ruokapöydälle, eivät raavi, eivätkä pure. Siinä ne asiat, jotka olen heille "kasvattanut". Leikattuina kissoina pysyvät oikein hyvin näköetäisyydellä. Lintuja en ole niitten nähnyt hätyyttelevän, mutta myyrien keot ovat pihassamme kummasti vähentyneet.

        No olethan sinäkin "alistanut" (hehheh!!) kissojasi, koska ne eivät saa toteuttaa mielihalujaan repimällä mattoja ja huonekaluja tai kiipeilemällä ruokapöydälle.

        Minkä vuoksi et saman tien totuttanut niitä ulkoilemaan esim. valjaissa tai rakentanut niille häkkiä turvallista ulkoilua varten?

        Koska olit piittaamaton ja laiska, niinhän?

        Ja ihan turhaan yrität vakuutella, ettei kissoistasi muka olisi linnuille ja muillekin pikku otuksille vahinkoa. Pelkkää mielikuvitusta ja tosiasioiden tarkoituksellista sivuuttamista.


      • Ulkokissafani

        Talvella kun joudun välillä lämpötilasyistä pitämään kissojen ulospääsyreitin kiinni, niin aamulla kun menee kahvia keittämään ja kaksi siskosta istuu ulko-oven edessä ja tuijottaa sinua, niin eihän siinä muuta voi kuin avata ovi. Eivät tule edes keittiöön safkalle, ulos pitää päästä.

        Jos minun pitäisi nuo kolme kaverustani vangita sisälle loppuelämäkseen, niin helpompaa heille olisi lopettaminen. Niin ja kukas minulla sitten olisi poosuna klapeja tehdessäni?

        Kissoja minulla on ollut yli 40 vuotta ja yksikään ei ole kadonnut. Siipeensä ovat joskus saaneet kulkukissojen kanssa , kun ovat puolustaneet reviiriään. Reviirikiistat ovat kissojen normaaleja juttuja ja niistä tulee joskus kimmokkeita. Nekin kuuluvat onnellisen kissan elämään.


      • 423ta32tgaseg
        Ulkokissafani kirjoitti:

        Talvella kun joudun välillä lämpötilasyistä pitämään kissojen ulospääsyreitin kiinni, niin aamulla kun menee kahvia keittämään ja kaksi siskosta istuu ulko-oven edessä ja tuijottaa sinua, niin eihän siinä muuta voi kuin avata ovi. Eivät tule edes keittiöön safkalle, ulos pitää päästä.

        Jos minun pitäisi nuo kolme kaverustani vangita sisälle loppuelämäkseen, niin helpompaa heille olisi lopettaminen. Niin ja kukas minulla sitten olisi poosuna klapeja tehdessäni?

        Kissoja minulla on ollut yli 40 vuotta ja yksikään ei ole kadonnut. Siipeensä ovat joskus saaneet kulkukissojen kanssa , kun ovat puolustaneet reviiriään. Reviirikiistat ovat kissojen normaaleja juttuja ja niistä tulee joskus kimmokkeita. Nekin kuuluvat onnellisen kissan elämään.

        Miksei muka voi muuta?

        Esimerkiksi voisit ottaa naulakosta valjaat ja taluttimet, pukea ne kissoillesi ja lähteä yhdessä lemmikkiesi kanssa reippaalle aamulenkille.

        Mutta ei.

        Et sinä viitsi. Kun olet laiska paska. Et viitsinyt kouluttaa lemmikkejäsi valjaisiin, etkä toisaalta viitsi nähdä sitä vaivaa, että ulkoilisit niiden kanssa.

        Otat mieluummin riskin siitä, että kissasi joutuvat vaikeuksiin.

        Vankilaan sinä joutaisit, mokoma eläinrääkkääjä!


      • taitoaoppii

        Läytöeläintaloista myydään hylättyjä kissoja, jotka on ulkoa kerättyjä.Ne myydään vaan vastuulliseen valvottuun ulkoiluun.Et ne oppii hyvin,ehkä se vika ei ole kissassa.Vaan oloissa, ja omistajissa.Kysy apuja löytöeläintaloilta.Parempi kysyä,kun katua kissan kadottua ties minne.


      • sivustaseuraajan

        Onko sitten yhtälailla eläimen alistamista kun koiraa ei päästetä vapaana jolkottelemaan pitkin kyliä? Sitten vänistäs ja vikistäs kun se Musti on taas pomppinut autotiellä, jahdannut naapurin kattia ja rähissyt toisen koiralle. on se kumma kun ei sitten koiriakaan saa pitää vapaana kiertelemässä kyliä. tai hevosia, villeinähän nekin vaeltavat pitkiä matkoja laumoissa niin on se väärin ne teljetä talleihin ja laitumille. Vapaaksi nekin vaan poukkoilemaan autoteille!


      • kfsölr
        sivustaseuraajan kirjoitti:

        Onko sitten yhtälailla eläimen alistamista kun koiraa ei päästetä vapaana jolkottelemaan pitkin kyliä? Sitten vänistäs ja vikistäs kun se Musti on taas pomppinut autotiellä, jahdannut naapurin kattia ja rähissyt toisen koiralle. on se kumma kun ei sitten koiriakaan saa pitää vapaana kiertelemässä kyliä. tai hevosia, villeinähän nekin vaeltavat pitkiä matkoja laumoissa niin on se väärin ne teljetä talleihin ja laitumille. Vapaaksi nekin vaan poukkoilemaan autoteille!

        Toivottavasti sut poimitaan HEITTEILTÄ hoitoon.


    • ylivaan

      En jarruta, jos tiellä, eteeni juoksee. Saattaisin aiheuttaa kolarin.

      • kylootÄijä

        Kuulut niihin urhoihin, joka ei jarruta sorsapoikueen tai siilinkään takia, vaikka takana ei tulisi ketään!!!


      • ylivaan

        Siiliä ja sorsanpoikasia voin väistää jopa jarruttaakin. Mikäli se on mahdollista.


    • voihyvätavaton

      On täällä porukkaa!!? Suurin pelon ja vihan kohde KISSA! Luulisi nyky maailmassa olevan tärkeämpiä ja vaarallisempiakin uhoamisen kohteita!

      • voitokkiinsa

        On siinä matami!!? Suurin pelon ja vihan kohde LAINMUKAISTA KISSANPITOA PERÄÄNKUULUTTAVAT PALSTALAISET! Luulisi nyky maailmassa olevan tärkeämpiä ja vaarallisempiakin uhoamisen kohteita!


      • awertga3w4g3aega

        Ja jälleen kerran yksi väärinymmärtäjä palstalla!!

        Kukaan ei vihaa kissoja, nehän ovat täysin syyttömiä omistajiensa typeryyteen ja toteuttavat vain vaistojaan.

        Mutta typeriä ja lemmikkejään huonosti kohtelevia ihmisiä on syytäkin vihata.

        He ovat tämän pelin konnia ja ääliöitä.


      • Varmasti_onkin

        mutta tämä on KISSAPALSTA ja täällä siis keskustellaan KISSOISTA eikä hallitsemattomasta maahanmuutosta.
        Ja kurittomat kissat kissojen taivaaseen, mars!


    • onnellisiaovat

      Naapurin koira on tappanut tänä keväänä jo 4 kissaa kun ovat pihalle tulleet, viime vuonna onnistu haavoittamaan tosi pahasti yhtä kissaa. Yksi noista neljästä kissoista olisi synnyttänyt pentunsa parin viikon päästä. Koira on kiltti ihmisille, mutta riistavietti tosi kova, piha on kunnolla aidattu korkeilla aidoilla jotka menee myös syvälle maahan jos innistuisi kaivamaan ali.
      Talvella löysin tieltä toisen naapurin n. 5kk vanhan kissanpennun kuolleena.

      • höpöhöpöjuttuja

        Ja höpö höpö! Keksi nyt vielä jotain tohon samaan litaniaan! Eikös se yksi kissa vielä raahautunut sinun portaille verissä päin, surkeana, kun tiesi, että täällä asuu täydellinen kissojen ystävä, katsoi sinua suoraan silmiin ja valitti, miten tyhmä omistaja kissalla on jne. Kyllähän noita juttuja voi keksiä ja omistajia haukkua, kun itsellään ei koskaan ole kattia ollut, tai omatunto soimaa, kun kissavanki makoilee päivät pitkät masentuneena. Nyt lopeta! Minä lopetan myös.


      • Ulkokissafani

        Absoluuttista paskapuhetta. Kissa ei todellakaan mene tontille missä on metsästys- tai ajokoira. Mikäli menisikin, niin pääsisi pakoon.

        4 kissaa kevään aikana??? Ei edes koko Suomessa. Lopeta paskapuheet!


      • 2tra3egte4stgfes
        Ulkokissafani kirjoitti:

        Absoluuttista paskapuhetta. Kissa ei todellakaan mene tontille missä on metsästys- tai ajokoira. Mikäli menisikin, niin pääsisi pakoon.

        4 kissaa kevään aikana??? Ei edes koko Suomessa. Lopeta paskapuheet!

        No eihän ole!

        Kissat ovat uteliaita ja liikkuvaisia otuksia. Eivät ne mistään voi tietää tonttien rajoja ja kulkevat missä niitä milloinkin huvittaa.

        Jos kulku sattuu sitten osumaan reippaita metsästyskoiria omistavan henkilön tontille, käy siinä kissalle helposti kylmät.

        Ryhdy vain pelkäämään omienkin HEITTEILLÄ juoksevien kissojesi puolesta!

        Ei sitä ikinä tiedä, milloin koittaa se päivä, kun eivät retkiltänsä palaa...


      • Ulkokissafani
        2tra3egte4stgfes kirjoitti:

        No eihän ole!

        Kissat ovat uteliaita ja liikkuvaisia otuksia. Eivät ne mistään voi tietää tonttien rajoja ja kulkevat missä niitä milloinkin huvittaa.

        Jos kulku sattuu sitten osumaan reippaita metsästyskoiria omistavan henkilön tontille, käy siinä kissalle helposti kylmät.

        Ryhdy vain pelkäämään omienkin HEITTEILLÄ juoksevien kissojesi puolesta!

        Ei sitä ikinä tiedä, milloin koittaa se päivä, kun eivät retkiltänsä palaa...

        En minä pelkää kissojeni puolesta. Mahdolliset vaarat kuuluvat onnellisen kissan elämään. Vapaasti ulkoilevat kissat ovat aika taitavia välttämään vaaroja.

        Naapurin neljä koiraa eivät kissojani ole onnistuneet vahingoittamaan, samoin eivät talviset jäniksenpyytäjien ajokoiratkaan. Kissat pääsevät karkuun.

        Vaarallisin elikko kissoille on näillä seuduilla supikoira, mutta eivät nekään ole 40 vuoteen onnistuneet kuin yhden kissan otsaa kulmahampaallaan raapaisemaan. Onneksi täällä ei ole ilveksiä.

        Kaikkialla maaseudulla kissat pidetään vapaina, eikä kissoja muualle tulisikaan ottaa lemmikeiksi. Täällä kissa on sekä hyöty- että lemmikkieläin ja elää onnellisen kissan elämää.

        Kissanvangitsijat tulisi tuomita eläinrääkkäyksestä.


      • hölmötkissat
        Ulkokissafani kirjoitti:

        Absoluuttista paskapuhetta. Kissa ei todellakaan mene tontille missä on metsästys- tai ajokoira. Mikäli menisikin, niin pääsisi pakoon.

        4 kissaa kevään aikana??? Ei edes koko Suomessa. Lopeta paskapuheet!

        Meillä metsästyskoiria omalla aidatulla pihalla.Karvatuppoja on jo jäänyt kissoista, tyhmänä ne palasvat uudelleen kiinnikokeiltaviksi .Omistajat tietää koirista, mut eivät välitä kissoistaan.
        Ei pidä ottaa mitään lemmikkiä, jos ei osaa sitä itsellään pitää!


      • vintillätuulee

        valitettavasti esim. vinttikoirat juoksevat kissat aika nopeasti kiinni ja pistelevät päiviltä. Saalisviettisiä näöllä metsästäviä rotuja kun ovat. Meilläkin on valitettavasti näin käynyt, oma iso aidattu tontti jonne oli eksynyt naapurin kissa. Kirmaili puskasta, koira singahti saman tied perään, otti kiinni ja ravisti... Kyllähän siinä suruksi kävi kissan puolesta, mutta jo aikaisemmin olin sanonut naapurille että kissa kiinni kun en voi sen turvallisuutta taata jos meidän tontille tulee. tuumasi vaan että "höpöhöpö kyllä se kissa kampoihin pistää ja siinä oppii olemaan poissa!"


    • trololollolle

      Sheriffejä kaivattaisiin tätäkin keskustelua poistamaan! Lemmikkipalstojen trolli on taas kehitellyt tyhjästä keskustelun, jossa provosoi itse itseään.

      • 2ta3egaa3szevasz

        Niinpä.

        Onhan se ihan todennäköinen vaihtoehto sekin, että nimimerkki "Ulkokissafani" onkin vain pelkkä trolli.

        Ei kai kukaan oikeasti voikaan olla noin suunnattoman typerä.

        On kuitenkin ihan hyvä häntäkin opastaa fiksuista lemmikin pitotavoista, eihän sitä ikinä tiedä, vaikka opastus olisi tarpeellista.


      • tätäseon

        Lemmikkipalstojen trollilla on tapana kehitellä juuri aloituksen kaltaisia tarinoita täysin ymmärtämättömistä eläimen omistajista, koska ihmiset reagoivat herkästi sellaisiin tarinoihin.


      • Kissoillelaltistuneet
        2ta3egaa3szevasz kirjoitti:

        Niinpä.

        Onhan se ihan todennäköinen vaihtoehto sekin, että nimimerkki "Ulkokissafani" onkin vain pelkkä trolli.

        Ei kai kukaan oikeasti voikaan olla noin suunnattoman typerä.

        On kuitenkin ihan hyvä häntäkin opastaa fiksuista lemmikin pitotavoista, eihän sitä ikinä tiedä, vaikka opastus olisi tarpeellista.

        Valitettavasti kyllä voi, jos kyse on kissaihmisistä. He voivat olla fiksuista fiksuimpia ja sympaattisia ihmisiä. Mutta kun tulee puhe kissoista, niin aivot ovat välittömästi narikassa. Siksi heitä voi halutessaan myös helposti vedättää.


    • eikissojaheitteille

      Laki, ei ole ihminen.Laki on noudattamista varten.

      Heikkolahjaisten on vaikea noudattaa lakeja, kun ymmärrys ei siihen riitä.

      • justniin

        Heikkolahjaisena et reppana tiedä, että mikään laki ei kiellä kissan vapaana liikkumista!


      • 4tafgaeg3aew3eawfga3

      • Vilukisu
        justniin kirjoitti:

        Heikkolahjaisena et reppana tiedä, että mikään laki ei kiellä kissan vapaana liikkumista!

        Kerran kun poistin turkin kisulta, niin oli kyllä tosi paksu keltainen rasva. Että sellainen villikissa.


      • vahtikaatarkkaan
        justniin kirjoitti:

        Heikkolahjaisena et reppana tiedä, että mikään laki ei kiellä kissan vapaana liikkumista!

        Kissa saa liikkua vapaana VAIN omistajansa pihalla.Muiden pihoille sillä ei ole mitään asia.Se kannattaakin heti vieraalle pihalle tullessaan loukuttaa tai muuten napata kiinni.Vieraalla pihalla kissa on aina vaarassa.Siellähän voi olla vaikka mitä vaaroja.


      • Julmuuttaesiintyy
        vahtikaatarkkaan kirjoitti:

        Kissa saa liikkua vapaana VAIN omistajansa pihalla.Muiden pihoille sillä ei ole mitään asia.Se kannattaakin heti vieraalle pihalle tullessaan loukuttaa tai muuten napata kiinni.Vieraalla pihalla kissa on aina vaarassa.Siellähän voi olla vaikka mitä vaaroja.

        Onnellinen kissa on sellainen, joka saa olla vapaana ja metsästää. Kissa tietää kotinsa , missä sillä on hyvä olla. Kesäkissaa ei saisi missään nimessä hankkia lapsilleen, jos kissaa ei ole mahdollista pitää jatkossa. On julmaa hylätä kissa...


      • omistajanraakuus
        Julmuuttaesiintyy kirjoitti:

        Onnellinen kissa on sellainen, joka saa olla vapaana ja metsästää. Kissa tietää kotinsa , missä sillä on hyvä olla. Kesäkissaa ei saisi missään nimessä hankkia lapsilleen, jos kissaa ei ole mahdollista pitää jatkossa. On julmaa hylätä kissa...

        Samoin metsästyskoirat,onnensa kukkuloilla jahdatessaan pienriistaa tai luvatta reviirilleen tulleita kissoja.Valitettavasti omistajat niin typeriä, et mahdollistavat sen,et koirani jahtaa kissoja.
        Kissan hylkääminen ja heitteillejättö on laissa kiellettyä.On julmaa jättää lemmikki heitteille.Heitteillä kissa on, kun se ylittää omistajansa tontin rajan.
        Onnellinen kissa ei ole, kun se jää autoteille tai petojen raatelemaksi.Vaikka omistajansa olisikin,kun kuvittelee vastuuttomana kissalla olevan kaikki hyvin.


    • karkureistaluettua

      Ulkokissan omistaja on onnellisimmillaan kun hänen kissansa ei enää palaakkaan reissuiltaan.Niin käy monille, se näkyy karkureista.Siellä kerrotaan kadonneista ja menehtyneistäkin.Kun kissalle on käynyt kalpaten,ulkokissanomistaja, kuvittelee että kissa on metsästämässä.Riiuureissuillaan tai löytänyt iiihanan uuden kodin, ja on onnellinen kissan puolesta.Vaikka, sille on käynyt kurjasti, vastuuttoman omistajan vuoksi.

    • neonkavereitani

      ulkokissa????kissa joka on vapaalla???tyhmää puhetta.joka päivä ovestani lasken 7 kissaa ulos.ja joka päivä otan ne sisälle sen satakertaa ja taas lasken ulos jne.onko ne ulkokissoja.naapurini ei koskaan niitä ampuis tai muuton tappas.ku ne tietää et ne on mun kissoja.ne tietää.mun naapurit tietää munkissat ja mä heidän.mitä fakin puhetta.maani rauhotin metsästykseltä kissojeni takia ei ees metsämiehet uhkaa.ja jokaisen joka häviää.ehkä. senkin selvitän.olen niin sitoutunut kavereitteni elämään.

    • Ulkokissafani

      Pikkukissa toi linnunpoikasen sisään, toinen tänä keväänä. Kissa tuo sen kauniisti suussaan vahingoittumattomana näytille, niin että linnunpoikasen voi ottaa häneltä pois ja vapauttaa metsään. Tietty aikamoinen stressitekijä linnunpoikaselle, mutta ei kuolettava tapahtuma. Kissahan on ihan ihmeissään et mihin se linnunpoikanen nyt hävis.

      Hiiriä ja myyriä en vapauta, enkä ota kissoilta pois. Saavat syödä ne ihan rauhassa. Oravia saisivat mokomat opetella pyydystämään.

      Uskoisin et tontillani viihtyvät(ja rottaan verrattavat tuholaiset) oravat tappavat moninkertaisesti linnunpoikasia kuin muutama kissa.

      • kakkosluokkaa

        Orava,kuuluu suomen luontoon, se ei ole kenenkään omistama, eikä lemmikkieläin.Samoin ketut ja ilvekset.
        Kissa ei suomen luontoon kuulu.Kissa on lemmikkieläin.
        Kovin on huono opetus ollut koulussa, kun tuollaisia perusasioita ei ole opittu.Että pystyisi edes luonnoneläimistä lemmikit erottamaan.Vai liekö oppilaassa ollut suurikin vikaa, eikä siksi tärkeät opit ole mieleen jääneet.
        Kissa on haitallinen vieraslaji, jonka ulkoiluja on omistajan valvottava.
        Julma on ihminen joka päästää kissansa tappamaan rauhoitettuja luonnoneläimiä, eikä tajua että vaarantaa siinä myös kissansa.Monet kissat loukkaantuu ja menehtyy heitteillä ja hylättynä.


    • provokatiivi

      Minulla on onnellisia sisäkissoja, mitä ihmettä. Ketarat pystyssä saatetaan makailla lämpöisellä sängyllä.

      Kirjoittaja alussa on sukua niille koiranomistajille, joiden pitbullit saa kulkea vapaana, kun ne pn niin "kilttejä".

      Hiiret ja muut ei ole enää ongelma, ja lintujen pesien kohtalo surettaa,. Onhan joku tyhmä päästänyt toiseksi pahimman pedon luontoon vapaana.

      Pahin on tietysti ihminen. Mutta kissa on hyvä kakkonen tappamiensa lukumäärän takia.

      Täällä jälleen kerran on niitä "vapaita" tyttösiä, surkeita, laihoja, paiseet naamassa ja kakaroita mahat täysi. Siinä on sen vapauden hinta. Synnyttävät ja ei enää ikinä sen jälkeen kun homma on ohi. Pääsivät turvaan, mutta kaikki ei pääse.

      Mutta ikinä ei tuo provojen kirjoittaja vastaa tällaisiin viesteihin.

      Hoitaako tämä provojen kirjoittaja näitä surkeita naaraita, pennut mahassa, nälkiintyneinä ja sairaina, loisia mahat ja korvat täynnä? Ei hoida.

      • emosienhoitaja

        Kissalle kuivamuonaa taitaa olla saman trollin kirjoittama. Kissa kalastaa ateriansa?

        Eikä varmasti tule mielipidettä näihin "sivuilmiöihin" eli laihoihin, surkeisiin pieniin emosiin, jotka yrittäisi synnyttää jossain loukossa ulkona, metsästää ateriansa jos vaan pennuilta voivat.
        Ja miten laihoja ne on kun tulee, voi sentään. Trollin tarkoitus on vaan saada pitkiä viestiketjuja.

        Kissan ulkoilu lienee aika varma nakki.

        Mutta voisiko se olla myös pitbull nimisen koiran tarve olla vapaana ulkona, ihan silleen kuten luonto on tarkoittanut? Siitä uusi trölli?

        Mutta tähän taitaa katketa tämä ketju, kun ei se tuon tröllin meinaamisen mukaan mennyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1990
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1549
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      141
      1408
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1318
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1250
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1077
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      121
      970
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      967
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      50
      792
    Aihe