Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra?

seurakuntalainen

Missä ihmeessä on Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra? Ei ole miestä näkynyt missään julkisessa tilaisuudessa puoleen vuoteen. Hän on eläkeiässä, mutta mitään puhetta eläkkeelle jäämisestä ja kirkkoherranvaaleista ei ole kuulunut. Yli kolmen kuukauden yhtäjaksoinen sairausloma kai edellyttäisi jotain kuntoutusarviota tai eläkepaperien virittämistä. Ei kai kukaan voiloputtomiin nostaa palkkaa ja teettää töitään jotenkin vain epävirallisesti muilla?
Seurakunta kaipaisi kunnon kirkkoherraa, joka toimisimyös hengellisenä paimenena.

13

1562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turha.laitos

      Onneksi emme tarvitse seurakuntaa.

    • seurakuntalainen

      No niinhän siinä lopulta voi käydä, että ihmiset huomaavat ettei tarvita koko seurakuntaa. Moni kuitenkin vielä muistaa ja kaipaa vaikkapa viimeistä edellisen kirkkoherran loistavia puheita ja lämpimän ymmärtäväistä suhtautumista seurakuntalaisiinsa. Seurakunta voi huonoimmillaan olla ihan turha tai parhaimmillaan hyvin toimiva ja seurakuntalaisia palveleva yhteisö.
      Nykytilanteessa on jotain mätää, muutakin kuin se kauriiden lahtaamis-episodi, johon moni suivaantui. Touhu on kaukana läpinäkyvyydestä.

    • TiedänMelkoVarmasti

      Aloittaja on varmaan Kirsi Ojansuu-Kaunisto, joka havittelee papiksi valmistumisensa (?) jälkeen tänne kirkkoherraksi.

      • MissäJalluLuuraa

        Tuon avaajan ottaman kontekstin sisältö sopii käänteisesti myös erikoisen hyvin nykyiseen kaupunginjohtajaamme Keltanokkaan joka hänkin on täysin kateissa, lieneekö taruolento hänkin, ei missään näy eikä esinny...ei edes edukseen!


    • seurakuntalainen

      No ei, aloittaja ei ole Kirsi Ojansuu-Kaunisto eikä havittele kirkkoherran virkaa. Olen ihan muun alan ihmisiä, maallisessa ammatissa. Ihmettelenpä vain tavallisena seurakuntalaisena kirkkoherran outoa katoamistemppua ja toivon pääseväni äänestämään seuraajaa, mielellään näkyvää ja toimivaa sellaista.
      Toivoopi sama tyyppi edelleen.

      • Taivastuomitsee

        Kiellät itsesi.


    • toivoo.edelleen.sama

      TiedänMelkoVarmasti ja Taivastuomitsee ovat herkullisen väärässä. Miksikähän arvelette tietävänne ketjun aloittajan? Ihan pieleen meni ja hetken jo ajattelin tulla kaapista. Ehkä en nyt vielä tule kun oleellista ei ole kuka puhuu vaan mitä puhutaan.
      Eli ei ole yhtään sama kuka on seurakunnan johdossa ja miten sitä johdetaan. Hämeenlinna tarvitsisi innovaatiota ja hyvää, positiivista ja läsnä olevaa johtajuutta niin kaupungin kuin seurakunnankin johtamisessa. Ja poliitikkoja jotka pitäisivät kaupunkinsa puolia.

    • piilossa

      Tässä kaupungissa on aika paljon ns. näkymättömiä miehiä. MIstähän syystä?????

      • kunnioitan

        Ne tekee töitä eikä hillu jatkuvasti turuilla ja toreilla itseään esittelemässä.


      • Missähänon
        kunnioitan kirjoitti:

        Ne tekee töitä eikä hillu jatkuvasti turuilla ja toreilla itseään esittelemässä.

        No tuskin vaan, piilotteluun ja salailuun on aina jokin syy, ehkä oma henkinen epävarmuus, ehkä ylimielisyys, ehkä se,että on valittu ikuiseen virkaan josta ei voi erottaa, ei olisi tarve olla pätevä!
        Turhia johtohenkilöitä, taruolentoja ovat!

        Tätä kirjoittaessani Timo Kalaja puhuu juuri paikallisradiossa Diakoniatoimen toiminnasta ja avustuksista hätää kärsiville! Kiitos hänelle !
        Miestä varjoissa, Kenakkalaa ei näy, ei kuulu!


    • hengenjuhani

      Mikäli haluaa Kirkkoherraa kuulla niin Ahveniston juhannusjuhlilla.

    • varmapalkka

      Kattokaas, sillon kun tekee ja näkyy, voi tehdä myös virheitä. Ovat miehiä, jotka eivät stressaa työn kanssa. Vapaa-ajasta en tiedä.

      • hengenjuhani

        Ei ole ateistin pakko kommentoida asiaa koska tuskin maksat kirkollisveroakaan?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe