Neiti Andrejev

Tämä tapahtui arvoisan herra Andrejevin tiluksilla Pietarin lähettyvillä. Vallankumous ei ollut vielä tullut ja koko tuntemani maailma oli vielä suloisen viaton. Olin 16- vuotias apupoika maaherra Andrejevin tiloilla. Hoidin päivittäin tilan neljää hevosta ja tein erilaisia askareita isännän perheen hyväksi.

Isäntä Andrejev oli ankara ja äkkipikainen mies ja kerran ollessani vielä poikanen läikytin teetä isännän työpöydälle. Hän raivostui, tarttui piiskaan ja löi minua yhä uudestaan ja uudestaan. Koko selkäni oli vereslihalla päiväkausia selkäsaunan jälkeenkin. Kuitenkin jos isännän tytär Ilja ei olisi tullut itkien huoneeseen ja saanut isäänsä lopettamaan piiskaamista olisin saattanut joutua sairaalaan.

Rakastuin Iljaan sinä päivänä ollessani 13 vuotias. Rakastuin hänen tummiin silmiinsä joiden katseen alla tunsin itseni niin pieneksi. Rakastuin hänen hiuksiinsa jotka olivat kuin jumalaiset mustat virrat jotka ryöppysivät alas hänen pienille rinnoilleen.

Isäntä huomasi tunteeni Iljaa kohtaan ja raivoissaan lähetti Iljan nunnaluostariin jonnekin Siperian rajamaille. Kirosin äitini myrkyllisen kohdun ja isäni koiran siemenen jotka olivat minut siittäneet. En nähnyt Iljaa kolmeen vuoteen.

Tuli päivä jona Ilja palasi valkeassa vaunussa jota veti valkea hevonen. Hän oli tullut naisen ikään. Hän täytti 16 vuotta, mikä oli minunkin kesieni määrä sinä kohtalon kesänä. Hän näytti niin surulliselta istuessaan vaunussa, kuin koko maailman paino olisi hänen hartioillaan. Hän näki minut ja hänen silmänsä syttyivät. Hän astui alas vaunusta ja hyvä Jumala, hän oli kaunein nainen maailmassa, tuntui kuin auringon alla ei olisi ollut ketään muuta kuin me kaksi.

Hetki ei kestänyt kau'aa sillä isäntä oli huomannut katseemme. "Sergei, heti siivoamaan huussi !", hän huusi pilkallisesti hymyillen. Myrtyneenä astelin huussin taakse ja avasin luukun. Vaikuttava pilvi kärpäsiä pöllähti rei'ästä typerryttävän hajun saattelemana. Aloin tyhjentää sontaa mietteissäni. En lainkaan huomannut että joku oli astunut koppiin ja pytyn kansi aukesi.

~SÖTÖ> yksi legendaarinen z-gallerylainen

(Jatkuu)

&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&

http://groups.msn.com/zombiegallery
3293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikös Ilja ole pojan nimi?Minä ainakin luulen niin.Muuten tarina on melko hyvä.Ehkä hieman enemmän olisi saanut kertoa henkilöiden tunteista ja ajatuksista ja kuvailla heitä enemmän(miltä näyttää,millainen luonne jne.)

Äänestä
  • Mun tietääkseni se on guban nimi. Tätä juttua on hieman vaikea kommentoida, sillä sivupersoonani työstää tätä -elikkäs tää o vasurilla väsätyä juttua......sivupersoonani nimi on Qvistus.

    Äänestä

  • ZOMBIE/jouni korpi kirjoitti:

    Mun tietääkseni se on guban nimi. Tätä juttua on hieman vaikea kommentoida, sillä sivupersoonani työstää tätä -elikkäs tää o vasurilla väsätyä juttua......sivupersoonani nimi on Qvistus.

    Ehkä Ilja voi sitten olla sekä tytön että pojan nimi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ZoMBiEe /Jouni Korpi kirjoitti:

Tämä tapahtui arvoisan herra Andrejevin tiluksilla Pietarin lähettyvillä. Vallankumous ei ollut vielä tullut ja koko tuntemani maailma oli vielä suloisen viaton. Olin 16- vuotias apupoika maaherra Andrejevin tiloilla. Hoidin päivittäin tilan neljää hevosta ja tein erilaisia askareita isännän perheen hyväksi.

Isäntä Andrejev oli ankara ja äkkipikainen mies ja kerran ollessani vielä poikanen läikytin teetä isännän työpöydälle. Hän raivostui, tarttui piiskaan ja löi minua yhä uudestaan ja uudestaan. Koko selkäni oli vereslihalla päiväkausia selkäsaunan jälkeenkin. Kuitenkin jos isännän tytär Ilja ei olisi tullut itkien huoneeseen ja saanut isäänsä lopettamaan piiskaamista olisin saattanut joutua sairaalaan.

Rakastuin Iljaan sinä päivänä ollessani 13 vuotias. Rakastuin hänen tummiin silmiinsä joiden katseen alla tunsin itseni niin pieneksi. Rakastuin hänen hiuksiinsa jotka olivat kuin jumalaiset mustat virrat jotka ryöppysivät alas hänen pienille rinnoilleen.

Isäntä huomasi tunteeni Iljaa kohtaan ja raivoissaan lähetti Iljan nunnaluostariin jonnekin Siperian rajamaille. Kirosin äitini myrkyllisen kohdun ja isäni koiran siemenen jotka olivat minut siittäneet. En nähnyt Iljaa kolmeen vuoteen.

Tuli päivä jona Ilja palasi valkeassa vaunussa jota veti valkea hevonen. Hän oli tullut naisen ikään. Hän täytti 16 vuotta, mikä oli minunkin kesieni määrä sinä kohtalon kesänä. Hän näytti niin surulliselta istuessaan vaunussa, kuin koko maailman paino olisi hänen hartioillaan. Hän näki minut ja hänen silmänsä syttyivät. Hän astui alas vaunusta ja hyvä Jumala, hän oli kaunein nainen maailmassa, tuntui kuin auringon alla ei olisi ollut ketään muuta kuin me kaksi.

Hetki ei kestänyt kau'aa sillä isäntä oli huomannut katseemme. "Sergei, heti siivoamaan huussi !", hän huusi pilkallisesti hymyillen. Myrtyneenä astelin huussin taakse ja avasin luukun. Vaikuttava pilvi kärpäsiä pöllähti rei'ästä typerryttävän hajun saattelemana. Aloin tyhjentää sontaa mietteissäni. En lainkaan huomannut että joku oli astunut koppiin ja pytyn kansi aukesi.

~SÖTÖ> yksi legendaarinen z-gallerylainen

(Jatkuu)

&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&

http://groups.msn.com/zombiegallery

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu