Hello. Ihan mielenkiinosta kyselen että onko muilla kokemusta ja tosi mielellään lukisin muiden tarinoita aiheesta. Itsellä kävi näin:
Kiusaaminen loppui peruskoulun jälkeen ja ammattikouluun muutin toiselle paikkakunnalle. Siellä ystävystyin isompaan kaveriporukkaan ja sain vähän sanavaltaa. Kai purin entisiä tuskia jonkun pari vuotta ja todellakin kadun.
Ammattikoulun kolmas vuos meni jo paremmin ja alettiin pienellä porukalla erkaantua isommasta massasta ja kiusaaminen loppui.
Nykyään kai ihan asiallista porukkaa, kaikki ollaan töissä ja oon kyllä tavannut niitä ketä kiusasin ja sanovat että ei muistella pahalla mutta kyllä sen huomaa että ei olla ihan sujut. Työpaikkakiusaajaksi en ruvennut.
Mulla alko kiusaaminen ryhmän paineesta ja kasvavan vallan halusta. Ja ajattelin sillon että jos en kiusaa niin oon kiusattu.
-------------------
Toisilla varmana herättää jonkin sortin vihan tunnetta tää ja ihan ymmärrettävää. Oon varmasti jättänyt pysyviä arpia ihmisiin. Tosissaan toivon että tänkin tekstin vois jotenkin lukea "ymmärtävästi". Typerä päätöshän se oli ryhtyä kiusaamaan kun itse tiesi todella hyvin miltä tuntuu olla kiusattu.
Kiusaaminen loppui peruskoulun jälkeen ja ammattikouluun muutin toiselle paikkakunnalle. Siellä ystävystyin isompaan kaveriporukkaan ja sain vähän sanavaltaa. Kai purin entisiä tuskia jonkun pari vuotta ja todellakin kadun.
Ammattikoulun kolmas vuos meni jo paremmin ja alettiin pienellä porukalla erkaantua isommasta massasta ja kiusaaminen loppui.
Nykyään kai ihan asiallista porukkaa, kaikki ollaan töissä ja oon kyllä tavannut niitä ketä kiusasin ja sanovat että ei muistella pahalla mutta kyllä sen huomaa että ei olla ihan sujut. Työpaikkakiusaajaksi en ruvennut.
Mulla alko kiusaaminen ryhmän paineesta ja kasvavan vallan halusta. Ja ajattelin sillon että jos en kiusaa niin oon kiusattu.
-------------------
Toisilla varmana herättää jonkin sortin vihan tunnetta tää ja ihan ymmärrettävää. Oon varmasti jättänyt pysyviä arpia ihmisiin. Tosissaan toivon että tänkin tekstin vois jotenkin lukea "ymmärtävästi". Typerä päätöshän se oli ryhtyä kiusaamaan kun itse tiesi todella hyvin miltä tuntuu olla kiusattu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toisaalta ymmärrän, mutta koska olen niin pahasti kiusattu itsekin, niin en voi hyväksyä kiusaamista millän tasolla. On osattava ryhmäpaineesta huolimatta olla kiusaamatta, se jos mikä on mielestäni voimakasta ja rohkeaa.
Vaikka hyvähän tälläisen luuserin on mitään puhua, kun en koskaan osannu puolustautua vaan mut oli helppo polkea alas.
Kiitos asiallisesta kommentista :) Tuli itsellä huomattua että kiinnitin liikaa huomiota omiin mokiin joista mulle naurettiin. Muut huomasi että kiinnitän asiaan paljon huomioita ja jatkoivat siitä nälvimistä. Aloin vaan antamaan olla ja jos joku muistutteli asiasta niin olin kuin ei kiinnostaisikaan.
Ei ihan liian selvästi käynyt selville missä vaiheessa olit kiusattu ja kiusaaja...Kiusatun kiusaajan ei ehkä kannata kysyä kiusatuilta ymmärrystä siitä miltä tuntuu. Moni kysys etteikö se paska riittänyt vaan piti jatkaa. Syitä on toki monia. Toisten paska kohtelu on silti paskaa. Itsellä on paljon kavereita ovihommista ja viranomaisia, kamppailu-ukkoja ja monella koulukiusattuna olemisen kokemista. Hassua ettei heistä kukaan koskaan ole ikinä halunnut maksaa takaisin vaan päinvastoin auttaa muita. Somea lukiessa kuulostaa että samat koulukiusaajat kritisoi noita ammatteja....Life is :)
Joo koitin vaan saada tosta kirjotuksesta mahdollisimman lyhyen. Mulla toi auttamis homma kolahti takaraivoon aika myöhään mut parempi kun ei milloinkaan? Teen nyt töitä hoivakodissa.
Ja siis kiusaaminen kesti koko peruskoulun ja muutin amikseen uudelle paikkakunnalle, siellä loppui.