lesboista, joilla on menneisyys? Seksi miehen kanssa ei aikanaan tuntunut edes nautinnolliselta, mutta silti suhteessa pysyttiin jopa vuoden päivät. Onko tällainen lesbo ikuisesti tuomittu, esim. bissen leimalla?
Mitä mieltä
olette
232173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Toinen on tehnyt sitä, toinen tuota...
Monesti menneisyys sisältää sellaista mitä ei tänäpäivänä tekisi, jokainen tie on erilainen. Se että on päästy tähän, ei välttämättä ole se suorin ja kaunein tie.
Ei ihmistä tulisi tuomita menneisyyden vuoksi, minkä sille enää tässä vaiheessa voi?!
Minäkin olen tässä nyt, tämmöisenä kuin olen. Oman kouluni käynyt, oman tieni kulkenut. Muuten en olisi tällainen kuin nyt olen.
"Monesti menneisyys sisältää sellaista mitä ei tänäpäivänä tekisi, jokainen tie on erilainen. Se että on päästy tähän, ei välttämättä ole se suorin ja kaunein tie."
Tuo oli juuri se, mitä olen halunnut kuulla. Vaikka tyttöystäväni aina jaksaa vakuuttaa, että menneisyyteni ei ole taakka hänelle eikä meidän suhteelle on se välillä ollut taakka itselleni.
Tieni on ollut hyvinkin suora kunnes teki mutkan tuon yhden upean tytön kohdalla enkä sen jälkeen ole halunnut katsoa taakseni, tuntuu vain että menneisyys aina roikkuu mukanani..Mutta tottahan se on, että juuri menneisyyteni takia olen tässä nyt, kaikki se piti käydä läpi..
Pelastit päiväni noilla sanoillasi!!:)
meillä on otsassa, monesti useitakin. Niin se vain menee ja siitä pitää osata olla välittämättä.
Menneisyys on ihan niinkuin se sanotaan, menneisyys.
Kukaan ei seppänä synny vaan ensin käydään koulut. Joka asiassa.
vaikka olisit ollut vuosia naimisissa miehen kanssa. Niin ne ainakin väittävät, lesbotkin. Itse en voisi enkä haluaisi olla miehen kanssa niin läheisissä tekemisissä enää, mutta on minullakin menneisyys. En kadu mitään.
Jos joku pitää minua biseksuaalina, hän voi olla oikeassa, mutta se ei kerro mitään minun tämän hetkisestä elämästäni. En todellakaan tunne mitään vetoa miesten suuntaan. Tulevaisuudesta en mene vannomaan, sen olen elämästä oppinut. Minä en tunne itseäni niin hyvin, että voisin sanoa varmaksi olevani lesbo, vaikka ihastunkin naiseen ja haluaisin rakkaussuhteeseen naisen kanssa. Ehkäpä siis olen biseksuaalinen, todellakin - menneisyyteni perusteella. Onhan täällä esitetty sellaisiakin mielipiteitä, ettei oikea lesbo voi olla miehen kanssa koskaan, joten...
Toisten sanomiset eivät ole niin tärkeitä, vaikka onhan sitä merkitystä silläkin. Kun tietää, että isolla osalla ns. lesboja on mieskokemuksia, ei tarvinne tuntea mitään huonommuutta tämän takia.
Se, miksi minusta on vaikeata sanoa olevani lesbo, johtuu varmasti siitä, etten minä ole lesbo. Myönnän sen, kun tarkastelen elämääni taakse päin, katson itseäni nyt ja yritän nähdä tulevaisuuteen, että olen sittenkin biseksuaalinen.
Minussa elää jatkuvasti haave rakkaussuhteesta. Se voisi olla naisen tai miehen kanssa, sillä yksinkään en haluaisi loppuelämääni viettää. Näinkään ei ole hyvä. Haluaisin perheen, mutta en pysty perustamaan sitä yksin. Naista en löydä, joten...
Hyvä, että takataskussa on tällainen valttikortti: minähän voin ottaa miehen! Ei ole helppoa sekään muuten kuin teoriassa, käytännössä miehet tökkii, ei miellytä ollenkaan. Naiset sen sijaan... haluaisin mieluummin naisen.
Mutta, minun halut eivät yksin ratkaise tätä asiaa. Tässä iässä ei ole helppoa löytää vapaata, riittävän itselle sopivaa elämänkumppania. Taitaa olla niin vaikeata, että jäänen sinkuksi.
Ja kun oma seksuaalinen idetiteetti on epäselvä, ei oikein voi tehdä mitään pysyviä ratkaisuja minkään suhteen. Olen vain ja annan ajan kulua. En laita kirjeenvaihtoilmoitusta heteropalstalle, vielä ainakaan.
Olen biseksuaalinen. Nyt en valehtele yhtään. Tämän myöntäminen ei ole helppoa, mutta kuitenkin jotenkin helpottavaa. Älkää olko minulle vihaisia. Minä pelkään vihaisia naisia. Olette olleet kilttejä minulle, kiitos siitä. Älkää hylätkö minua.
Minä olen biseksuaali.
olet höppänä ;)
Se nyt ei ollut mikään yllätys eikä uutinen kenellekään. Mutta kyllä minä vakavasti sanottuna kallistun enemmän tuonne biseksuaalisuuden puolelle. Mietin, siirrynkö pois tältä lesbo-osastolta ja kirjoittelenko jatkossa bi-osastolle.
Olen joskus vilkaissut, eikä siellä taida juuri keskustelua olla. Etsivät vain seksiseuraa. On mukava lukea ja välillä kommentoidakin juttujasi. :)
seksiä halua, vaikka biseksuaali olenkin. Miesten kanssa en ole sängyssä onnistunut, se on ollut yhtä pettymystä. Siksi mietin, voinko olla edes biseksuaali. Ehkä en ole mitään. Olisi niin helppoa, jos olisin vain lesbo. Elämä voisi olla yksinkertaisempaa. Aionkin ruveta sanomaan itseäni lesboksi tästä lähtien.
Minä olen lesbo. Ei, ei tunnu sittenkään minulta.
Saanko olla vain Putkiratio, joka ei osaa määritellä omaa seksuaalisuuntaustaan? Haluaisin olla rehellinen, mutta tämän parempaan en pysty. Onko muita lesboja, joille tämä asia olisi vielä epäselvä? Olenko ainoa aikuinen identiteettiongelmainen? Voiko tämä olla pysyvää? Onko minulla mitään mahdollisuutta löytää itselleni ketään, kun olen tällainen keskeneräinen? Pitääkö minun miettiä tätä yksin?
herää todellisuuteen ja elä, jää turhanpäiväinen pohdinta pois. Parisuhteen etuna on myös väistämätön kehitys ihmisenä, jos on rehellinen itselleen.
"Älä sinä mieti niin paljon" on lause, jota minulle on toisteltu niin kauan kuin muistan - mutta jonkunhan se pitää miettiäkin. Paremman puutteessa minä olen joutava ja halukas siihen hommaan, muusta en tiedä.
Mitä tarkoitit seuraavalla:
"Parisuhteen etuna on myös väistämätön kehitys ihmisenä, jos on rehellinen itselleen."
parisuhteessa joutuu aina ottamman huomioon toisen toiveet, halut ja arvot, samalla joutuu miettimään omia arvojaan. Nykyään korostetaan yksilöllisyyttä liiaalisuuksiin asti, me elämme "minä minä" maailmassa ja se vääristää ja kääntää ajattelun sisäsiittoiseksi. Mietitään liikaa asioita, eikä uskalleta antautua elämään. Ihminen ihmistä hioo.
Ei nyt niin selkeesti, mutta uskon sinun ymmärtävän mitä tarkoitan.
En ymmärrä vieläkään...
Pitäisikö ihmisen siis ajattelematta ryhtyä toimimaan, mennä parisuhteeseen muuttuakseen paremmaksi ihmiseksi? Eikö jokainen ole arvokas ihminen ihan omana itsenään? Uskon, että minullakin on annettavaa toisille, vaikken eläkään parisuhteessa.
Olen ollut miehen kanssa naimisissa. Tapasin eksäni 15-vuotiaana, pian olin naitu nainen. Silloin en ajatellut muuta kuin jokapäiväistä selviytymistä. Ongelmia oli, niistä puhuttiin, mutta sekään ei auttanut. Ei ollut halua eikä kykyä sovitella enää yhtään enempää ja ero tuli niin että paukahti, vihdoin ja viimein, helpotuksena molemmille. Mieheni taisi loppujen lopuksi olla onnellisempi kuin minä saatuaan vapautensa takaisin.
Silloin minä vasta heräsin elämään.
Siitä asti minä olen ollut yksin. En ole seurustellut kenenkään kanssa. Olen tarkkaakin tarkempi. En halua pilata kenenkään elämää omani lisäksi. Taidan olla niitä ihmisiä, joista Raamatussa puhutaan: avioliittoon sopimaton.
Kannattaa aina harkita tarkkaan, mihin ryhtyy. Näin ajattelen nyt, kun minulla on mahdollisuus siihen. Nuorena ei ollut. Olin ajattelematon. Osaan minä olla sitäkin.
...................
Suhteeseenkin tarvitaan aina kaksi ihmistä. Mielestäni on turhaa hätiköidä enää tässä vaiheessa. Nyt jos koskaan pitää harkita hyvin ja tarkkaan. Nuoruus ja hulluus sanovat. Olen omasta mielestäni vain viisas, kun tajuan tilani. Olen rehellinen itselleni ja toisille, kun en toimi ajattelemattomasti. Virheistä oppii.
tappaa tunteet, kaikea ei voi analysoida ja ei voi tehdä virheitä jos ei tee mitään;)
Toki tarvitaan kaksi ihmistä, muuta ajatusten pelaaminen toiseen ihmiseen voi muuttaa paljon. Ei tarkoitus loukata, mutta kirjoituksistasi välittyy jonkin asteinen haluttomuus, päättämättömyys vatvot asioita ees suun taas. Mutta meillä kaikilla on nettipersoona;) joillakin se vastaa todellisuutta ja toisilla ei tai jonnekin päin;)
keskustelupalsta. Minusta ajatteleminen ja puhuminen tulee ensin, teot vasta sitten. Tietysti jälkikäteenkin voi yrittää puhua, jos enää mitään puhumista on. Sekin on koettu. Tunteisiin ei voi luottaa. En halua enää kokea samaa.
kaikkea ei voi elämästä opettaa, joskus on elettävä oppiakseen.
...
tavallaan.
Eivät kaikki ihmiset elä murrosikäänsä tiedostaen, että voi olla kiinnostunut myös omasta sukupuolestaan. Onpa joku ehtinyt naimisiinkin ja vasta sitten havahtunut rakastumaan elämänsä naiseen.
Elämässä on parasta sen yllätyksellisyys ja ennakoimattomuus. Se, että mikään ei ole itsestäänselvyys. Että kaikki voi kääntyä päälaelleen yhdestä katseesta, hipaisusta, juttutuokiosta.
Millä oikeudella minä menisin vaatimaan, että jokaisen lesbon pitäisi olla syntymälesbo?
Tai että kerran lesbo on aina lesbo?
Eihän se niin mene, tämä elämä. Ei ihminen voi tunteilleen eikä teoilleen aina mitään.
Tunnenpa naisen, joka törmäsi vasta 37-vuotiaana elämänsä mieheen, meni naimisiin ja hankki kaksi lasta.*(tätä ennen hän ei ollut koskaan edes suudellut miehiä, kun ei ollut ollut heistä kiinnostunut) Mies tietää kaiken, kumpikin on tyytyväinen. Nainen ei enää lokeroi itseään, ja miksi pitäisikään? Tällä miehellä ei ole ollut mitään vaikeuksia suhtautua vaimonsa entisiin naisystäviin. Miksi siis meillä naisilla pitäisi olla vaikeuksia suhtautua naisemme mahdollisiin entisiin miesystäviin? Elämä kuljettaa, eikä kaikkea voi millään suunnitella etukäteen.
Vannomatta paras, sanon minä:-)
Aivan kuten itsekin elämän ja muutoksen pyörteet näen. :)