Seksinovelli

EmmaMikkoSeksi

Emma oli opiskellut toimittajaksi jo pidemmän aikaa, ja oli nyt vihdoin saanut töitä eräästä lehdestä. Emma oli 20 vuotias ja asui yksin Helsingissä. Hänellä oli kaunis, pitkä, aaltoileva vaalea tukka, kauniit kasvot, suurehkot rinnat ja virheetön, iso peppu. Työt olivat alkaneet hyvin, ja Emman kirjoituksia oli aika usein lehdessä. Oli perjantaiaamu ja Emman toinen viikko töissä, kun hän seisoi makuuhuoneensa suuren peilin edessä ja pukeuitui. Hän oli sitonut hiuksensa korkealle ponnarille ja päällään hänellä oli valkoinen paita, vaaleanpunainen pikkutakki, minihame, sukkahousut ja mustat korkokengät. Pian hän oli valmis ja otti laukkunsa mukaan lähtiessään töihin. Hän näytti viehkeältä, mutta myös asialliselta kävellessään kadulla kohti rautiovaunupysäkkiä. Ratikka vei hänet todella lähelle taloa, josta Emma oli saanut töitä. Emma oli juuri ajoissa ja meni heti työpöytänsä luo. Useimmilla työntekijöillä oli oma työhuone, ja loput työskentelivät pöytiensä äärellä yleisessä tilassa niinkuin Emma. Päivä alkoi tavallisesti, kuten kaikki muutkin päivät, ja pian olikin jo lounastauko. Rakennuksessa oli ruokala, mutta Emma lähti syömään läheiseen ravintolaan. Rakennuksen ulko-ovella hän tapasi häntä itseään huomattavasti vanhemman, ehkä 27 vuotiaan miehen, joka oli menossa samaan ravintolaan. Kun he olivat perillä, Emman viereen samaan pöytään istui sama mies.
-Hei, en tiennytkään että työskentelet täällä, mies aloitti keskustelun.
-Ai hei, aloitin vasta reilu viikko sitten, Emma vastasi.
-Olen Mikael, eli Mikko, mies sanoi.
-Niin, minä olen Emma, Emma selitti.
-Hauska tutustua, Emma. Haluaisitko tulla työhuoneeseeni lounastauon jälkeen, saisit työskennellä rauhassa, ehdotti Mikko. Emma suostui, olihan yleisissä tiloissa kova melu.
-Kiitos, Emma sanoi vaivautuneesti.
Emma ja Mikko kävelivät yhdessä töihin ja juttelivat kaiken laista. Emma kertoi että asui yksin ja ei ollut suhteessa. Mikkokin oli sinkku. He olivat pian perillä ja menivät Mikon huoneeseen. Kaikissa työhuoneissa oli tummennusverhot ja sisälle ei nähnyt. Sisällä oli iso työpöytä ja toimistotuoli, sekä valkoinen pöytä jonka päällä ei ollut ollenkaan tavaraa. Mikko istui tuoliin ja antoi Emmallekin jostain pöytänsä kätköistä tuolin jota Emma ei ollut aluksi huomannut. Mikko kehotti Emmaa istumaan valkoisen pöydän ääreen, ja Emma tekikin niin. Hän kaivoi tietokoneensa esiin ja alkoi työskennellä. Kello kävi ja työpäivä loppui. Emma ja Mikko kävelivät yhdessä ulos. Vähän matkan päässä oli musta auto.
-Tämä on minun autoni, Mikko sanoi ja pysähtyi.
-Jos kerrot missä asut, voin viedä sinut sinne, hän jatkoi. Emma luotti Mikkoon ja otti tarjouksen vastaan. He ajoivat Emman kodin luo, jossa Emma nousi kyydistä. Juuri kun Emma oli jo kävelemässä pois, Mikko huusi: -Odota, Emma. Etkö haluaisi tulla minun luokseni? Emma pysähtyi ja kääntyi kohti Mikkoa.
-Kyllä, mutta jos odotat hetken, haen tarpeellisen kotoa, Emma sanoi. Mikko nyökkäsi ja Emma lähti. Mikko odotti hetken ja Emma palasi kassi mukanaan. Emma istui etupenkille ja he ajoivat hetken aikaa.
-Missä asut? Emma kysyi.
-Hieman Helsingin ulkopuolella, Mikko vastasi. He ajoivat vielä hetken ja puhelivat, kunnes Mikko kaarsi auton jonkun pihaan. He hyppäsivät pois ja Mikko vei Emman talolle.
-Tämä on taloni, Mikko sanoi. Ilta kului mukavasti. He päättivät grillata terassilla. He söivät ja illan hämärtyessä suutelivat. Se oli pitkä suudelma. Mikko imi Emman huulia kauan ja tuntui nauttivan siitä paljon. Tunnin kuluttua he siirtyivät sänkyyn. Sänky oli parisänky, ja Mikon mielestä tuntui olevan ilmiselvää että hän ja Emma nukkuisivat siinä yhdessä. Mikko riisuutui alusvaatteilleen ja kävi maata. Emma noudatti Mikon esimerkkiä ja meni peiton alle. Mikko kääntyi kyljelleen ja alkoi silittää Emmaa. Lopulta tyttökin kääntyi, ja Mikko laittoi kätensä tytön vyötäisille. Hän siirsi Emman lähemmäs itseään ja suuteli. Tällä kertaa hän työnsi kielensä pitkälle Emman suuhun ja imi tämän huulia pidempään. Molemmat nauttivat. Aamulla kun Emma heräsi Mikko oli jo jalkeilla mutta istui sängyn vieressä ja katsoi Emmaa. Mikolla oli yllä vain kylpytakki. Kun Emma nousi ylös, nousi Mikkokin ja asettui Emman eteen. Hän tarttui tyttöä yläselästä ja irroitti rintaliivit. Ne tipahtivat lattialle, ja Mikko vei kätensä tytön vyötäisille. Alushousut putosivat, ja Emma seisoi alastomana Mikon edessä. Emma ei tiennyt mitä tehdä, hän vain seisoi Mikon edessä joka avasi kylpytakkinsa, joka sekin tippuivat lattialle. Mikko ohjasi Emman sänkyyn makaamaan selälleen. Emmaa kuumotti, ja hän arvasi mitä oli tekeillä. Vaistomaisesti hän laittoi kädet pimppinsä päälle. Mikko siirsi ne rauhallisesti mutta kovakouraisemmin ne pois ja paljasti peniksensä. Se oli valtavan pitkä ja leveä. Se roikkui Emman edessä, joka oli kauhusta kankea. Se ei ikinä mahtuisi Emman sisään, siitä Emma oli varma. Mikko taisi arvata Emman ajatukset, sillä hän otti Emman ranteista kiinni ja piti ne paikoillaan. Jatkuu osassa 2

0

4750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        125
        1145
      2. 67
        1035
      3. Carunan hinnat

        Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
        Maailman menoa
        93
        813
      4. Koetko vielä et

        Olen elämäsi rakkaus?
        Ikävä
        77
        753
      5. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        45
        716
      6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

        Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
        Hyrynsalmi
        38
        676
      7. Oletko tullut siihen

        Tulokseen ettet saa minua
        Ikävä
        67
        624
      8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

        ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
        Ikävä
        22
        582
      9. Mitä luulet

        Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
        Ikävä
        37
        508
      10. Luule ja ajattele minusta

        mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
        Ikävä
        44
        467
      Aihe