Niin se on vain mennyt täällä käpykylässäkin että leipä loppuu kuin ennesvanhaan.
Oliskohan niin että Ässän_kauppias myy leipää tiskin alta niille omille kavereilleen ja rahvasväki saa vain katsella kaupan leipähyllyä silmät selällään, huulu pyöreenä ja tippa huulessa kumpa olisi edes leipää.
Kuinka voi olla mahdollista, että noin suuri kauppaketju pihistää leivän tarjonnassa.
Kai kauppias nyt ymmärtää sen ettei kaikki juokse siellä viljasta valmistettujen juomien luona ... vaikka kuin olisi pulloja ja tölkkejä tarjolla.
Nyt taas kun on kesäaika ja turistejakin pyörii jonkun verran niin ÄSSÄN kauppias näyttää mahtinsa "eipä myydä leipää ainakaan iltapäivän asiakkaille"
Kävin sunnuntaina ja tiistaina ruokaostoksilla kun pääsin töistä mutta kaupassa "leipä kortilla" muutamia jo valmiiksi hajalle puristeltuja paketteja ja siinä kaikki. Kerää siinä sitten boonusta ja keskitä ostoksesi kun hyllyt ovat tyhjänä. Kostamuksessakin näyttäs olevan enemmän leipätavaraa hyllyillä kuin Kainuuntien Ässässä.
Älä edes ajattele, että osta sitten sieltä kun kerran on!! sillä kumminkin suosin
vielä kotimaista mutta kauankohan sillä kyllä se nälkä ajaa minutkin leivän ostoon rajan taa, eikä silloin tule enää mieleen ässäpisteet....
Hyvä ja arvoisa kauppias se on pienestä kiinni mutta yritähän saada ne leipähyllyt näyttämään edes K-kaupan tasolle sillä mehän sinun tilipusiin ne euroset tuodaan vai kuin se meneekään...???

Vastaukset 9
Vanhimmat
vai semmoista teillä siellä nälkämaassa on!
No johan on kun kepulaisten kaupasta loppuu leipä
Soslistit kuolee nälkään kun niillä on kaikki ruoka kaupassa ja sieltä loppuu leipä.Multaa on vain kynnen alla.
Älähän narise tyhjää 😅leipää riittää toisessa kaupassa 😂
Hyllyt täynnä leipää kun tänään kävin.
Aina on ollut leipää yllinkyllin.
Kah kun kuivvaa vanikkata ostanet tuo eioo monestikkaan loppu.
Saman olen huomannut:Ässä kaupoissa heikosti leipäpuoti toimii.
Päin vittuahan tuo on aina ollut se isonässän leipätarjonta Kuhmossa,ei siellä ole juuri muuta kuin reissumiestä 0,45€ pss.Tympäisee kun leivät on etsittävissä ympäri kyliä.Itse ole leipuri.