Miksi joistakin roduista (esim. dobermann, rottweiler, keski-aasian paimenkoira ym.) motkotetaan aina, ettei ne sovi ensimmäiseksi koiraksi? Itse hankin ensimmäiseksi koiraksi dobberin ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Ystäväni kiinnostui koiraharrastuksesta ja laittoi keski-aasian paimenkoiran. Heilläkin menee hienosti.
Onko joku eri mieltä siitä, että ennen koiran hankkimista täytyy ottaa selvää rodusta ja koiran kasvatuksesta yleisesti? Oli rotu mikä tahansa!? Miten niin rottweilerin omistajalla tulee ongelmia jos aikaisempaa koirakokemusta ei ole? Kai niitä ongelmia tulee labbiksenkin kanssa jos on alusta asti laiska ja välinpitämätön koulutuksen suhteen...
Joskus tuntuu vaan siltä et näiden "hirviökoirarotujen" harrastajat ovat vain sisäänpäin lämpiäviä. Siksi pelottelevat aloittelijoita, etteivät "keltanokat" tunge heidän harrastuksen pariin...
Ehkä olen väärässä, mutta silloin tällöin tämä on aika merkillistä...
Ottakaa kantaa!!
Onko joku eri mieltä siitä, että ennen koiran hankkimista täytyy ottaa selvää rodusta ja koiran kasvatuksesta yleisesti? Oli rotu mikä tahansa!? Miten niin rottweilerin omistajalla tulee ongelmia jos aikaisempaa koirakokemusta ei ole? Kai niitä ongelmia tulee labbiksenkin kanssa jos on alusta asti laiska ja välinpitämätön koulutuksen suhteen...
Joskus tuntuu vaan siltä et näiden "hirviökoirarotujen" harrastajat ovat vain sisäänpäin lämpiäviä. Siksi pelottelevat aloittelijoita, etteivät "keltanokat" tunge heidän harrastuksen pariin...
Ehkä olen väärässä, mutta silloin tällöin tämä on aika merkillistä...
Ottakaa kantaa!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ainahan sitä tuollaista kuulla. Itselläni on tanskandoggi, ja monelta taholta olen saanut kuulla etten tule sen kanssa pärjäämään. Ja kauhistellaan sitten sitä että miksi juuri ensimmäiseksi koiraksi. En ymmärrä sitä että aina ehdotetaan ensimmäisiksi koiriksi jotain labbiksia ja kultaisianoutajia. Ihan samanlailla niistäkin ongelma koiran saa jos koulutuksen laiminlyö. Ja miksi ottaa "harjoituskoira" jota ei sitten todellisuudessa edes tahdo. Eihän sitä voi ensin esim. labbiksella "harjoitella" ja sitten siirtyä tanskandoggiin. Kaksi täysin eri rotua. Kaksi täysin eri luonnetta. Itse ainakin otin selvää kaikesta mahdollisesta ennenkuin dogin hankin. Ja hyvin on meilläkin mennyt. Nätisti osaa neiti käyttäytyä ja hetkeäkään en ole katunut rotuvalintaani. Itse olen tanskadogeille sydämeni menettänyt enkä olisi voinut muuta rotua miettiäkkään. Ainahan näitä päänaukojia löytyy, mutta minä en enää edes jaksa suutani aukaista moisten älypäiden takia.
Itsekin ihmettelen miksi joistain roduista sanotaan että ei ensimmäiseksi koiraksi. Toki toiset rodut ovat vaativampia kuin toiset, mutta ovathan ihmisetkin erilaisia. Joku pärjää "vaikeankin" rodun kanssa ilman harjoittelua; tuttuni otti kaksi akitaa ilman mitään koirakokemusta ja hienosti selvisi koirien murkkuiänkin yli, nyt perheessä on vielä kissa ja vauva eikä mitään ongelmia, mutta tiedän myös ihmisiä jotka eivät saa edes cavalieria kuriin. Pitäisikö muka jokaisen harjoitella ensin jollain "helpolla" rodulla ennen kuin hankkii esim. dobermannin? Ja vaikka pärjäisi kultaisen noutajan kanssa niin eipä se vielä takaa että selviäisi vaikkapa kaukkarin kanssa, jonka koulutuksessa on otettava huomioon aivan eri asioita. Jos ihminen taas on luonnostaan kova ja jämäkkä, pitääkö sellaisenkin ottaa ensin joku pehmeäluonteinen puudeli ennen kuin voi ottaa kovapäisemmän rodun joka ei kyyristele kun vähänkin ankarammin käsketään? Olen ihan samaa mieltä että tärkeintä on ottaa etukäteen huolella selvää rodusta ja miettiä mieluummin "sovinko minä tälle koiralle?" kuin "sopiiko tämä koira minulle?"
Ei rottis ja dobermanni nyt sentään mitään hirviökoirarotuja ole. Mutta kyllä kokemuksen mukaan labbikset ovat ihan erilaisia kasvatettavia kuin rottikset ja dobermannit. Kyllä roduista kannattaa ottaa selvää etukäteen. Eri roduilla on hieman erilaisia luontaisia taipumuksia. Yhdelle ihmiselle sopii yksi rotu paremmin, toiselle toinen. Jos on epävarma omista kasvattajan taidoistaan, niin kyllä minäkin suosittelisin helpoksi tunnettua rotua ensimmäikseksi koiraksi. Mutta eihän nämä mitään ehdottomia rajoituksia ole. Monet 'ensikertalaiset' tulevat hienosti toimeen rotkoittensa ja dobermanniensa kanssa ja hyvä niin!
Jokainen rotu vaatii paneutumista koiran hoitoon ja kasvatukseen. Mielestäni on kuitenkin totta, että jotkin rodut kestävät helpommin omistajiensa virheitä kuin toiset rodut. Toisaalta myös koirayksilöiden välillä saattaa olla eroja, eli rodun sisältä voi löytyä "helpommin" tai "vaikeammin" koulutettavia yksilöitä. Kasvattajien tehtävä olisikin etsiä pentueesta jokaiselle perheelle sopiva yksilö, esim. ettei antaisi kaikista dominoivimpaa yksilöä ensimmäiseksi koiraksi.
Sen seikan korostaminen, että jotkin rodut eivät sovellu ensimmäiseksi koiraksi tarkoittaa mielestäni lähinnä sitä, että kyseinen rotu vaatii vähintään hyvän peruskoulutuksen ja tarkan paneutumisen rodun ominaispiirteisiin ja niiden piirteiden vaikutuksen ymmärtämiseen arkielämässä. Esim. suojeluviettiä omaavien rotujen kohdalla, omistajien on ymmärrettävä että koira saattaa käyttäytyä suojelevasti tilanteissakin, jotka voivat näyttää omistajan silmiin normaaleilta, ei-uhkaavilta. Monet tiettyjen rotujen kasvattajat ja harrastajat pelkäävät, että koiran jouduttua osaamattomiin käsiin, voi ongelmia helposti ilmetä ja rodun maine saattaa saada kyseenalaisen tittelin.
Mielestäni kuitenkin myös ensimmäisen koiran omistaja voi olla hyvä ja osaava, kunhan muistaa lukea paljon, käydä koulutuksissa jne. Kasvattajien tehtävä olisikin mielestäni varmistaa, että koiraa ostava henkilö tietää ja ymmärtää koiran kasvatuksen perusasiat tarkasti ennen kuin myy koiran. Kasvattajien tulisi olla myös halukkaita neuvomaan uusia ja vanhoja koiran omistajia erilaisissa tilanteissa.
Erään melko harvinaisen ja haasteellisena tunnetun rodun kasvattaja sanoi että usein ensikertalaiset ovat "kuuliaisempia" ja vastaanottavaisempia kasvattajan neuvoille ja rohkenevat usein helpommin kääntyä kasvattajan puoleen jos jokin mietityttää, koiria aiemmin omistaneet voivat toisinaan kuvitella tietävänsä kaiken ja olevansa valmiita asiantuntijoita. Tätäkään ei toki pidä yleistää, mutta jos esim. itse olisin hankkimassa yhtään erikoisempaa rotua, varmasti kuuntelisin kasvattajan neuvoja ja pyrkisin noudattamaan niitä huolellisesti.
Tapahtunut jonkinasteinen väärinkäsitys.
Esimerkiksi rotikan ja dobberin saa niin helposti "hakattua" vihaiseksi ja sekopäiseksi, luulen ettei siksi näitä tälläisiä rotuja suositela vasta-alkajille.
Ja vasta-alkajat turvautuvat yleensä "helpomman näköiseen" ratkaisuun= rankaisemiseen fyysisesti lujaa, jolloin koiraa väärin käsitellessä, siitä tullee äksy, vihainen jne.
Ja luulempa että rotu jolla on valmiiksi jo tietty maine ei haluta lisää negatiivista mainetta. Eikä tämä koske pelkästään näitä "pelottavia" rotuja, vaan ihan kaikkia koiria, etupäässä näitä vain.
Itse en todellakaan suosittele edelleenkään dobberia tai rotikkaa ensikoiraksi esimerkiksi lapsiperheeseen, sillä yksinkertaisesti ison ja vaativan rodun kanssa tekeminen verottaa aikaa niin paljon että, ei voi olettaa lapsiperheessä aikaa riittävän vielä vaativalle koirarodulle.
Tässä tämä ajatus minulla miksi ei ja miksi joo.
aina varoitetaan näistä ns. kovista roduista, koska omistajakin on vasta alkaja. Silloin tuollainen iso miksei pienikin kova päinen koira ottaa helposti ohjakset käsiinsä. Ei se ole ensimmäistä koiraa ottavien ali arvioimista vaan vaikeuksien ennalta ehkäisyä. Toisaalta taas ensimmäinen koira aktivoi usein uutta omistajaansa käymään innolla koulutuksissa ja ennenkaikkea kuuntelemaan ohjaajia.
No se osaksi riippuu oletko itse lujatahtoinen/rohkea, että osaat olla johtaja vahvaluonteiselle koiralle!!
Jos et pärjää sen kanssa, niin hankaluuksia tulee...
Siksi, koska on ihan oikeasti olemassa erilaisia koiria! Jotkut rodulliset ominaisuudet ovat sellaisia, että omistajalla on todella oltava antaa runsaasti aikaa koiralleen.
Omani on kaksrotuinen seropi ja molemmat rodut ovat vaativia ja kysyvät aikaani. Ja sitä on annettava. Vastuu koiran viihtymisestä ja sosiaalistumisesta on yksin minun.
Helpommalla olisin päässyt ottamalla kaloja mutta jäänyt vaille tosi hyvää kaveria.
parempihan se on kokeilla ensin helpommalla rodulla, että millainen kouluttaja sitä on. kaikille esim dopperi ei sovi koskaan vaikka olisi kymmenes koira. se on ihan omasta luonteesta ja viitseliäisyydestä kiinni.
Miksi sitä pitäisi kokeilla jollain helpommalla rodulla?!? minä en ymmärrä tuota käsitystä. Minulle tämänhetkinen rotu oli ainoa vaihtoehto, ja todellakaan olisi ensin tahtonut kokeilla jollain muulla rodulla. Eihän siinä ole mitään järkeä. Hommata itselleen ystävää josta tykkää kuitenkin vähemmän kuin siitä minkä todella olisi tahtonut. Koiraa hankkiessa on oltava valmis antamaan koiralle aikaa, koulutus ja turvallinen koti. Jos tietää mihin ryhtyy ja uskaltaa ottaa aina, vaikka typerimmistäkin asioista, yhteyttä kasvattajaan tai muihin ihmisiin, on varmasti hyvällä pohjalla kasvatus. piste.
siis se on todellakin luonteesta ja viitseliäisyydestä kiinni níinkuin sanoin.
ihan turha sinun on ruveta nyt raivoamaan. juuri tuota tarkoitin, että pitää olla valmis ottamaan asioista selvää.
KAIKILLE ei todellakaan edellä mainitut rodut sovi koskaan ja jos on epävarma siitä osaako kasvattaa koirasta yhteiskuntakelpoisen, on pelkästään hyvä asia ottaa ensikoiraksi joku helpompi. kaikkien luonne ei sovi "kovakalloisten" koirien kouluttamiseen. jos koira on vaativa, täytyy kouluttajaltakin sitä järkeä löytyä.
olen miettinyt minäkin. Meille tuli sakemanni ensimmäiseksi koiraksi ja voi kauhea mikä häly siitä nousi. Kun olisi pitänyt ottaa helpompi koira. No veljeni otti mäyräkoiran. Koira näyttää hampaita kaikille jotka tulee lähelle. Sänkyyn ei ole kenelläkään asiaa niin kauan kuin koira on siellä. Ja tällaisen "helpon" koiran meidän olisi pitänyt ottaa. Ikinä ei ole ongelmia ollut sakemme kanssa. Tuolla se leikki muksujen kanssa. Se on ihan ihmisestä kiinni miten koiransa kanssa toimeen tulee. Meillä oli ainakin tukena kasvattaja ja hänen käyttämänsä kouluttaja apuna. Enkä ole katunut! Hyvää kevättä , saksanpaimenkoira omistajat!
Mäyräköirän olevan helppo?
Pakapuhetta!
Mutta on tahoja ketkä väittää KAIKKIEN pienten rotujen olevan helppoja.
Ehkä tuo ajatus johtuu ihan siitä että pienet koirat ovat hallittavissa jos ei muuten niin fyysisesti, toisin kuin isot jotka on pystyttävä hallitsemaan henkisesti. Tämä sitten johtaa siihen että jotkut eivät vaivaudu opettamaan pienelle koiralle käytöstapoja, kun eihän se kuitenkaan pysty mitään tekemään. Joidenkin mielestä on vain hauskaa kun pikkukoira uhoaa ja machoilee ja kehuvat että "se on iso koira pienessä paketissa." Jos iso koira käyttäytyisi samalla tavalla, se olisi hengenvaarallinen ja vaadittaisiin lopetettavaksi.
Juuri tästä syystä (hassua) mutta minä itse tunnustan pelkääväni pieniä koiria, siis alle polven korkuisia, koska kokemukseni niistä eivät ole kovinkaan mukavia. Tiedän toki että se on omistajasta kiinni, mutta juuri esim. koirakoulussa jossa kävin tuon pyrren kanssa oli pieni koira joka rähisi ja yritti purra ihmisiä ja muita koiria, ja omistaja vaan "jutteli" koiralleen... voi minun pieni kulta, pelottaako nuo isot koirat sinua? Näytä nyt oikein miten IISO hauva sinä olet... No joo, omistajia on joka lähtöön, tässä tapauksessa kyseiselle omistajalle en olisi halunnut suositella mitään koiraa ekaksi koiraksi. Hienoa toki että meni koirakouluun, mutta kun ei oikein sisäistänyt sitä koulutusta... =( Noh, jokainen omalla tavallaan.
Mutta pienet koirat ovat niitä jonne minä en isoja koiriani kovin helpolla päästä tutustumaan. =(
Olen erakoravun kanssa tasan samaa mieltä!
Ei se ei todellakaan ole hauskaa, vaan raivostuttavaa. Meilläkin tämä harrastamani rotu on todella iso koira pienessä paketissa. Olemme kouluttaneet, opettaneet käytöstapoja, mutta kun ollaan lauman kanssa liikkeellä niin mikään ei auta. Mitä isompi vastaantulija sen parempi. kerran meinasimme syödä vahingossa ratsupoliisin hevosen. Olin juuri itse näyttämässä peräpuoltani ja kokoamassa sitä kiisteltyä jätettä, kun aivan huomaamattani tuli se poliisi hevosensa kanssa kohdalle. Se oli soratie ja minulla oli vaikkei mikään puolustus olekkaan molemissa korvissa kunnon korvatulehdus, joten onneton kuulinkin huonosti niin joka tapauksessa se heppa oli siinä ja lauma sen kimpussa. Ainakin yksi niistä puri kun oli suussa hevosen karvoja tai jouhia.
Tilanne päättyi onnellisesti oli huumorintajuinen poliisi ja pyysi yhteystietojani ja ottikin yhteyttä ja nyt hänellä on jo toinen pentu meiltä.
Ja kuitenkin kun olemme liikkeellä yhden kanssa kaikki sujuu hienosti. Joten minulla on niitä räkyttäviä pikkukoiria ja minä en todellakaan juttele niille että näytetään vaan minä häpeän.
Itse olen kuullut jos jonkinlaista kommenttia aikoinaan kun hankin saksanpaimenkoiria kaksi kappaletta ensimmäiseksi koiraksi. Tai oli minulla ollut yksi seropi ennen niitä, mutta se oli minulla vain muutaman vuoden. (alunperin mieheni koira).
Minusta se on ihmisestä kiinni, millaisen koiran hankkii ensimmäiseksi koiraksi. Nyt sakujen jälkeen ostin keskiaasianpaimenkoiran ja pyreneittenkoiran. Sanoisin että nämä ovat helpompia kuin sakut, mutta se on vain minun mielipiteeni koska sakut tarvitsevat niin paljon tekemistä ja liikuntaa, etteivät ole se paras rotu juuri minulle.
Jos minulta kysytään sopiiko keskari ensimmäiseksi koiraksi. Vastaus on automaattisesti että EI! Ja tämä siksi, että rotu ei sovellu jokaiselle joka sellaisen koiran haluaa, nykyään on niin paljon ihmisiä, jotka näkevät koiran kuvan ja katsovat että ompas hieno koira ja harvinainen, ostampa tuollaisen. Kyllä, poikkeustapauksia on... Voi olla että ihminen todellakin on valmis kouluttamaan keskarin ensimmäisenä koiranaan, mutta nämä ihmiset ovat tunnetusti harvassa ja sen kasvattaja pystyy huomaamaan vasta ostajaan tutustuessaan. Omistajan pitää ymmärtää kaikki mitä koiran arvaamattomaan luonteeseen tulee. Pitää olla määrätietoinen ja kiinnostunut rodusta. Eikä vain kysellä paljonko se maksaa, viihtyykö pihalla, joko saan viedä sen kotiin yms. Ei ensimmäiseksi koiraksi on ehkä tällainen ns. varoitus ostajalle, että kyseessä ei ole helppo rotu, koiran luonteeseen, koulutukseen ym. tulee perehtyä paremmin kuin hyvin ennenkuin on valmis sellaisen ostamaan.
Ja kyllä, kaikkien rotujen ostajien tulisi ottaa selvää rodustaan ennenkuin ostaa koiran. Ja ennenkaikkea menkää ihmeessä niihin koirakouluihin vaikka rotuna olisi chihuahua tms.
Itse olen varauksella suhtautunut maremmaan ja etelävenäjänpaimenkoiriin vaikka omistankin laumanvartijan, omasta mielestäni nämä ovat vaativia tai sitten minulla ei ole riittävästi tietoa niistä. Keskiaasianpaimenkoira sitäpaitsi soveltuu perhekoiraksi nykyään paremmin kuin esim. kaukkari. Eiköhän nämä jutut "hirviöroduista" ole vähän yliammuttuja. Tieto on aina valttia, ottakaa selvää eri roduista ja ennenkaikkea koirien käyttäytymisestä ennekuin ostatte minkään rotuista koiraa. =))
Onhan sitä muualtakin luettu, ettei esim. sakuakaan suositella ensimmäiseksi koiraroduksi... Mutta jostainhan se on ALOITETTAVA! Ja miksi sitä ei vois muka kokeilla itse, minkä kanssa tulee toimeen? Ja jos on kiinnostunut jostain rodusta, niin kai siitä sitten kiinnostunut ottaa selvää. Mun mielestä on turhaa vouhotusta tuommonen, jos toinen on tosiaan kiinnostunut =).
Ajatelkaapa vaikka, että alkaisi harrastaa vuorikiipeilyä. No, heti löytyy ihmisiä, jotka pystyvät talsimaan umpihangessa ja kiipeämään Korvatunturille, ja toiset taas hyytyvät tuohon Ounasvaaraan pikitien päässä...
Eli vapaasti tulkiten: jotkut ovat syntyjään sopivia isojen ja vahvatahtoistenkin koirien isänniksi ja emänniksi, jotkut taas tarvitsevat vähän harjoittelua, että alkaa homma sujua. Jotkut taas ovat niitä, joiden ei koskaan, ei ikinä milloinkaan pitäisi hankkia edes kanarialintua. Tai hamsteria. Tai kissanpentua. Tai mitään.
Nämä ovat niitä, jotka eläinlääkäreiksikin valmistuttuaan laiminlyövät vaikka tallillisen hevosia. Sellaisiakin on, siis jopa Suomessakin, uskokaa tai älkää!! Tai uskottehan te, jos olette viimeiseen kymmeneen vuoteen uutisia seuranneet.
Minua muuten hämmästyttää, että koskaan ei kukaan yritäkään selittää, miten on mahdollista, että eläilääkäriksi valmistunut ihminen täsä hyvinvointivaltiossa jättää viisitosita hevosta juottamatta, ruokkimatta ja muutenkin huólehtimatta...