Koulutan koirani tekemään kuten MINÄ HALUAN ja hänen avullaan vartioin katuja, jotta ihmiset kävelevät kuten minä haluan ja katsovat siihen suuntaan kuin minä haluan. Meille ei ryppyillä!
MINÄ POMOTAN
alfanaaras
3213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sadistinen henkilö hankkii koiran eikä anna sille kunnon elämää. Kyllä koiraa pitää palvella, jos sellaisen hankkii. Pysähdy aina pissaamaan hänen halutessaan anna ulostaa mihin hän haluaa ja suojele hengelläsi hänen koskemattomuuttaan.
Kunnon koiranomistaja menee arkkuun tai hautaan oman ihanan koiransa puollustamisen yhteydessä. Yhteiskunta kehittyessään myöntää lopulta mitallin koiransa puolesta kuolleelle.
Mies koirana, tuttu tunne.
mul on kissoja.onneks ei noita koira raukkoja.sääliksi käy koiras.