Semirokkia ?
Kattelen just pändin areenakeikkaa. Outo fiilis, kuin monestikin jotain pändiä katellessa. Toimii pirun hyvin, hyvät piisit, osaavat pelimannet. Toimii erittäin hyvin, pidän juu.
Vaan kun jotenkin genre määrittelemätön. Jotain tokin, popin, lyriikkamusan sekoitusta.
Vähän sama nykyisin monissa muissakin asioissa. Politiikka, urheilu, uskonnot sentään tavallaan koittaa olla jotenkin yhden asian liikkeitä, paitsi politiikka. Kaikkia musaakin yhdistää jonkinlainen hurmoksellisuus. Siis pyritään yhden asianliikkeeksi, mutta kun joutuu tavallaan nuolemaan jokapuolelle, jotenkin ydin häviää.
No mainittava Truppi ja Jo Ping pong Jo:n historiallinen tapaaminen. Tota. Läppeensä kapitalistinen maa ja suljettu kommunistinen diktatuuri hieroo pisnesasioitten takia sopua ulkoisesti. Niinno, P-Koreaan hampurilaisia ja jenkkeihin halpaa elektroniikkaa. Tai jotain tollasta.
Pirstaloitumien on pop. Keuhkotaan individuaismista, yksilöllisyydestä, korostetaan jotain yksittäistä juttua. Mutta kun mun mielestä aika undergrounddia tollaset jutu olleet aina, nyt etenkin. Eip ole flower poweria, ei punkkia, eikä räppikään ole kuin mainosmusaa.
Jaa mitä koitan kirjoittaa. Tää Haloo Helsinki pirun hyvä pändi, mutta, mitä sitten?Samaa vois sanoa monista muistakin asioista. Jotain vallankumouksellisempaa tarvittaisiin, mitä en tiedä. Siis musassa ja monissa muissakin asioissa.
Käytännön toimiehdotuksia, tai ideoita tarvittais. Onko sellaisia olemasa ?
=DW=
Kattelen just pändin areenakeikkaa. Outo fiilis, kuin monestikin jotain pändiä katellessa. Toimii pirun hyvin, hyvät piisit, osaavat pelimannet. Toimii erittäin hyvin, pidän juu.
Vaan kun jotenkin genre määrittelemätön. Jotain tokin, popin, lyriikkamusan sekoitusta.
Vähän sama nykyisin monissa muissakin asioissa. Politiikka, urheilu, uskonnot sentään tavallaan koittaa olla jotenkin yhden asian liikkeitä, paitsi politiikka. Kaikkia musaakin yhdistää jonkinlainen hurmoksellisuus. Siis pyritään yhden asianliikkeeksi, mutta kun joutuu tavallaan nuolemaan jokapuolelle, jotenkin ydin häviää.
No mainittava Truppi ja Jo Ping pong Jo:n historiallinen tapaaminen. Tota. Läppeensä kapitalistinen maa ja suljettu kommunistinen diktatuuri hieroo pisnesasioitten takia sopua ulkoisesti. Niinno, P-Koreaan hampurilaisia ja jenkkeihin halpaa elektroniikkaa. Tai jotain tollasta.
Pirstaloitumien on pop. Keuhkotaan individuaismista, yksilöllisyydestä, korostetaan jotain yksittäistä juttua. Mutta kun mun mielestä aika undergrounddia tollaset jutu olleet aina, nyt etenkin. Eip ole flower poweria, ei punkkia, eikä räppikään ole kuin mainosmusaa.
Jaa mitä koitan kirjoittaa. Tää Haloo Helsinki pirun hyvä pändi, mutta, mitä sitten?Samaa vois sanoa monista muistakin asioista. Jotain vallankumouksellisempaa tarvittaisiin, mitä en tiedä. Siis musassa ja monissa muissakin asioissa.
Käytännön toimiehdotuksia, tai ideoita tarvittais. Onko sellaisia olemasa ?
=DW=
Vastaukset 16
Vanhimmat
Se elli-velli haloo rääkyy niin palkeiden pohjasta kuin pillahtaisi itkuun hetkenä minä hyvänsä.
En voi sietää sitä enkä montaa muutakaan autoradion äänentoistoa pilaamassa. Muualla ei tule kuunneltuakaan musiikkia. Jäänyt tois arvoiseksi. Ilman autoradiota minulla ei olisi hajuakaan kuka on pinnalla milloinkin. Kanavat on Yle, radiosuomi pop (vai rock?) ja iskelmä.
Monien muidenkin nykymusiikin tekijöiden kuin Haloo Hgin biisien idea löytyy sanoituksista, jotka menevä musa kruunaa. Etkö kuuntele sanoja vai etkö ymmärrä niitten sisältöä ja / tai mistä niissä kerrotaan?
Sanoituksen sanoma vastaa täysin missikandien vain yhdeltä toiveelta . Lapsellisuus ja naivius näkyy läpi persoonan henkisestä tasosta .
Kuulostaa tynnyristä tai kellarista huutelulta.
Täsmäpommisti sanottu.
Olisi edes laadukasta sanoitusta mutta ihan täyttä paskaa nämä "suomalaiset tanssi" kärinät. Alkaa olla ideat loppu ja paluu joskus vuosien päästä on kovin epävarma. Faneille on kertynyt ikää ja älyä lisää joten onko enää kuuntelijoita? Siinä sitten ihmetellään kun vanha kärinä ei sytytä ja uusi on liian vierasta.
Aikansa kutakin.
Suomalainen musa noin ylipäänsä sivuuttaa melkein aina iskelmää. Tai sanotaanko että suomenkielinen musa. Ja jostain syystä iskelmästä on tullut monelle artistille kirosana. Ihmettelen miksi. Monesti mennäänkin sen määritelmän mukaan, minkä artisti sanoo olevansa, sitä hän sitten buustaa pukeutumisella. Minusta näin on aina ollut, mietippä joku Tehosekoitin. Aika tehokkaasti sekoitettu genrejä sanoisin, jotkut biisit jotain suomi-punkkia, toiset aivan puhtaasti iskelmää. Näin se on minusta Haloo Helsinginkin kanssa. Jotkut biisit rokahtaa, jotkut ei.
Toisaalta määritelmät on niin pirstoutuneet nykyisin. Disko on suunnilleen poistunut, pop on niin laaja ettei kukaan enää puhu siitä. Rockiakin on niin maan pirusti, heavya, metalia, nu metalia, alternatiivirokkia, jessus sentään...
Sinänsä on kivaa kun musaihmiset vaan soittelee, eikä mieti genreä.
Älyäisipä joku jotkut lämmittää koko 60-luvun uudelleen uusin sovituksin ja soundein, perään 70- luku. Riittäisi poppia, iskelmää ja ajatontakin vuosikymmeneksi.
Meitsistä tuli ikionnellinen kun sen jonkun kuuluisan japanilais(?)-jazz-pianistin kerrottiin sanoneen että viis genreistä. Juuri sillä tavalla ajattelen itsekin. Kaikki genret ovat musiikia ja musa on must.
Olen kerran törmännyt sellaiseen tanssibändin soittajaan, joka sanoi syntyneensä väärälle vuosikymmenelle koska kaikki hyvä musa tulee 60-luvulta. Itse voisin veisata kaikki di Lailan laulut uudella tatsilla.
Ehkä sillä genrellä ei ole väliä jos kuuntelee laidasta laitaan? Kuvittele nyt jos sanoo vihaavansa iskelmää, ja sitten osoittautuukin että vahingossa oikeastaan diggaa sitä :)) noloahan sellainen. Nimim. "kokemusta on".
Mulla ei ole kovin montaa genreä mitä en kuuntelisi, joku särähtää korvaan, mutta minusta kaikkiin asioihin jotka liittyvät makuun voi totutella. Että on vaan kiinni omasta energiasta, jaksaako totutella johonkin.
Just toissapäivänä mietin, että sellainen musamix on vielä tekemättä, kuin rockia elektroonisesti :) Joku ELO koetti joskus, mutta se on vielä kaukana nykyisestä elektroonisesta.
Kaikenlaista on tullut kuunneltua. Ainut joka nostaa kaikki karvat pystyyn on taidemusiikki / uusi musiikki; kilinää, kalinaa, kolinaa, vinkunaa, vihellystä, räiskettä, roisketta ... Ei minkäänlaista tunnistettavaa melodiaa tai kauneusarvoja. Vaikka toisaalta metalli- ja hevimusassakaan ei välttämättä kauneutta löydy, mutta niissä on sentään rytmi, tahti ja tempo ja edes jonkin sortin melodia.
Genre, mitä väliä. Vain sillä on väliä, miten musiikki vaikuttaa. Ja Ellin lauluhan vaikuttaa, vastaavaa ei ole toista. Haloo Helsinkiä ei ole ilman Elli Haloota ja Apulantaa ei ole ilman Toni Wirtasta.
Olet nii-in oikeassa; David Garrettia kuunnellessa on kananlihalla ja syöämmestä asti sykkyrällä.
David Garret kelpaa kyllä. Nautimmeko yhdessä myös tästä
https://www.youtube.com/watch?v=tKVzm0SBYtQ&list=PLKOFOVdljiTm0PIlCBlc-8VuJOV_Lqvbj
Yeap, ihanan matalaääninen 'nokka'huilu. Tähän tarttee palata paremmalla ajalla kun on enempi aikaa hartauteen.
Katkokävelijä.
Nivalan kivityskadut