Olen keski-ikäinen ja pitkään tuntenut, että mussa on joku vika, tai että mulla on paljon vaikeempi elämä kuin muilla. Suututtaa ja ärsyttää, miksi juuri minä..enkö oo jo saanu tarpeeks paskaa ja ois aika saada onnekin elämässä. Kaikilla muilla menee paremmin.
Oon käyny vuosia terapiassa, mutta sekin loppui. Jo lapsuudessa oon kokenut rakkaudettomuutta, syrjintää, turvattomuutta. On koulukiusattu vuosia. Miessuhteetkin muutaman vuoden jälkeen loppuneet ja oon ollu todella kauan ilman suhdetta kun en kelpaa edes suhteeseen. Huonoa miestä en tietty haluakaan. Oon ihan suht hyvännäköinen. Ystävyyssuhteita on vähän, mutta en koe että minulla olisi tosi hyvää ystävää jolta voisin pyytää apua vaikka kuinka pahassa ongelmassa. Omiin perheenjäseniini en pahemmin ole yhteydessä kun siitäkin olen saanut kärsiä, ollut riitoja jne.
Työttömyyttä mulla ollut paljon, vaikka aika hyvä koulutuskin on. Työasioissakin lähes aina epäonnistun. Saan potkuja koeaikana, joten edes syytä en tiedä. Olen kokenut tuon useamman kerran ja todella loukkaannun siitä. En ymmärrä, lukeeko minussa, että olen onneton työntekijä, huonoitsetuntoinen vai mikä mättää. Juttelen ihmisten kanssa, mutten ihan hirveän ekstrovertti ole yleensä. Minua loukkaa ihan hirveästi kun hyvin usein on koeajalla annettu lähtöpassit juuri kun luulen että vihdoin löysin hyvän työpaikan ja itsetuntoni siksi paranee, mutta ei .. Työnantajat on hirveitä kiusaajia, eivät kerro syytä koeajan purulle! Äitinikin joskus sanonut;"miksi sulla aina menee huonosti" onneks en hänen kans oo tekemisissä. Jos ja kun pääsen töihin, pelkään aina et mitä ny jos taas mut irtisanotaan. Ja niin usein käy.. Välillä mietin, että millon jumaliste on mun vuoroni olla onnellinen t menestyä, että eikö helvetti jo riitä rankat elämänkokenukset yhden ihmisen kohdalla.
Miten voin, jatkuvan paskan jälkeen, luottaa tulevaisuuteen ja uskoa, että minussa ei ole vikaa ja että kyllä onni tulee pian mun luo, että olen arvokas, enkä muita huonompi?
Oon käyny vuosia terapiassa, mutta sekin loppui. Jo lapsuudessa oon kokenut rakkaudettomuutta, syrjintää, turvattomuutta. On koulukiusattu vuosia. Miessuhteetkin muutaman vuoden jälkeen loppuneet ja oon ollu todella kauan ilman suhdetta kun en kelpaa edes suhteeseen. Huonoa miestä en tietty haluakaan. Oon ihan suht hyvännäköinen. Ystävyyssuhteita on vähän, mutta en koe että minulla olisi tosi hyvää ystävää jolta voisin pyytää apua vaikka kuinka pahassa ongelmassa. Omiin perheenjäseniini en pahemmin ole yhteydessä kun siitäkin olen saanut kärsiä, ollut riitoja jne.
Työttömyyttä mulla ollut paljon, vaikka aika hyvä koulutuskin on. Työasioissakin lähes aina epäonnistun. Saan potkuja koeaikana, joten edes syytä en tiedä. Olen kokenut tuon useamman kerran ja todella loukkaannun siitä. En ymmärrä, lukeeko minussa, että olen onneton työntekijä, huonoitsetuntoinen vai mikä mättää. Juttelen ihmisten kanssa, mutten ihan hirveän ekstrovertti ole yleensä. Minua loukkaa ihan hirveästi kun hyvin usein on koeajalla annettu lähtöpassit juuri kun luulen että vihdoin löysin hyvän työpaikan ja itsetuntoni siksi paranee, mutta ei .. Työnantajat on hirveitä kiusaajia, eivät kerro syytä koeajan purulle! Äitinikin joskus sanonut;"miksi sulla aina menee huonosti" onneks en hänen kans oo tekemisissä. Jos ja kun pääsen töihin, pelkään aina et mitä ny jos taas mut irtisanotaan. Ja niin usein käy.. Välillä mietin, että millon jumaliste on mun vuoroni olla onnellinen t menestyä, että eikö helvetti jo riitä rankat elämänkokenukset yhden ihmisen kohdalla.
Miten voin, jatkuvan paskan jälkeen, luottaa tulevaisuuteen ja uskoa, että minussa ei ole vikaa ja että kyllä onni tulee pian mun luo, että olen arvokas, enkä muita huonompi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
☹..