rotukielto/kuonokoppapakko Suomeenkin

dhfanclub

28

15467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omistajavälinpitämätön

      Tutkija ei ilmeisesti ymmärrä koiran kouluttamisesta juurikaan mitään.
      Kuonokopalla ei ole mitään merkitystä siinä että koira ei hyökkää vaan omistajan asenteella ja koiran kouluttamisella. Vapaana ja hihnassakin oleva koira joka ei koppaa hyväksy saa kuonokopan helposti pois.
      Järjestyslaki kieltää koiran pitämisen irti taajama-alueella jopa omassa pihassa. Ei ole koiran syy kun omistaja ei tätä lakia noudata.

      Yleisesti ottaen mitä pienempi ja vaarattomammaksi mielletty koira on sitä useammin se on irti. Kuitenkin nämä fifit aiheuttavat niitä tilanteita joissa pieni lapsi voi olla vaarassa tai isompi koira reagoi pienempään koiraan. Myös toisen koiran asenne vaikuttaa vastaantulevan koiran reagointiin. Vaikka ihminen ei sitä huomaisi niin vaarattomaksi mielletty koira voi olla sillä asenteella liikkeellä että toinen koira reagoi siihen.

      Jotkut koirat alkavat hyökkäilemään tien päällä saatuaan pentuna huonon kokemuksen toisen koiran käyttäytymisestä jolloin niille tulee tarve puolustaa itseään tai omistajaansa. Joten kannattaa vilkaista peiliin ja sitä omaa koiraansa jos räyhäävät koirat ärsyttävät. Toinen koira voi olla myös yksinään pihalla ja aloittaa rähinän ohikulkevaa koiralle. Tämä on hyvin yleistä.

      On helppoa syyllistää jotain koirarotua tai näiden rotujen omistajia vaikka asia ei yleensä ole ihan näin yksinkertainen. Jostain se koira saa syyn reagoida kuten reagoi.

      Oma "vaaralliseksi roduksi" mielletty koirani on hyvin leppoisa ja ihmisystävällinen. Koira on myös asiallisesti aina kiinni. Kuitenkin samalla asuinalueella näkee hyvin suurella egolla varustettuja pieniä koiria jotka uhittelevat isommille koirille ja hyökkivät talojen pihoista yleiselle tielle ja karkailevat naapureiden pihoille.

      Toiset ihmiset taas eivät lainkaan piittaa järjestyslaista ja pitävät omaa suurta koiraansa irti pihallaan vaikka koira ei pidä mm. lapsista. Luotto omaan koiraan on suuri ja se on yleensä asia joka aiheuttaa nämä lehtiotsikot.

      • tapojamonia

        On sillä kuonokopalla merkitystä kun ei pysty puremaan, toinen vahtoehto sitten typistää jalat ettei pääse hyökkäämään ihmisten eikä muiden eläinten kimppuun tai poistaa ne hampaat. Jos ei omistaja huolehdi niin muut voi sitten lopettaa elukan kokonaan.

        Kaikkihan ne ovat muka kilttejä ja lapsiystävällisiä, mutta mikä tahansa rakki voi hyökätä.

      • paholaisenkoiria

        Tietysti kuonokopan on oltava kunnollinen.Ei muovinen, joka rikkoontuu hetkessö, vaan sekkainen kallis ja laadukas.Joka pysyy taistelykoirankin päässä.
        Koira saa sen syyn reakoida kuten reakoi sieltä perimästään.Sellaisiksi ne jalostettiin,hiljaisiksi, tehokkaiksi koiran tappajiksi.Siksi ne ei tule vieraan koiran kanssa edes toimeen, vaan käyvät suoraan varoittamatta kurkkuun kiinni.Ne eivät välitä alistumiseleistä.Eivätkä hyökätessään ole hallittavissa.Sellaisiksi ne jalostettiin.Ja sitten kyn ne toimivat rodunomaisesti, omistajat yllättyvät.Kun kuvittelivat niitä seurakoiriksi, vaikka rodun taipumukset pitäisi olla tiedossa.

        On haastavaa pitää koiraa, joka ei saa vahingossakaan karata, päästä pannasta, hihnasta,käsistä,ovista.Omistaja ei saa vahingossakaan liukastua, kaatua tai hihna katketa koiran yrittäessa vieraaseen koiraan kiinni.Jos omistajan valvonta herpaantuu hetkeksi,hihna lipeää,katkeaa Tai omistaja liukastuu, kompastuu koiran rynniessä.Voi seuraukset olla järkyttävät.
        Onko järkevää ottaa koiraa, joka on muille koirille ja ihmisille hengenvaarallinen?Heti, jos vahinko käy?
        Minun mielestäni sellaiset koirat eivät sovellu yhteiskuntaamme.Kun eivät siedä samaa sukupuoltaolevia koiria,ja niitähän on kaikkialla.Monet on myös käyneet ihmisiin kiinni.

        Suomessa olis hyvä kieltää samat vaarslliset rodut ja niiden sekoitukset kun muissakin maissa.Emme menettäisi siinä yhtään mitään.Ja monet säästyis paljolta pahalta.

      • lue.mit.juuri.kirjoitit

        ” Kuonokopalla ei ole mitään merkitystä siinä että koira ei hyökkää vaan omistajan asenteella ja koiran kouluttamisella. […]Oma ’vaaralliseksi roduksi’ mielletty koirani on hyvin leppoisa ja ihmisystävällinen.”

        Niin, näinhän se on jokaisen koiranomistajan mielestä. Luepa tuo kirjoittamasi teksti ja mieti, onko siinä pieni ristiriita.

    • malliamaailmalta

      "Suomessa ei toistaiseksi ole naapurimaiden tapaan lähdetty kieltämään koirarotuja. Esimerkkinä Sarenbo kertoo, että Tanskassa kiellettyjä rotuja on 13, Norjassa 6 ja Hollannissa on äsken tehty peräti 21 korkean riskin koirarodun "musta lista".

      - Espanjassa koirat, jotka kuuluvat potentiaalisesti vaarallisiin rotuihin, täytyy pitää 1-2 metriä pitkässä hihnassa ja varustettuna kuonokopalla. Omistajilla täytyy myös olla lisenssi. Australiassa on myös tarkat säännöt vaarallisten rotujen pitämisestä."

      Onko Suomessa päättäjät niin rakkihullujen talitushihnassa, ettei osata tehdä vastaavia päätlksiä.

      • RakkihullujenMaa

        Suomessa päättäjät ovat sokeitajakuuroja rakkihulluja itsekin. Sekä Niinistöllä, Sipilällä, Orvolla ja Soinilla on koirat. Kaikki me olemme huomanneet että he eivät myöskään ole kovin kyvykkäitä johtajia.

      • näintaiskäydä

        Suomessa muutama vuosi sitten joku edustajistamme otti asian esille.Mutta sai kieltosuunnitelmista uhkailuja, ja lopetti suunnitelmat siihen.

      • Sxaxia

        Rotukarsinnat ovat jotain aivan käsittämättömän kahelia, suoraan esihistoriasta. Ei rotu koiraa pahenna, vaan se omistaja siellä hihnan päässä. Ja entäpä sekarotuiset? Nekö saavat sitten tehdä ihan mitä vain vapaasti?

        Ennemmin niin, että minkä tahansa rodun edustajalle voidaan hakea vaatimusta siihen kuonokoppaan ja jopa epäoikeudenmukaiseen lyhyeen hihnaan.
        Ja sitten suoritetaan käytäytymiskoe, ja päätetään sen tuloksin pitääkö koiralla sitä olla. Selvää ja yksinkertaista. Sitten parin vuoden päästä voidaan hakea vaikka uudestaan tuohon kokeeseen maksulla, jos omistajasta näyttää siltä että koiraa on vihdoin koulutettu. Koetta ja vaatimusten tasoahan voidaan sitten toki säätää sen mukaan, miten moni koira kopan saa.

        Se on väärin määrittää koko koira sen rodun perusteella. Jopa saman pentueen koirat ovat luonnostaan täysin erilaisia, verraten esimerkiksi omia saksanpaimenkoiria, sisäsiittoisia, ylijalostettuja vahtikoiria.

        Toinen näistä, tämä täällä sohvallani on aivan täysi miellyttäjä. Mulkaiset kerran pahasti, niin hyvä ettei kuse alleen vaikken koskaan ole hakannut. Iso kuin mikä, uroksella painoa 50kg. Vieraita kohtaan varsin kylmä, ei hauku tai tee oikeastaan mitään, mutta samantien kun on tuttu kyseessä niin ei muuta kuin selälleen lattialle rapsutuksia kerjäämään. Eläinkaupassa kiskoo aina katsomaan lapsia, ja ennenkuin edes huomaan, on lasten kädet peitetty isolla kuolakerroksella, pahimmassa tapauksessa posketkin ja hämmästyksestä hymyilevä suu. Hetken vielä odotat niin pikkutyypit rupeaa kikattaan ku tämä papparainen osaa kutittaa heitä vatsasta. Osaapa jopa lukea noiden eleitä, koirastani huomaa heti jos lapsi ei ole ennen koiraa nähnyt ja se ymmärtää itse odottaa, että lapsi tulee omin jaloin sitä katsomaan. Ei siis koskaan ole purrut tai yrittänytkään mitään sellaista.

        Ja tämän veli, oli sellainen tapaus että saa hakea. Pentuna se oli kyllä varsin herttainen, aina siihen 1-2 vuotiaaksi asti jolloin taisi tulla tyypillä murrosikä. Ensin se alkoi pienistä, joku epäilyttävä ääni, aivastus, puhelimen värinä tai tv ja tyyppi tulee korvat hörössä salaman nopeasti tarkastamaan. Seuraavaksi se alkoi vain nopeutumaan. Ensimmäinen kerta kun tajusin mitä oli tapahtumassa, oli se kun nousin tietokoneelta ja tiputin mukin lattialle. Koira tuli taas paikalle, enkä edes vilkaissut siihen vaan lähdin poistumaan paikalta. Se lotaisi kiinni jalkaani eikä päästänyt irti vaikka potkaisin toisella jalallani.
        Muu koiralauma onneksi tuli apuuni, ja hetkenpäästä tuo istuikin jo kiltisti nurkassa muun saksanpaimenkoiran ja minun mulkoillessa sitä tuikeasti. Vahvaluontoinen ystäväni haki sen jo samana päivänä, kun ei halunnut sitä lopetettavan, mutta se taisi olla virhe. Siitä on tullut vain aggressiivisempi.

        Se oli ainut tapaus joka on koskaan käynyt itseni päälle, vaikka toiset näistä ovatkin olleet samanlaisia vahtioita kuin tuo. Sanon siis vain, että koirat ovat tapauksia, aivan kuten me ihmisetkin. Ei me voida määrätä kokoa sukua laitettavan vankilaan vain siksi että yksi niistä sattui olemaan psykopaatti.

      • Seeny

        Lisäksi Suomessa pitää ottaa huomioon missä asuu. Pääkaupungiseudulla aggressiivisen mastiffin tai chihuahuan kanssa saa kyllä olla oikeasti käsi koiran pannalla, mutta lapissa ei vieläkään ole ihmisiä niin paljoa, että sama koira irtaallaan omalla pihalla haittaisi yhtään ketään.

      • Sxaxia
        Sxaxia kirjoitti:

        *6 muun saksanpaimenkoiran ja minun*

      • tarhassatukevasti
        Seeny kirjoitti:

        Lisäksi Suomessa pitää ottaa huomioon missä asuu. Pääkaupungiseudulla aggressiivisen mastiffin tai chihuahuan kanssa saa kyllä olla oikeasti käsi koiran pannalla, mutta lapissa ei vieläkään ole ihmisiä niin paljoa, että sama koira irtaallaan omalla pihalla haittaisi yhtään ketään.

        Tarvii vaan sen yhden marjastajan cihuineen, ni pääsee otsikoihin, vaikka olis cihu hihnassa.
        Ei agressiivista eläintä saa jättää koskaan valvomatta, ei edes lapissa!

      • rakkihulluusonsairaus

        Agressiivisten rotujen jalostaminen ja niiden pitäminen on suoraan esihistoriasta, ehdottomasti kiellettävä kaikki sellaiset.

    • Ihminenonpeto

      Tällä logiikalla lähes kaikille 16-28-v päihtyneille miehille pitäisi laittaa munalukko ja nippusiteellä nyrkit selän taakse etteivät raiskasi ja hakkaisi ketään. Tuhansia tapauksia vuodessa nääs...

      • PedoillaonKoirat

        Suomessa onkin normaalia länsimaata enemmän väkivaltarikoksia ja rikollisia. Koiriakin on enemmän.

      • vääräaiheesi

        Nyt keskustellaan vaarallisista koirista...

      • huomioinut

        Oletko siis mies, joka on mieltynyt miehiin?
        Tuli vaan tuo käsitys kirjoituksestasi.

      • rakkihulluusonsairaus

        Oletko siis rakkihullufemakko, joka mieltynyt rakkien lisäksi akkoihinkin? Tuli vaan tuo käsitys kirjoituksestasi.

      • rakkihulluustappaa

        Tällä logiikalla päihtyneille akoille pitäisi laittaa vittulukko ja nippusiteellä nyrkit selän taakse etteivät raiskasi ja hakkaisi ketään. Kymmeniätuhansia tapauksia vuodessa nääs... Kumma kun se fakta akkojen väkivaltaisuudesta ei kelvannutkaan vaikka pyysit, mikset poista omaa viestiäsi?

      • naispedotpahimpia

    • vaarallistapönkitystä

      Rotukiellot olisi hyvä vihdoin saada suomeen.Olin näyttelyissä viime kuussa, siellä alueella näkyi miten vaiikea on omistajien joitakin rotuja hallita.Ymmärrän että nuori koira on iloisesti kiinnostunut muista.Mutta en ymmärrä, että se selkeästi haluaisi käydä muihin kiinni.Aivan sekopäistä käytöstä, ja omistajan olemuksesta huokui pelko, että saako pideltyä. Koira rytki niin,että omistaja heilahteli metrin joka rykäisystä.
      Mihin tarkoitukseen ihminen tarvitsee vaaralliseksi roduksi luokiteltua koiraa?
      Mikä on se tarkoitus, johon ei muka sosiaalisemmat rodut käy?

      • tottaturiset

        Sitten niistä tulee kolmevuotiaina kodinvaihtajia, joille haetaan hankalista roduista kokemusta omaavaa uutta omistajaa. Ei siedä muita koiria, ei siedä pyöräilijöitä, ei siedä, sitä, eikä siedä tätä. Apulassa tyrkytetään jatkuvasti näitä, vaikka oikea tapa olisi päästää päiviltä.

      • älkäämiksatkoriskejä
        tottaturiset kirjoitti:

        Sitten niistä tulee kolmevuotiaina kodinvaihtajia, joille haetaan hankalista roduista kokemusta omaavaa uutta omistajaa. Ei siedä muita koiria, ei siedä pyöräilijöitä, ei siedä, sitä, eikä siedä tätä. Apulassa tyrkytetään jatkuvasti näitä, vaikka oikea tapa olisi päästää päiviltä.

        On muuten paljon niitä halpoja laumis, taistelukoira palvrluskoira sekotuksia.Ostajat eivät sekotuksien tulevia ongelmia tajua.Ja kun halvalla saa.
        Vaaraksi ovat, pitäis kasvattajan se tajuta, eikä ajatella vaan helppoa rahaa.Sekotus, on aina arvoitus.Ja todella usein ne päätyy kodinvaihtajiksi, osaa ei voi antaa edes eteenpäin.Kun ei voi sietää vieraita ihmisiä.Siinä sitten lisäksi suurikoko, niin todellinen riski käsissä.

      • Hulluja
        älkäämiksatkoriskejä kirjoitti:

        Kodinvaihtajiksi päätyy useimmiten näiden rotujen puhtaita koiria kun ovat vielä sekopäisempiä kuin sekoitukset. Tiedän yhden slovakiankuvazeja kasvattavan ja sillä koirat järjestään palautuneet takaisin tai menevät kiertoon.

      • gjjvkblobo
        Hulluja kirjoitti:

        Kodinvaihtajiksi päätyy useimmiten näiden rotujen puhtaita koiria kun ovat vielä sekopäisempiä kuin sekoitukset. Tiedän yhden slovakiankuvazeja kasvattavan ja sillä koirat järjestään palautuneet takaisin tai menevät kiertoon.

        Luultavasti myy vääriin koteihin.
        Ei tarviiku joku innostaa nuorta koiraa vahtimaan, esim kyselemällä koiralta kuka siel on jne, kun joku tulee ovelle.Omistaja saa koiran hermostumaan höpinöillään, ja vahtiminen menee yli....sitten se ei kohta olekkaan hallinnassa.Syy, alkujaan ei koiran, vaan vahtikoirasta innoissaan olevan omistajan.Joka pelästyy, kun vahtivietti kehittyy yli.

    • hfjhdfj

      Mistä tässä ketjussa keskustellaan muuten

      • sinäminähän

        Sinusta, sinusta vain🤣

      • hfjhdfj
        sinäminähän kirjoitti:

        Sinusta, sinusta vain🤣

        Kiva olla julkkis!

      • tietoparantaa

        Kurja tipautta sinut pilvilinnoistasi.Mutta et ole mikään julkkis, ei kukaan edes tiedä, tai tunne sinua.Ei nimeäsi eikä muutakaan.

        Tiedän, nyt ketuuttaa kun pientä oravaa.
        Mutta totuus joskus kirpaisee,koita selvitä.Elä sen yli.
        Hyvää kesän jatkoa😇

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe