Onkohan humanoideissakin skepoja?

yli-skepottaja

Mietin että jossakin ufossa matkalla ikkunasta toinen humanoidi näkee vilauksen yli-ufosta ja kertoo siitä, toinen humis sanoo että älä harhaile hörhö, ei mitään yli-ufoja ole olemassakaan? Tai jos humis kokee NDE-kokemuksen, eihei semmosta olekaan kuin kuoleman jälkeinen elämä, se johtui vain siitä kun kaalisi tuotti kuollessaan kemikaalia.

15

434

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tai jos humanoidi käy Maassa ja sitten kotiin palattuaan kertoo kokemuksistaan niin toinen humanoidi sanoo että eläpä taas satuile ja keksi juttuja.

    • peltokuviotutkija

      Saattaa olla skepojakin, mutta aivan varmasti monet heistä
      eivät ole skeptisiä sen suhteen, ettemmekö me telluslaiset
      pystyisi oppimaan viljapeltokuvioviestien tulkintaa.

      Niin monasti he meitä juuri tällä viestintätavalla lähestyvät.

    • tähteLäinen

      Humiksissa on skepoja siinä missä apinoista kehittyneissäkin. Mä olen alkanut vasta tänä vuonna ymmärtämään miten paljon se ratkaisee onko taivaalta pudonnut eli inkarnaatiokiertoon eksynyt vai alunperinkin ”maasta kasvanut” eli apinoista kehittynyt.

      Ymmärtämisen erilaisuudessa on suunnaton ero. Taivaalta pudonnut ajattelee ensin lähinnä arupa-tietoisuudella, apinoista kehittynyt ensin maanläheisellä muotoon ja konkretiaan sidotulla tietoisuudella. Ajatuksen suunta ja laatu on erilaista. Päämääräkin on erilainen, toinen elää muodoissa päämäärän saavuttaneenakin mestarina! Vasta muodon mestarit ymmärtävät agnishvattoja, agni-ihmisiä, niin kauan pitää odottaa. Maakalaisista pitääkin tehdä valveutuneempia. Monikulttuurisuus on askel humisten ymmärtämiseen!

      • aptikot

        "Humiksissa on skepoja siinä missä apinoista kehittyneissäkin"

        Tuota lausettasi pitää sen verran korjata, että skeptikoissa on kyse siitä että apinavaiheeseen kehityttyään heidän kehityksensä toistaiseksi tuntemattomasta syystä pysähtyi.

        Tiedättekö mistä tietää että skeptikko on tullut kävellen duuniin? No sillä on rystyset verillä.

      • HölömököNääOot
        aptikot kirjoitti:

        Skeptikot ovat apinoita. Homo sapiens on Hominidae heimoon kuuluva apinalaji. Jos sinä et ole apina, niin mikä ihme sinä sitten olet? Alienko?

      • loistavaa
        aptikot kirjoitti:

        "Humiksissa on skepoja siinä missä apinoista kehittyneissäkin"

        Tuota lausettasi pitää sen verran korjata, että skeptikoissa on kyse siitä että apinavaiheeseen kehityttyään heidän kehityksensä toistaiseksi tuntemattomasta syystä pysähtyi.

        Tiedättekö mistä tietää että skeptikko on tullut kävellen duuniin? No sillä on rystyset verillä.

        Mainiota. Muista skeptikko- ja miksei hörhövitseistäkin voisi ladata omankin threadinsa.

      • Sigmundsetätiesi

        Kivat projektiot sieltä takapulpetista. Että silleen.

    • ruusuvelli

      Skeptisiä ovat ainakin kärkitransistorin toimintavarmuuden suhteen Roswellin jälkeen.

    • cosmosuhma

      humanoideissa ei ole pelkoa tai skeptisyyttä ainakaan ihmiskuntaa kohtaan, muuten kuin ihmisen oman vaarallisuuden suhteen. skeptisillä ei yleensä ole samaa tietoa suureen uhmaan verrattuna ja koska humanoidit ovat ihmistä korkeampia olentoja
      myös uhma ja skeptisyys eivät ole telepaattisen olennon ominaisuuksia

      • keijukurssiapidän

        Hyttysen ryhmäsieluhumis oli ainakin skeptinen sen suhteen pystyykö ihmeinen ymmärtämään heidän tarpeitaan. Kun näet vieläkin ihmeiset läiskii niitä. Hyttysen ryhmäsielu on muuten lähes neg entiteetti ja alkeisihmeisen tasolla. Älliä sillä jonkinverran on, ryhmis kun on.

        Luonnonsuojelu ylös, hyttysetkin diggaa sitä!

      • hentaktikönkilö
        keijukurssiapidän kirjoitti:

        Hyttysen ryhmäsieluhumis oli ainakin skeptinen sen suhteen pystyykö ihmeinen ymmärtämään heidän tarpeitaan. Kun näet vieläkin ihmeiset läiskii niitä. Hyttysen ryhmäsielu on muuten lähes neg entiteetti ja alkeisihmeisen tasolla. Älliä sillä jonkinverran on, ryhmis kun on.

        Luonnonsuojelu ylös, hyttysetkin diggaa sitä!

        Kannattaa lukea Kaitaharjun ” ystävien kesken”. Tää toinen K oli myös kunnon kontaktihenkilö isolla K:lla.

    • Jos oletetaan, että osa ufohavainnosta aiheutuu vieraiden sivilisaatioiden vierailuista täällä, niin aivan varmasti on skeptikoita. Ilman tieteellistä skeptismiä ei yksikään sivilisaatio kehitä teknologiaa jota vaaditaan avaruuslentoihin.

      • jhgbkhfkihk

        Kuuhunkaan ei menty noitarumpuja pärisyttelemällä, kanavoimalla tai muuten vain pelkästään höpisemällä miten sinne pitäisi mennä, astraaliruumiina tai meditoimalla.

      • jhgbkhfkihk kirjoitti:

        Kuuhunkaan ei menty noitarumpuja pärisyttelemällä, kanavoimalla tai muuten vain pelkästään höpisemällä miten sinne pitäisi mennä, astraaliruumiina tai meditoimalla.

        Ufohömelöiden mielestä siellä ei käyty vaikka joka päivä Mars-planeetalle humiksilta saadulla tekniikalla lennetäänkin. ;D

      • LiiverÖöver
        BFO kirjoitti:

        Ufohömelöiden mielestä siellä ei käyty vaikka joka päivä Mars-planeetalle humiksilta saadulla tekniikalla lennetäänkin. ;D

        Erään jo edesmenneen (jota ei ole muuten kuolemansa jälkeen näkynyt eikä kuulunut vaikka vannoi ilmoittelevansa itsestään ja todistavansa uskomuksensa kuolemanjälkeisestä elämästä) ufo- ja salaliittohenkilön mukaan kuuhun mennään ja tullaan takaisin kaksi kertaa viikossa. Tarkemmista vuoroliikenteen aikatauluista ei ole tietoa.

        Äävet Tyyver!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2057
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      27
      1115
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      97
      814
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      133
      799
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      727
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      716
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      676
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      672
    Aihe