Hason valtakunta

Juttelin kaverini kanssa Falkullasta kun käytiin parilla kaljalla. Kaverini on töissä huoltoyhtiössä joka toimii Hason asunnoissa. Kaverini etsii jo uutta paikkaa kun ei kehtaa olla asukkaiden edessä kun asioita ei hoideta. Jo monet talot ovat vaihtamassa huoltoyhtiötä mutta Hasossa ei voi vaihtaa muut voivat. Tuli puhetta samasta alueesta joista on kirjoitettu useasti ja näyttää pitävän paikkaansa häiriöistä lähtien. Miten samalle alueelle on voinut pesiytyä juoppo ja huumeporukkaa niin paljon. Siitä saa kärsiä ne muutamat kunnon asukkaat jotka siellä vielä asuvat. Siellä on nytkin yksi asunto jossa somalit ovat mellastaneet ja rakennusporukka jätti vesihanat vuotamaan siten että vedet ovat valuneet alakerran asuntoihinkin ja nyt tänä vuonna useita lintuja on mennyt rikkinäisestä parvekkeen seinästä sisään ja kuolleita lintuja on paljon seinien välissä. Haju on karmiva. Ja kuinkas ollakaan asialle ei tehdä mitään eikä niistä kerrota asunto näytössä mitään. Asukkaat käyvät jo kuumina. Voiko se olla totta kun puhutaan että Hasot menevät käsistä niin näissä taloissa asuntoja on vapaana. Kyseinen asunto josta juteltiin on ollut kohta vuoden tyhjänä. Huoltomiehet joutuvat työntämään kunnolla sisäoveakin jotta pääsevät asuntoon kun mainoksia ja lehtiä on niin paljon postiluukusta tullut, satoja. Itse asun vuokralla ja en todellakaan ainakaan mene Hason asuntoon kun sitä olen miettinyt vaihtoehtona. Kyllä se tosiasia on että halvalla ei saa hyvää. Terveyskin siellä menee jos asuu. Ihme ettei kukaan ole puuttunut asiaan kunnolla.
122657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Jo monet talot ovat vaihtamassa huoltoyhtiötä mutta Hasossa ei voi vaihtaa muut voivat."

Reilu pari vuotta sitten meidän Hasossa vaihdettiin huoltoyhtiö.
Niin että oliskjo siinä tarinoidessa tullut otettua vähän turhan monta kaljaa ja muutkin kirjotuksen "faktat" olisi enemmän tai vähemmän itsekeksittyjä.

Äänestä

Viime+vuonna+Fallkullan+alueelta+irtisanottiin+Haso-asuntoja+seuraavasti:++Haso+Fallkulla:+4+asuntoa++eli+5,33+prosenttia+asunnoista.+Haso+Sointukaari:+3+asuntoa/3,85%,+Haso+Tasankotie+12:+4asuntoa/11,11%,+Haso+Tasasointu:+4asuntoa/10,53%.+Eli+ei+mitenkään+erityisen+paljoa.http://www.haso.fi/sites/default/files/files/basic-page/irtisanomiset_2017.pdfEi+ole+yhtään+asuntoa+Fallkullasta+ilmoitettu+vapaaksi+Hason+sivuilla+tällä+hetkellä:http://www.haso.fi/kohteet/vapaat-asunnotKäsittääkseni+Haso+kilpailuttaa+huoltoyhtiöitä.+Ne+muut+asumisoikeusyhtiöt+ostavat+huoltopalvelut+kalliilla+lähipiiristään+kuuluvasta+yhtiöstä.Taidat+olla+itse+hakemassa+Haso-asuntoa+Fallkullasta,+ja+yrität+parantaa+mahdollisuuksiasi+mollaamalla+paikkaa.

Äänestä
  • Fallkullassa on vapaita asuntoja. Asian voi tarkistaa soittamalla. Itselle tuli tarjouksia samoista asunnoista monta kertaa. Soitin ja kysyin mutta unohdin itse paikan kun tasapainottelin häiriön ja muiden tekijöiden takia. Häiriöt tulevat myös siitä jos ja kun aletaan rakentamaan asuntoja kentän viereen. Itse kävin katsomassa kaksiota mutta en kolmiota. Hain vain kaksiota mutta sanottiin että kolmiokin löytyisi heti. Soitin tosiaan tässä kuussa kaksiosta kun se ei ollut maantasa asunto ja sanottiin että heti saisi mutta unohdin. Nyt itsellä haku jatkuu muilla yhtiöillä mutta en ole valmis maksamaan niin paljoa kuten siinä kilsan päässä olevassa Tapulissa jossa myös löytyy vapaita asuntoja ja vapautuu jatkuvasti. Niissä juna aseman vieressä olevissa kuulemma kesällä paistuu asuntoihin ja onhan siinä muutakin kun asuntoja vapautuu jatkuvasti. Kolmiot ovat yli tonnin vaikka niissä on iso terassi niin ei se hintaa silti selitä.

    Äänestä

  • nahkiaisiamaksuna kirjoitti:

    Fallkullassa on vapaita asuntoja. Asian voi tarkistaa soittamalla. Itselle tuli tarjouksia samoista asunnoista monta kertaa. Soitin ja kysyin mutta unohdin itse paikan kun tasapainottelin häiriön ja muiden tekijöiden takia. Häiriöt tulevat myös siitä jos ja kun aletaan rakentamaan asuntoja kentän viereen. Itse kävin katsomassa kaksiota mutta en kolmiota. Hain vain kaksiota mutta sanottiin että kolmiokin löytyisi heti. Soitin tosiaan tässä kuussa kaksiosta kun se ei ollut maantasa asunto ja sanottiin että heti saisi mutta unohdin. Nyt itsellä haku jatkuu muilla yhtiöillä mutta en ole valmis maksamaan niin paljoa kuten siinä kilsan päässä olevassa Tapulissa jossa myös löytyy vapaita asuntoja ja vapautuu jatkuvasti. Niissä juna aseman vieressä olevissa kuulemma kesällä paistuu asuntoihin ja onhan siinä muutakin kun asuntoja vapautuu jatkuvasti. Kolmiot ovat yli tonnin vaikka niissä on iso terassi niin ei se hintaa silti selitä.

    "Asian voi tarkistaa soittamalla"
    Soittamalla minne, Ihmemaahan Liisalle?

    "Itselle tuli tarjouksia samoista asunnoista monta kertaa."
    Millä numerolla olet hakenut. Mulle ei tullut yhtään tarjousta kun mulla oli haku päällä 2016-17. Hain numerolla 140000. 30-70m2 kokoisia hain.

    Äänestä

  • Tuo irtisanottujen asuntojen luettelo oli hieno, siitä kiitos. Pitääpä varautua odottelemaan aika kauan, jos keskimääräinen tahti on tuommoinen.

    Äänestä

Taitaa olla tämä taas Simon höpinöitä. Siis aloituspostaus "kaljaparipiristää" ja sitä tukeva "nahkiaisiamaksuna".

Äänestä

Täällä vastaavat vain oman elämän ongelmaiset joilla ei ole muuta elämää kuin kytätä että hei suuvaahdossa joku on vastannut johonkin. Oman elämän syrjäytyneet epähylkiöt täällä vastaavat. Asumisoikeusasunnot voisi siirtää vuokra asuntojen palstalle. Eikö se uusi työkkäri laki pure kun on aikaa vain valvoa ja kytätä näitä palstoja. Saunan taakse ja....

Äänestä
  • "Täällä vastaavat vain oman elämän ongelmaiset joilla ei ole muuta elämää kuin kytätä että"
    Ongelman tunnustaminen on ensimmäinen askel kohti paranemista, voimia sulle.

    Äänestä

Buhaa buhaa moniko on oikeasti seonnut ja menettänyt mielenterveytensä. Suomessa noin 700000 kärsii mielenterveysongelmista ja syö nappiloita ihan oikeeesti hei

Äänestä

Onko Pukimäen varakas hyasintti-mummokin (h) asossaan myöskin eräänlainen hylkiö ja pahanilman lintu?

Äänestä
  • Mahtaa olla Pukinmäki tylsä paikka asua kun Simon pitää tulla pelleilemään ASUMISOIKEUS-palstalle

    Äänestä

Miltä Fallkulla nykyään vaikuttaa? Olen käynyt kävelyllä ja kesällä päiväsaikaan oli ihan viehättävä lähiö. Meluavat tai narkkaavat naapurit pelottaa eniten. Olen saanut muutaman tarjouksen mutta epäilyttää..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kaljaparipiristää kirjoitti:

Juttelin kaverini kanssa Falkullasta kun käytiin parilla kaljalla. Kaverini on töissä huoltoyhtiössä joka toimii Hason asunnoissa. Kaverini etsii jo uutta paikkaa kun ei kehtaa olla asukkaiden edessä kun asioita ei hoideta. Jo monet talot ovat vaihtamassa huoltoyhtiötä mutta Hasossa ei voi vaihtaa muut voivat. Tuli puhetta samasta alueesta joista on kirjoitettu useasti ja näyttää pitävän paikkaansa häiriöistä lähtien. Miten samalle alueelle on voinut pesiytyä juoppo ja huumeporukkaa niin paljon. Siitä saa kärsiä ne muutamat kunnon asukkaat jotka siellä vielä asuvat. Siellä on nytkin yksi asunto jossa somalit ovat mellastaneet ja rakennusporukka jätti vesihanat vuotamaan siten että vedet ovat valuneet alakerran asuntoihinkin ja nyt tänä vuonna useita lintuja on mennyt rikkinäisestä parvekkeen seinästä sisään ja kuolleita lintuja on paljon seinien välissä. Haju on karmiva. Ja kuinkas ollakaan asialle ei tehdä mitään eikä niistä kerrota asunto näytössä mitään. Asukkaat käyvät jo kuumina. Voiko se olla totta kun puhutaan että Hasot menevät käsistä niin näissä taloissa asuntoja on vapaana. Kyseinen asunto josta juteltiin on ollut kohta vuoden tyhjänä. Huoltomiehet joutuvat työntämään kunnolla sisäoveakin jotta pääsevät asuntoon kun mainoksia ja lehtiä on niin paljon postiluukusta tullut, satoja. Itse asun vuokralla ja en todellakaan ainakaan mene Hason asuntoon kun sitä olen miettinyt vaihtoehtona. Kyllä se tosiasia on että halvalla ei saa hyvää. Terveyskin siellä menee jos asuu. Ihme ettei kukaan ole puuttunut asiaan kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu