Kuntalassa ei taideta osata

Minkä tahon virkavastuulla on kunnan kiinteistöjen ylläpito, huolto ja korjaaminen?
Rakennus toisensa perään päästetään muutamassa vuosikymmenessä purettavaan kuntoon ylläpidon puutteessa. Itä-Hämeen mukaan seuraavana maan tasalle lanausvuorossa on kuulemma paloasema.
Miksi yhteistä omaisuuttamme ei huolleta ja korjata vaan päästetään se tuhoutumaan ikäänkuin talot olisivat kertakäyttöisiä?
4968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

neljäkymmentä vuotta sitten ei tunnettu tämän päivän tarpeita, toivottavasti uuden rakennuksen katolle tulee helikopterille laskeutumispaikka
ei vanhasta kannata vääntää väkisin uutta

Äänestä

Hoito/hoitamattomuus on ulkoistettu ensin Mapelle josta se salaperäisesti on siirtynyt RTK:lle. Jossain välissä on sitten hukattu sopimukset jotta vastuuta ei jäisi kummallekkaan osapuolelle.

Äänestä

500 000 - 1 000 000 eurolla uusi paloasema kuntaan jossa on kunnanjohtajan julistamat 1 500 000 miljoonan euron "säästötalkoot" käynnissä, koulua yritettiin sulkea ja kunnanvaltuutetut uhkailee jopa uimahallin sulkemisella.

Sysmän rakennuskanta on suurelta osin poroksi palaneena arvokkaampaa (jos vakuutukset on kunnossa) - kuin VPK:n puoliksi pelastamana. Sysmän keskustan pääkadulla on noin 10 rakennusta jotka tulisi purkaa viipymättä.

Voisiko uuden yhteiskoulun kuitenkin rakentaa ennen paloasemia ja Guggenheim museota Sysmän historian sekä modernin nykytaiteen esittelemiseksi; kunnanviraston virallinen historioitsijahan tulee tätä ideaa varmasti esittämään?

Nykyiselläkin vapaapalokunnan asemalla varmasti pärjäisi vielä seuraavat 10 vuotta helposti vaikkakin se on 1970-luvun tapaan pantu pystyyn Kekkoslandian aikaisilla laatustandardeilla.

Äänestä
  • Mitenkäs ne uuden paloaseman rakennuskustannukset jakautuu kunnan, Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen, ensihoitokeskuksen ja paikallisen operaattorin kesken? Tuleeko valtiolta apuja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


caterpillariaTAAS kirjoitti:

Minkä tahon virkavastuulla on kunnan kiinteistöjen ylläpito, huolto ja korjaaminen?
Rakennus toisensa perään päästetään muutamassa vuosikymmenessä purettavaan kuntoon ylläpidon puutteessa. Itä-Hämeen mukaan seuraavana maan tasalle lanausvuorossa on kuulemma paloasema.
Miksi yhteistä omaisuuttamme ei huolleta ja korjata vaan päästetään se tuhoutumaan ikäänkuin talot olisivat kertakäyttöisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu