Minkä tahon virkavastuulla on kunnan kiinteistöjen ylläpito, huolto ja korjaaminen?
Rakennus toisensa perään päästetään muutamassa vuosikymmenessä purettavaan kuntoon ylläpidon puutteessa. Itä-Hämeen mukaan seuraavana maan tasalle lanausvuorossa on kuulemma paloasema.
Miksi yhteistä omaisuuttamme ei huolleta ja korjata vaan päästetään se tuhoutumaan ikäänkuin talot olisivat kertakäyttöisiä?
Kuntalassa ei taideta osata
4
968
Vastaukset 4
- peukutan
neljäkymmentä vuotta sitten ei tunnettu tämän päivän tarpeita, toivottavasti uuden rakennuksen katolle tulee helikopterille laskeutumispaikka
ei vanhasta kannata vääntää väkisin uutta - vainsysmassaonnistuu
Hoito/hoitamattomuus on ulkoistettu ensin Mapelle josta se salaperäisesti on siirtynyt RTK:lle. Jossain välissä on sitten hukattu sopimukset jotta vastuuta ei jäisi kummallekkaan osapuolelle.
500 000 - 1 000 000 eurolla uusi paloasema kuntaan jossa on kunnanjohtajan julistamat 1 500 000 miljoonan euron "säästötalkoot" käynnissä, koulua yritettiin sulkea ja kunnanvaltuutetut uhkailee jopa uimahallin sulkemisella.
Sysmän rakennuskanta on suurelta osin poroksi palaneena arvokkaampaa (jos vakuutukset on kunnossa) - kuin VPK:n puoliksi pelastamana. Sysmän keskustan pääkadulla on noin 10 rakennusta jotka tulisi purkaa viipymättä.
Voisiko uuden yhteiskoulun kuitenkin rakentaa ennen paloasemia ja Guggenheim museota Sysmän historian sekä modernin nykytaiteen esittelemiseksi; kunnanviraston virallinen historioitsijahan tulee tätä ideaa varmasti esittämään?
Nykyiselläkin vapaapalokunnan asemalla varmasti pärjäisi vielä seuraavat 10 vuotta helposti vaikkakin se on 1970-luvun tapaan pantu pystyyn Kekkoslandian aikaisilla laatustandardeilla.- tunnut-tietävän-asiasta
Mitenkäs ne uuden paloaseman rakennuskustannukset jakautuu kunnan, Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen, ensihoitokeskuksen ja paikallisen operaattorin kesken? Tuleeko valtiolta apuja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627