koulun peruminen

siis voihan koulun perua vielä kun hain viime vuonna kouluun ja siirsin sitä vuodella ja nyt haluan yrittää johonkin toiseen kouluun. Milloin lopullinen päätös pitää ilmoittaa??
4378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mua hättyytetään täälä kotona. Ei minkäänlaista rauhaa, johki kouluun tarttis kyllä päästä. Kaikki haluaa koneelle, yritän mennä kirijastoon kohta.

Äänestä

Siis perua et voi, jos olet kerran ottanut paikan vastaan. Sen sijaan voit erota nykyisestä koulustasi koska tahansa. Ero tulee tehdä kirjallisena ja lähettää ko. kouluun.

Äänestä

Sitten kun tiedtä tämän vuoden haun tulokset ilmoitat kouluihin menetkö vai et.

Äänestä

Sinun täytyy erota siitä koulusta, mutta suosittelen että jatkosuunnitelmat ovat jo valmiiksi tehty, koska opiskelupaikastaan eronnut/kieltäytynyt ammattiin kouluttamaton henkilö menettää oikeutensa työttömyysajan työmarkkinatukeen, kunnes on eroamisen jälkeen suorittanut 5kk jonkinlaista aktiivitoimea. Kuten esimerkiksi työharjoittelua tai työvoimatoimiston järjestämiä kursseja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie kirjoitti:

siis voihan koulun perua vielä kun hain viime vuonna kouluun ja siirsin sitä vuodella ja nyt haluan yrittää johonkin toiseen kouluun. Milloin lopullinen päätös pitää ilmoittaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu