Chattailuvahdeille

Pieni.huomautus

Te jotka käytte huomauttelemassa joillekkin, chatissa, että hankkikaa reppanat elämä,
älkää istuko 24/7 chatissa, menkää edes joskus ulos jne. Harrastatte tälläistä chatin halveksuntaa ja chattailijoiden pilkkaamista. Siitä huolimatta, että itse näytätte viihtyvän chatissa oikeinkin hyvin.

Älkää viitsikö enää nolata itseänne ja tehkö muita tietoisiksi siitä että, teidän itse pitää istua siellä kyttäämässä 24/7 tietääksenne muiden chattaamisajoista. Kaikenlisäksi teette tätä vielä luultavasti, kiinteiltä tietokoneilta. Koska juttujenne perusteella, luulette muidenkin tekevän samoin. Istuvan chattaamassa aamusta, iltaan, liimaantuneena pöytäkoneelleen.

Ilmeisesti ette edes ymmärrä sitä, että nykyään ihmiset saattavat kirjautua chattiin missä tahansa, ei siis kotoaan. Internetyhteydet on monissa paikoissa ja aika monilla on jo kannettavat tietokoneet. Jotka otetaan mukaan lomille, mökille, erilaisille reissuille.
Ei kaikki siis istu kotonaan ja chattaamassa, eikä aina edes sisätiloissa.

Jos näet jonkun nimimerkin aina listalla. Eli, jos vahdit muita sisäänkirjautumatta.
On myös chattaajia, joilla on tapana kirjautua jatkuvasti jostain syystä chatteihin, mutta ovatkin, enimmäkseen, tai koko ajan jossain muualla ja näkyvät chatissa vain offline tilassa, osallistumatta keskusteluun. Siellä ne jotkut killuvat aikansa ja putoilevat omia aikojaan pois.
Kun ovat muualla ja unohtaneet koko chattiin edes kirjautuneensa.

18

1183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nukunyöt

      Yön hämärinä tunteina tulee juuri noita itsesyyllisyys tunteita kuten aloittajalla jospa et avautuisi noin paljastavasti täällä.

    • enkyti

      Eipä ole tarvetta kytätä ketään ,joskus käväisen huoneessa ,yöt on minulla nukkumista varten , aloittaja näkyy itse viettävänsä yönsä koneella:) Taidat itse vahtia jotain siellä:)

      • Myöntäkääpoisvaan

        Nukunyöt ja enkyti nimimerkeille.
        Ettekö nyt tunnustaisi teissä olevan ihan pikkiriikkisen kyttääjänvikaa?
        Kun noin tarkasti pistitte merkille tuon ajankin, mihin aikaan aloittaja on kommenttinsa laittanut.


      • klo0631aamulla

        Yleensä ihmiset lukevat kaiken jotta saisivat asiasta kokonaiskäsityksen jopa se kellonaikakin jää näköpiiriin hyvin,ei sitä tarvitse mitenkään erityisesti kytätä.


      • Niiettsilleen
        klo0631aamulla kirjoitti:

        Yleensä ihmiset lukevat kaiken jotta saisivat asiasta kokonaiskäsityksen jopa se kellonaikakin jää näköpiiriin hyvin,ei sitä tarvitse mitenkään erityisesti kytätä.

        Ajalla ei ole tälläisissä jutuissa mitään merkitystä, vain asian sisällöllä.
        Mutta uteliaat ja kyttäyshenkisethän kyttää kaiken.


      • kello16.22
        Niiettsilleen kirjoitti:

        Ajalla ei ole tälläisissä jutuissa mitään merkitystä, vain asian sisällöllä.
        Mutta uteliaat ja kyttäyshenkisethän kyttää kaiken.

        Ajalla on merkitys kun lukee viestin...näkee milloin olet tuollaisen viestin kirjoittanut .. kait itse olet kyttääjä:))))))))))))))


    • hankielämä

      Miten voit tietää mistä kukin on chatissa? Mitä asia yleensä sinulle kuuluu mitä kukin tekee ,itse istut yöllä koneella ja arvostelet muiden käytöstä. Kait sinun pitää hankkia oma elämä eikä kytätä muita:)

    • Kylläpä.kopsahti

      Kalikka on kalahtanut kyttääjiin, jopa niin pahasti, että vaativat jopa poistamaan aloittajan vastauksen. Eivät anna vastata.

      • eiritrealeima

        En usko että kukaan kyttää mitään on vain niin selvää tuo sätissä olemine kun sinne menee, aina samat nikit siellä ovat.


      • samaminulle
        eiritrealeima kirjoitti:

        En usko että kukaan kyttää mitään on vain niin selvää tuo sätissä olemine kun sinne menee, aina samat nikit siellä ovat.

        Mitä kyttäämistä on samoissa nikeissä. Vaikka kuinka harvoin käy samat nikit on paikalla:)


    • Eikytätä

      Vakioporukka siellä on, vaikka niillä nikit vaihtuis. Ei niissä siltikään ole kyttäämistä.
      Jos joku haluaa olla sätissä, niin olkoon.

    • HankiElämä

      Tänne tuut iniseen jostain ihmisistä internetissä, hanki elämä

    • kellokallenkaveria

      Vietätkö chatissa liikaa aikaa ja tunnet siitä syyllisyyttä, vai mikä sai sinut kirjoittamaan aloituksen?

      • Oudot.kommentit

        Paremminkin se varmasti on saanut aloittajan noin kirjoittamaan, että on huomannut joidenkin muiden viettävän liikaa aikaa chatissa. Koska jotkut ovat alkaneet jo pitämään kirjaa muiden chattaamisesta. Näin minäkin ajattelisin, tästä liikaa chattaamisesta.
        "Tuntea syyllisyyttä chattaamisesta" Täysin käsittämätön ajatus tälläinen.


    • kauheekaalee

      Mikä sinäkin luulet olevasi muita neuvomaan..

    • lewander

      Aamulla kun aukaisen koneeni ja selailen sivustoja, sätti sivulla samat nikit illalla kun suljen koneeni, sätti sivulla samat nikit, toiset roikuttavat nikkiään siellä ilmeisesti vaikka eivät ole läsnä.

      • kesämielii

        Mitä sitten?? Ei se sinun ajastasi ole pois:)))))


      • ravinsanmon

        Kesämieli kaikkein eniten siellä istuu..


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      39
      5248
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      85
      3752
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      48
      3145
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      62
      3045
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      11
      3025
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2383
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1878
    8. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      145
      1848
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1825
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1751
    Aihe