Totuus

Viimein on totuus tullut julki.
Kauan me sitä etsimmekin – räsymaton kulman alta, sohvan takaa, kukkaruukusta. Kauan me etsimme ja tuhlasimme kallisarvoisinta aikaamme, emmekä koskaan löytäneet. Turhauduimme kai kumpainenkin etsimiseen; sinä kyllästyit, minä suutuin. Niin me suhtaudumme asioihin, eri tavoin.

En muista, miksi lähdimme aikoinamme totuutta etsimään. Toinen meistä kai ymmärsi sen elämästämme puuttuvan ja sai toisenkin tajuamaan asian tolan. Aikana ennen ymmärrystä minä elin kuin sokeana. Harhailin päivästä toiseen ja annoin vuosien soljua ohitseni. Sinä olit jokaisena näistä hukatuista päivistä vierelläni, mutta en osannut sitä arvostaa. Sinä olit minulle vain se, jolle piti aamulla keittää kahvit ja se jolle toivotettiin iltaisin hyvää yötä. Sinä vain olit siinä minulle niin kuin minäkin olen sinulle, läsnä.

Totuuden tultua julki olen ymmärtänyt niin kovin paljon. Kaikki menneet vuodet ovat vaipuneet harson taakse, kuin sumuun. En jaksa enää muistaa, kuinka olen elänyt, miksi olen elänyt, olenko ylipäänsä elänyt. Yhtäkkiä tajuan vain olevani keski-ikäinen katkeroitunut nainen, joka on lähtenyt kilpajuoksuun oman elämänsä kanssa. Hetken aikaa totuutta sulateltuani olen päättänyt voittaa kilpailun. En anna elämäni päästä maaliin ennen minua.

Sinä soitat työstäsi vain kertoaksesi minulle, kuinka kaunis olen. Ilman tukkaa, iho kalpeana. Nytkö olen mielestäsi kaunis? Parhaimpina ja uhkeimpina vuosinani et sanallakaan asiasta maininnut. Et silloin, kun olisin halunnut siitä kuulla. Nyt totuuden tultua julki sinä, rakkaani, minulle valehtelet. Suon sen sinulle anteeksi.

Et suostu puhumaan kanssani tulevaisuudesta, siitä mitä totuus saattaa tuoda tullessaan. Eikö olekin ironista, kuinka lähelle totuus on meidät tuonut toisiamme, mutta hetkenä minä hyvänsä sillä on valta myös kiskoa meidät erillemme lopullisesti? Vaikka tämä totuus meitä repii ja raastaa, satuttaa kumpaistakin, se on opettanut meille jotain, minkä olimme aikojen saatossa unohtaneet. Jotain oleellista. Nyt me elämme kuin viimeistä päivää – ja mikä tärkeintä, rakastamme.
0105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ymmärtäjä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu