6.3.18 sunnuntaina soitin paikalliseen päivystykseen. Rakas kissani ei voi hyvin. Mietin ja googlasin virtsatie ongelmia. Oli outoa käytöstä hiekkalaatikolla, jatkuvaan kävi "pissimässä".
Eriteläikkiä löytyi lattialta ja matoilta. Nyt ei ole kaikki hyvin; ajattelin.
Päivystyksestä käskettiin lähtemään kuopioon. Sinne soitin ja sinne lähettiin.
Kissa oli virkeä. Maukui autokyydissä.
Paikalle päästiin ja odotettiin... Kissalta pääsi "pissi". Hoitohuoneessa siivottiin. Erite oli paksua ja hoitaja otti näytteen ja sanoi että vaikuttaa mädältä. Uskottelin itselleni että kyllä se siitä, vaikka iso pala painoi kurkkua ja sisimmäsäni tiesin että viimeinen matka on tulossa.
Viimein päästiin lääkärin luo. Eritettä oli tullut jo tosi paljon häntään ja kuljetuskoppiin. Kissalle jouduttiin laittamaan kaksi kertaa rauhoittavia ennenkuin antoi tutkia. Todellinen taistelija!
Paksu ja outo, mädänoloinen erite ei tullut virtsaputkesta vaan emättimestä. Pillahtelin itkuun..
Olimme puhuneet lopettamisesta, mutta nyt se iski ja pahasti.
Lopulta päädyimme lopettamiseen. Takeita selviytymisestä ei olisi ollut.
Itkin, itkin niin helvetisti.. Silitin kissamme kuonoa ja päätä vielä viime hetkillä.
En pystynyt jäämään katsomaan kissan kuolemaa, oli pakko lähteä. Se tuska jota tunsin ja tunnen edelleen etenkin kotona kaikkien muistojen keskellä on sietämätöntä.
Niin paha tuska ja syyllisyys; kysymykset miksi en huomannut aiemmin, oisko ollut lääkitystä, entäpä leikkaus..
Muutaman päivän vain itkin ja ahdistuin (pahin suru minulle, vaikka on omaisia kuollut sen monta kertaa). Jouduin turvautumaan lääkkeisiin. Paniikkikohtaukset tuli heti kuvioihin. Pelkkä kuvan katselu, nimen mainitseminen otti niin pahasti että toivoin jo pääseväni kissani luo. Soitin valtakunnalliseen kriisinumeroon josta sain keskustelu apua.
Nykyään pystyn puhumaan kissasta ja meidän hyvistä hetkistä. Hän oli minulle erityisen tärkeä ja (vain) 8 vuotta, pennusta asti meillä ollut.
Suru, etenkin suuri suru on helvettiä. Mutta nyt parempaan päin.
Sinä rakas kissani lämmitit minua kun olin keuhkokuumeen kourissa. Sinä tulit syliini kehräämään kun olin alakuloinen. Sinä olit se joka ison palan sydämmestäin veit. Rakastan sinua, nyt ja aina.
Eriteläikkiä löytyi lattialta ja matoilta. Nyt ei ole kaikki hyvin; ajattelin.
Päivystyksestä käskettiin lähtemään kuopioon. Sinne soitin ja sinne lähettiin.
Kissa oli virkeä. Maukui autokyydissä.
Paikalle päästiin ja odotettiin... Kissalta pääsi "pissi". Hoitohuoneessa siivottiin. Erite oli paksua ja hoitaja otti näytteen ja sanoi että vaikuttaa mädältä. Uskottelin itselleni että kyllä se siitä, vaikka iso pala painoi kurkkua ja sisimmäsäni tiesin että viimeinen matka on tulossa.
Viimein päästiin lääkärin luo. Eritettä oli tullut jo tosi paljon häntään ja kuljetuskoppiin. Kissalle jouduttiin laittamaan kaksi kertaa rauhoittavia ennenkuin antoi tutkia. Todellinen taistelija!
Paksu ja outo, mädänoloinen erite ei tullut virtsaputkesta vaan emättimestä. Pillahtelin itkuun..
Olimme puhuneet lopettamisesta, mutta nyt se iski ja pahasti.
Lopulta päädyimme lopettamiseen. Takeita selviytymisestä ei olisi ollut.
Itkin, itkin niin helvetisti.. Silitin kissamme kuonoa ja päätä vielä viime hetkillä.
En pystynyt jäämään katsomaan kissan kuolemaa, oli pakko lähteä. Se tuska jota tunsin ja tunnen edelleen etenkin kotona kaikkien muistojen keskellä on sietämätöntä.
Niin paha tuska ja syyllisyys; kysymykset miksi en huomannut aiemmin, oisko ollut lääkitystä, entäpä leikkaus..
Muutaman päivän vain itkin ja ahdistuin (pahin suru minulle, vaikka on omaisia kuollut sen monta kertaa). Jouduin turvautumaan lääkkeisiin. Paniikkikohtaukset tuli heti kuvioihin. Pelkkä kuvan katselu, nimen mainitseminen otti niin pahasti että toivoin jo pääseväni kissani luo. Soitin valtakunnalliseen kriisinumeroon josta sain keskustelu apua.
Nykyään pystyn puhumaan kissasta ja meidän hyvistä hetkistä. Hän oli minulle erityisen tärkeä ja (vain) 8 vuotta, pennusta asti meillä ollut.
Suru, etenkin suuri suru on helvettiä. Mutta nyt parempaan päin.
Sinä rakas kissani lämmitit minua kun olin keuhkokuumeen kourissa. Sinä tulit syliini kehräämään kun olin alakuloinen. Sinä olit se joka ison palan sydämmestäin veit. Rakastan sinua, nyt ja aina.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Totta, kannattaa viedä kissa heti el, kun huomaa oireet.Sairaudet, tulehdukset leviävät.
Oli varmasti kerta kaikkiaan pakottava tarve tulla siihen vielä pätemään ja kääntämään veistä haavassa, vaikka toinen on selkeästi asian sisäistänyt itsekin.
Niinpä. Tosi sydämetön ihminen.
Aloittajalle voimia ja jaksamisia, lemmikin menetys on todella surullinen asia.
Mitäs tuossa, saman kirjoitti kun aloittsjakin.Toisaalta sydämmetöntäkö ei ole, jos ei heti vie eläintä hoitoon?
Lemmikit kuolee valitettavasti, ihan jokaiselta.Siihen on totuttava, ja aikuiselle on varmasti käynyt niin monesti.Kaikilla menehtyy myös läheisiä, sekin on vaan kestettävä.
Se on tosi hienoa, et sisäistää asioita itse.Vain niin voi oppia paremmaksi eläimen pitäjäksi.
Kun aika on oikea, taitoa ja jaksamista on.Monet ottaa uuden lemmikin.
Ei pidä elämässä takertua menneisyyteen surkuttelemaan liian kauaksi, vaan elää elämää eteenpäin.
suru on helpottanut paljon kirjoituksen jälkeen. Itseäni se helpotti paljon että sai puhua ja kirjoittaa asian läpite. Ja tosiaan en omaisten kuolemaa ole itkenyt niin paljon kuin kissan kuolemaa. Kertoo sen että kissa oli läheisempi kuin esim oma äitini. Mutta eteenpäin ollaan menty. aikansa se otti ja hyviä muistoja on jäänyt. 2 kuvaa ollaan teetätetty kissasta ja kyttilät sytytetty.
Kissan sairauden havannointi on vaikeaa. Omani pääsi paksun turkkinsa alla laihtumaan luurangoksi ja silti eläinlääkäri yritti että jos ruokavaliota. Suoli oli kasvanut kiinni, ei olisi ruokavalio auttanut. Nyt on kissojen taivaassa.
Märkäkohdun havainnointi ei ole helppoa. Ei koiralla eikä kissalla, varsinkaan kissalla.
Nyt alat etsiä uutta kisua, toivottavasti näistä kodittomien kissojen yhdistyksistä joita löytyy esim SEY sivuilta.
Niin monta kissaa on ilman kotia
Hoidan niitä lähinnä siis pentuja saavia löytökissoja.
Olipa huono trolli.
Kissan sairautta on vaikea huomata, se on mestari peittämään oireet. Yleensä se on kuolemassa jo, kun jotain tulee ilmi. Siksi oireita ei ole helppo havaita. Ei ole siis sinun syysi.
Kissan kuvista voi teetättää myös valokuvakirjan, kaikista niistä tapahtumista missä on oltu.
Sekin on hauska muisto.
Ja uutta etsimään, näitä rakkauspakkauksia on Suomi pullollaan, ja erilaiset kissatalot ja löytötalot pursuaa kissoja ja pentujakin nyt kesän tullen.
Olen jo katsellut löytöeläintaloista kissaa ja torista ym. Kissoja itellä on ollut lapsuudesta lähtien niin on aika orpo olo. Voisin hyvinkin tarjota kodin kodittomalle/hylätylle kissalle. Vaikea jotenkin löytää netistä tietoa.
Kissallamme oli tapana nukkumaan mentäessä hypätä sänkyyn, haki minulta pari pään silitystä ja hakeutui jalkojen päälle nukkumaan. Sitä kaipaan kovasti.
Suru on edelleenkin läsnä, mutta enää en itke silmiä päästä. Uskoisin että toipumaan päin.