mitä tehdä

Mihin toimiin voi ,tulisi, ryhtyä entistä as oy hallituksen jäsentä kohtaan tämän alettua häiriköimään isännöitsijää yhtiökokouksen tekemästä päätöksestä.??
141293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ikävää että olet tuollaista kohdannut. Yleisesti voisi sanoa näin: Yksityisyytesi, fyysisen koskemattomuuteesi kohdistuneen - ,kotirauha-,, tai kunnianloukkausrikoksen voit aina rikosilmoituksella saattaa poliisin tietoon rikosilmoituksella. Kyse on silloin asianomistajarikoksesta.
Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että jos lähtee tekemään rikosilmoituksen, olisi hyvä olla myös todistusvoimaa, jolla osoittaa rikos tapahtuneeksi. Eli henkilötodistaminen tai sitten esim teknisellä apuvälineellä hankittu todiste. Missään tapauksessa ei saa provosoida henkilöä, eikä ottaa ns.Lakia "omiin käsiin". Yksityisillä turvallisuuspalveluntarjoajilla on myös olemassa palveluita, joiden avulla voidaan hankkia todistusvoimaa. Eli he voivat toimeksiantosopimuksella tehdä esim. henkilösuojaustehtävänä jtai etsivätyönä.

Tuossa yksi esimerkkiyritys

http://privaco.net

Äänestä

Kyllä jossain on pahasti palikat vialla jos yhtiökokouksen päätöksestä hähtee häiriköimään isännöintiä. Mikä on sellsinen päätös jos lähtee täysin sivullista häiriköimään??

Äänestä

onkstää tapaus se yleisavaimen luovutus joka kunnankin joissakin luottamus tehtävissä mukana oleva kivien kasvattaja häiriköi kaikkea mikä ei häntä mielytä?

Äänestä

Pääsikö kunnan valtuustoon vaiko ei
Onko pitänyt vaalilupauksiaan
Onko pysynyt totuudessa

Äänestä

Huusiko pyörätuolissa istuvalle jotain ja jotkin nuoret kuvasivat tämän huhujen mukaan tämä video on pyörityt netissä jonkin aikaa , olisi mielenkiintoista nähdä tämä video ja mitä huusi onko videon henkilöt tunnistettavissa

Äänestä
  • Hei nähty kävelykadulla maaliskuussa n. 60 mies työntämässä vanhempaa naishenkilöä pyörätuolilla miehellä valkoinen pipo tupsulla suu kävi jatkuvasti kiroili ohikulkijat varmaan katsoivat ihmeissään mistähän toikin on karannut .

    Äänestä

Laita tänne kaikki tiedot asian kulusta kaikkine niine toimenpiteineen joita olisi tehty.

Äänestä

Kuinka häiriköi mitä tapahtui

Äänestä

Yölliset tuntemattomasta nrosta soitot tutkintaan

Äänestä

Julkinen asian käsittely

Äänestä

Ahvenistontie 20
13530 Hämeenlinna

Äänestä

Oliko sama kookkaiten kivien kasvattaja?? Pelastustielle lumivalleja tekevä?

Äänestä

Kameralla salakuvaileva hihhuli

Äänestä

Joko toimitettu ahvenistolle

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


oikeusjakohtuus kirjoitti:

Mihin toimiin voi ,tulisi, ryhtyä entistä as oy hallituksen jäsentä kohtaan tämän alettua häiriköimään isännöitsijää yhtiökokouksen tekemästä päätöksestä.??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu