Teme teki Siniset

Nyt tuo Teme repäs ja eros kokoomuksen valtuustoryhmästä. Ainaki kunnahallitukse pöytäkirjasa lukoo nii
141315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Teme on oikeassa!

Äänestä

Suunnitelma on hyvä kun vain saisi sen toteutettua käytännössä, on noita jarrumestareita poikkiteloin tiellä.

Äänestä

Näin maallikon silmissä ainoita järkeviä ideoita koulun suhteen puheenjohtajan lisäksi.Mutta valitettavasti muille tämä on mennyt valtataisteluksi ja itse asia on jäänyt toisarvoiseksi.

Äänestä
  • Kyllähän asia on ihan selvä, että yhtenäiskoulu kannattaa rakentaa kerralla valmiiksi ja samaan paikkaan. Vähänkin asioita ymmärtää, että rakentamiskustannukset ja käyttökustannukst ovat paljon suuremmat, mikäli hanketta aletaan hajottamaan. Lisäksi vaiheittain rakentaminen aiheuttaa pitkäaikaisia työnaikaisia haittoja. Koulukompleksin kokoa kannattaa vielä harkita.

    Äänestä

  • Tällä Temellä on kokemusta lähinnä heinälatojen ja torppien suunnittelusta, mutta vähänkin isommat tilat eivät ole hanskassa.

    Äänestä

Nurtsintekokin viime kesänä oli aika vaikeannäköinen projekti tällä Temellä, joko ei ollut aikaa tehdä kerralla loppuun tai sitten ei vaan oikein työnteko innostanu...

Äänestä

Onkohan Hjallis tulossa Karstulaan kokoomusta hajottamaan? Syöksykierteen rappusilla kuulin, että potentiaalisia loikkareita Hjalliksen ryhmään on haeskeltu jo Karstulastakin.

Äänestä

Rakennetaanko koulu hirsistä? Onko diilit jo sovittu?

Äänestä
  • Suurella todennäiköisyydellä ei rakenneta. Ainakaan kantavia elementtejä, kokonaan hirrestä siis mahdoton rakentaa.

    Raha se on joka ratkaisee.

    Äänestä

  • Liimahirsikoulussa pakkasilla jäätyy persuus pulpettiin.

    Äänestä

Temestä tuli sininen

Äänestä

Teme ajaa kyllä kunnan tulevaisuuden kannalta oikeita asioita, mutta vielä kun olisi pelisilmää haalia riittävästi tukijoita.

Äänestä
  • Voisitko kertoa , mitä asioita Teme ajaa.

    Äänestä

Teme muuten lukee kans tätä palstaa ja kommentoikin, mutta kun joku tunnisti niin meni pojalla pupu pöksyyn ja meni mykäks...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teme_on_tulevaisuus_2040 kirjoitti:

Nyt tuo Teme repäs ja eros kokoomuksen valtuustoryhmästä. Ainaki kunnahallitukse pöytäkirjasa lukoo nii

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu