Tämän palstan jutuista suurin osa näyttää olevan aivan selvää huuhaa -ostaston tarinaa. Itse en ole koskaan uskonut näihin tarinoihin, kummituksiin tai Jumalaan. Mutta näita juttuja on niin mukava lukea. Pakko lisätä tänne oma outo kokemukseni lapsuudesta. Mitään merkitystä tällä tapauksella ei ole koskaan ollut, mutta outo juttu kuitenkin.
Asuin malla. Ollessani vasta muutaman vuoden vanha, kävimme aina kaupunkireissuilla isäni kanssa kyläilemässä erään isäni ystävän luona. En oikein koskaan tullut tietämään mistä isäni tuon miehen tunsi. Tuolla miehellä oli kuitenkin korkean takkansa päällä täytettyjä eläimiä. Teeriä, riekkoja ja kiirunoitakin. Nuo täytetyt eläimet olivat upeita, mutta pelottavia pienelle pojalle ja niitä olioita katselin usein pitkään.
Niinkuin aina kyläreissun kaavaan kuuluu, kävi kutsu kahvipöytään. Kai sinne pöytään on epäkohteliasta mennä heti käskettyä, mutta sen maagisen ajan tultua täyteen aikuiset siirtyivät kahvittelemaan. Jäin yksin olohuoneeseen. En oikein muista tarkkaan mitä tapahtui, koska olin niin pieni vielä. Mutta seisoin sen takan edessä ja katsoin suoraan ylös noita lintuja, jotka eri asennoissaan istuivat siellä. Yht’äkkiä osa noista linnuista näytti hyppäävän päälleni. Jotenkin kai laitoin käsivarret otsalleni ja huusin jotain. Aikuiset juoksivat katsomaan, että mitä oikein tapahtui, ja täytetyt eläimet lojuivat lattialla ja minä seisoin niiden keskellä.
Sain ankaria toruja, kuinka niihin eläimiin EI saa koskea. Sitä aikuiset vain ihmettelivät, että miten ihmeessä on mahdollista, että olin päässyt niitä ottamaan sieltä korkealta takan päältä? No en minä päässytkään, vaan ne tippuivat sieltä ihan itsestään ja omia aikojaan. Miten voi olla mahdollista, että tavarat jotka ovat vuosia seisoneet takan päälla rauhassa, voivat tippua lapsen päälle yht’äkkiä? Sitä en koskaan voinut käsittää.
Joka tapauksessa tuolla asialla ei koskaan ollut minulle mitään merkitystä. Minusta tuli metsämies, niinkuin oli isäni ja tuo mies, jonka luona aina kyläilimme. Usein metsällä pitelin käsissäni noita saalislintuja ja katselin pitkään miten upeita ja kauniita ne olivat.
Ai niin, yksi asia vielä. Sait lukea tämän muiston, vaikka ketään meistä kolmesta miehestä ei ole enää. Eikö ole outoa?
Asuin malla. Ollessani vasta muutaman vuoden vanha, kävimme aina kaupunkireissuilla isäni kanssa kyläilemässä erään isäni ystävän luona. En oikein koskaan tullut tietämään mistä isäni tuon miehen tunsi. Tuolla miehellä oli kuitenkin korkean takkansa päällä täytettyjä eläimiä. Teeriä, riekkoja ja kiirunoitakin. Nuo täytetyt eläimet olivat upeita, mutta pelottavia pienelle pojalle ja niitä olioita katselin usein pitkään.
Niinkuin aina kyläreissun kaavaan kuuluu, kävi kutsu kahvipöytään. Kai sinne pöytään on epäkohteliasta mennä heti käskettyä, mutta sen maagisen ajan tultua täyteen aikuiset siirtyivät kahvittelemaan. Jäin yksin olohuoneeseen. En oikein muista tarkkaan mitä tapahtui, koska olin niin pieni vielä. Mutta seisoin sen takan edessä ja katsoin suoraan ylös noita lintuja, jotka eri asennoissaan istuivat siellä. Yht’äkkiä osa noista linnuista näytti hyppäävän päälleni. Jotenkin kai laitoin käsivarret otsalleni ja huusin jotain. Aikuiset juoksivat katsomaan, että mitä oikein tapahtui, ja täytetyt eläimet lojuivat lattialla ja minä seisoin niiden keskellä.
Sain ankaria toruja, kuinka niihin eläimiin EI saa koskea. Sitä aikuiset vain ihmettelivät, että miten ihmeessä on mahdollista, että olin päässyt niitä ottamaan sieltä korkealta takan päältä? No en minä päässytkään, vaan ne tippuivat sieltä ihan itsestään ja omia aikojaan. Miten voi olla mahdollista, että tavarat jotka ovat vuosia seisoneet takan päälla rauhassa, voivat tippua lapsen päälle yht’äkkiä? Sitä en koskaan voinut käsittää.
Joka tapauksessa tuolla asialla ei koskaan ollut minulle mitään merkitystä. Minusta tuli metsämies, niinkuin oli isäni ja tuo mies, jonka luona aina kyläilimme. Usein metsällä pitelin käsissäni noita saalislintuja ja katselin pitkään miten upeita ja kauniita ne olivat.
Ai niin, yksi asia vielä. Sait lukea tämän muiston, vaikka ketään meistä kolmesta miehestä ei ole enää. Eikö ole outoa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hieno tarina.
Tarinan kirjoittaja ei liene tarinassa esiintyvä mieshenkilö, vaan joku toinen jota on pyydetty joskus tämä tarina julkaisemaan. Ei siinä mitään outoa ole.
Kuolleet eivät kirjoita.
Mista tietaa kuka taalla internetin hyperavaruuden chattipalstoilla kirjoittelee juttujaan? Saattaa joukossa olla joku levoton kysymyksineen.