Avioliitto kuuluu vain aikuisille islamin mukaan

Minkä ikäinen voi islamin mukaan mennä naimisiin? Islam on asettanut naimisiinmenon alaikärajaksi sen, että ihminen on saavuttanut fyysisen murrosiän ja on henkisesti varttunut, henkisesti kypsä, aikuisen velvollisuuksista selviävä.

Milloin ihminen sitten alkaa olla henkisesti niin kypsä, että häntä aletaan pitää islamissa täysikasvuisena, täysi-ikäisenä? Kun eräät 14-vuotiaat pojat pyysivät Muhammadilta (rh) päästä sotaan puolustamaan muslimeita heidän kimppuun hyökkäneiltä, Muhammad (rh) ei päästänyt heitä, koska piti heitä lapsina. Hän salli vain täysi-ikäisten osallistua sotaan tai mennä naimisiin. Koraanin jakeessa 4:6 mainitaan käsite "naimaikä" ja tulee ilmi, että lapsi ei siinä iässä vielä ole.

Nykymaailmassa pärjätäkseen ihminen tarvitsee jossain suhteessa enemmän tietoja ja taitoja kuin siihen aikaan. Joten nykypäivänä vielä esim. 15-vuotias on liian epäkypsä naimisiin mennäkseen. Hieman tilanteesta ja ihmisestä riippuu, missä vaiheessa sitä vanhempi on riittävän kypsä ja vastuullinen mennäkseen naimisiin.

________________

Minkä ikäinen Aisha oli mennessään naimisiin? Me emme tiedä. Ja me emme tarvitse sitä tietoa. Uskonnollisesta vakaumuksestasi riippumatta se ei merkitse mitään sinun kannaltasi, eikä minun kannaltani, minkä ikäinen hän oli. Me tiedämme, että Profeetta Muhammadin (rh) esimerkkiä seuraava ihminen ei voi avioitua lapsen, eikä varhaisteinin kanssa, ja vain sillä on meille merkitystä.

Aisha on ollut fyysisesti murrosiän saavuttanut ja oman yhteiskuntansa normeilla naimaikäinen. On kiistatonta, että jossain muussa kulttuurissa ihmisillä on nuorempana valmiudet avioliittoon kuin täällä nykypäivänä, yli 1000 vuoden takaisesta historiasta puhumattakaan. Tämä ei ole jotain muslimihömppää, vaan nuorisolääkäri Elina Hermanson sanoo KodinKuvalehden haastattelussa: "Yhteiskunnassa, jossa kamelinkasvattajan pojasta kasvaa kamelinkasvattaja eikä vaihtoehtoja ole, jo 16-vuotias voi itsenäistyä. Mitä monimutkaisempi yhteisö, sitä kauemmin aikuistumisen pitää saada kestää."

Bukharissa on perimätieto, jonka mukaan hän oli 9, mutta yhtälailla siellä on autenttinen perimätieto, jonka mukaan hän oli "leikki-ikäinen" vuonna 614. Eli jos hän oli vaikka 5, hän oli naimisiinmennessään 14 tai 15.
Historioitsija Ibn Ishaqin kirjoittama, varhaisin säilynyt Muhammadin (rh) elämäkerta viittaa siihen, että Aisha oli vähintään 17.
On myös huomattava, että Muhammad (rh) ei tavoitellut omaa etuaan tällä avioliitolla.

55

2125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varhaisin Aishaa koskeva perimätieto eli Ibn Hishamin Sirat kertoo, että Aisha oli 6 vuotta naimisiin mennessä ja 9 tai 10 kun Muhammed oli hänen kanssaan sukupuoliyhteydessä. Kirja perustuu Ibn Ishaqiin, jonka teos on kadonnut.

      Tämä perimätieto on huolestuttava, koska Muhammed oli vailla virheitä ja kaikkien muslimien esikuva. Olisikin tärkeää, että kaikki islamin auktoriteetit sanoutuisivat irti tästä perimätiedosta, joka toistuu myös Bukharilla ja Muslimilla.

      Parasta olisi, jos todettaisiin, että Muhammed ei ole joka suhteessa esikuvallinen.

      • ei.mitään.esikuvaa

        Kyseinen henkilö ei todellakaan ole millään osin esikuvallinen.

        Muhammedin syntymään ei liity ihmeitä.

        Ensimmäisten ilmestysten jälkeen Muhammed oli niin ahdistunut, että harkitsi itsemurhaa.
        Muhammed sanoo Koraanissa langenneensa paholaisen kiusaukseen kirjoittamalla ns. ”saatanalliset säkeet”, joissa Muhammed hyväksyy kaksi epäjumalaa, Suura 53:19 – 22; 22:52 - 53.

        Muhammedilla oli kuusi yhtäaikaista vaimoa, joista nuorin, Aisha, oli vain 9-vuotias. Muhammed avioitui myös oman adoptiopoikansa vaimon, Zainabin, kanssa vielä adoptiopojan eläessä. Kaiken kaikkiaan Muhammedilla oli 12 vaimoa elämänsä aikana.

        Muhammed joutui pyytämään syntejään anteeksi kuten muutkin ihmiset, Suura 40:55.

        Muhammed keskittyi myös toimintansa alkupuolella julistamiseen, mutta hänen toiminnassaan tapahtui jyrkkä muutos hänen muutettuaan 622 jKr Mekasta Medinnaan, hidzra. Muuton jälkeen Muhammed alkoi joukkoineen käyttää miekkaa ja väkivaltaa sanomansa levittämiseen. Muhammed ei parantanut yhtään sairasta eikä herättänyt ketään kuolleista.

        Jeesuksen ja Muhammedin suhde väkivaltaan oli hyvin erilainen. Jeesus käski rakastamaan lähimmäisiään ja jopa vihollisiaan. Muhammed käski tuhoamaan viholliset ja antoi seuraajilleen vallan käydä sotia tehdäkseen kansakuntia islamille alamaiseksi. Jeesus antoi seuraajilleen vallan julistaa evankeliumia ja parantaa sairaita. Jeesus kielsi seuraajiltaan väkivallan käytön sanoman julistuksessa.

        Muhammed ei ole luvannut seuraajilleen pelastusvarmuutta. Muhammed oli hadithien mukaan epävarma myös omasta paikastaan paratiisissa. Islamin mukaan ainoastaan kuolema jihadissa eli ”pyhässä sodassa” tuo muslimille pelastusvarmuuden.

        Jeesus lupasi iankaikkisen elämän jokaiselle joka uskoo Häneen.

      • kirjoittaja
        ei.mitään.esikuvaa kirjoitti:

        pahoittelut kaksinkertaisesta viestistä, sivusto tökkii, taas kerran....

    • Miksi Saudi-Arabiassa on sitten nuorten tyttöjen pakkoavioliitot niin yleisiä? Jopa alle 11-vuotiaita tyttöjä pakotetaan naimisiin isänsä ja tulevan puolison sopimuksella.

      Saudi-Arabian laissa ei ole alaikärajaa avioliiton solmimiselle, ja mihinkään kansalaisten "omavalvontaan" eettisissä asioissa on turha vedota, koska sitä ei ole.

      Eikä islamin ja Muhammedin synnyinmaan pitäisi olla esikuvallinen naisten ja alaikäisten oikeuksien puolustamisen ja valvomisen suhteen?

      • Aina voidaan pohtia sitä, miten asioiden pitäisi olla, mutta paha mennä tietämään, miksi asiat eivät ole niin.
        Yhdysvalloissa enemmistö on kristittyjä ja monelle uskonto on myös tärkeää. Delawaren osavaltiossa suojaikäraja oli 7 vuotta, 1960-luvun puoliväliin saakka.
        Yhdistys nimeltä Unchained At Last etsi tietoa Yhdysvalloissa vuosina 2000-2010 solmituista avioliitoista. Selvisi, että sinä aikana 38 osavaltiossa on naitettu yli 167 000 alaikäistä – enimmäkseen tyttöjä, 12-vuotiaita jonkin verran, yleensä yli 18-vuotiaille miehille. (12 osavaltiosta ei edes saatu tilastoja.)
        Näistä asioista en silti leimaa kristinuskoa.

      • Yusraaa kirjoitti:

        Aina voidaan pohtia sitä, miten asioiden pitäisi olla, mutta paha mennä tietämään, miksi asiat eivät ole niin.

        En oikein ymmärrä, mitä kristinuskon käytäntöjen vetäminen tähän edesauttaa islamin asiaa.

        En ole kristitty.

      • onko.todellakin.näin
        Yusraaa kirjoitti:

        Aina voidaan pohtia sitä, miten asioiden pitäisi olla, mutta paha mennä tietämään, miksi asiat eivät ole niin.
        Yhdysvalloissa enemmistö on kristittyjä ja monelle uskonto on myös tärkeää. Delawaren osavaltiossa suojaikäraja oli 7 vuotta, 1960-luvun puoliväliin saakka.
        Yhdistys nimeltä Unchained At Last etsi tietoa Yhdysvalloissa vuosina 2000-2010 solmituista avioliitoista. Selvisi, että sinä aikana 38 osavaltiossa on naitettu yli 167 000 alaikäistä – enimmäkseen tyttöjä, 12-vuotiaita jonkin verran, yleensä yli 18-vuotiaille miehille. (12 osavaltiosta ei edes saatu tilastoja.)
        Näistä asioista en silti leimaa kristinuskoa.

        ja tietenkin tiedät, että jokainen alaikäisenä naitetuista oli varmuudella uudestisyntynyt kristitty?
        ja kristityksihän lasketaan jokainen ei-muslimi, niinkö?

        että mihinkään muuhun uskontokuntaan ei alaikäisenä naitettuja kuulunut?

        Laitathan linkin, että voi tarkistaa, jos todellakin näin on!!

      • onko.todellakin.näin kirjoitti:

        Toistan itseäni: Näistä asioista en silti leimaa kristinuskoa. Vaikka ne tapahtuivat kristillisenemmistöisessä maassa. Toivon siis, että uskontoani ja minua ei leimata asioista, joita tapahtuu muslimienemmistöisessä maassa! Miksi muslimimaissa tapahtuu pahaa, sitä minä en tiedä, voin ottaa vastuuta vain omista tekemisistäni.

      • huomaatko-eron
        Yusraaa kirjoitti:

        Aina voidaan pohtia sitä, miten asioiden pitäisi olla, mutta paha mennä tietämään, miksi asiat eivät ole niin.
        Yhdysvalloissa enemmistö on kristittyjä ja monelle uskonto on myös tärkeää. Delawaren osavaltiossa suojaikäraja oli 7 vuotta, 1960-luvun puoliväliin saakka.
        Yhdistys nimeltä Unchained At Last etsi tietoa Yhdysvalloissa vuosina 2000-2010 solmituista avioliitoista. Selvisi, että sinä aikana 38 osavaltiossa on naitettu yli 167 000 alaikäistä – enimmäkseen tyttöjä, 12-vuotiaita jonkin verran, yleensä yli 18-vuotiaille miehille. (12 osavaltiosta ei edes saatu tilastoja.)
        Näistä asioista en silti leimaa kristinuskoa.

        Kyllä kristitytkin nai alaikäisiä.....jossain......siitä syystä islamia ei saa arvostella mitenkään!

        Tosi asiassa kristittyjen ja muiden länsimaalaisten keskuudessa lasten nainti ja sen arvostaminen yhteisöissä on äärimmäisen harvinaista. Tapaa pidetään kauhistuttavana. Islamilaisissa maissa ajatus lapsivaimoista on periaatteessa valtavirtaa.

      • >Saudi-Arabian laissa ei ole alaikärajaa avioliiton solmimiselle

        Kuten ei Suomenkaan laissa. 😉

      • Yusraaa kirjoitti:

        Toistan itseäni: Näistä asioista en silti leimaa kristinuskoa. Vaikka ne tapahtuivat kristillisenemmistöisessä maassa. Toivon siis, että uskontoani ja minua ei leimata asioista, joita tapahtuu muslimienemmistöisessä maassa! Miksi muslimimaissa tapahtuu pahaa, sitä minä en tiedä, voin ottaa vastuuta vain omista tekemisistäni.

        >Näistä asioista en silti leimaa kristinuskoa. Vaikka ne tapahtuivat kristillisenemmistöisessä maassa.

        Mitä Suomi ei enää tietenkään ole, vaikka muslimit tällaista harhaa jostain syystä haluavat elätellä. Selvä enemmistö suomalaisista ei usko kirkon tai kristillisten lahkojen markkinoimaan Jumalaan.

      • tupuna10

        mutta islamin uskoa kohtaan on moni suomalainen kallellaan ja tiedätkö miksi. se on henkivallan syy, joka islamissa on. sinä et tietenkään repe ruutikallo ateistina voi sitä ymmärtää, mutta minä uskovana sekä tämä yusraa voimme ymmärtää oman henkivaltamme ja kuinka ne toimivat. yusraa on ihka selvästi islamin evankelista niinkuin minä olen Jeesuksen evankelista

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Saudi-Arabian laissa ei ole alaikärajaa avioliiton solmimiselle

        Kuten ei Suomenkaan laissa. 😉

        Periaatteessa ei, vaikka alle 18-vuotias voi oikeusministeriön luvalla solmia avioliiton vain erityisen painavin perustein.

        14-vuotiaita tyttöjä on Suomessa naitettu muutama, mutta ei sentään 9-vuotiaita, kuten mm. Saudi-Arabiassa ja Jemenissä.

        Omasta mielestäni nuo yleensä esitetyt "erityiset syyt" ovat perusteettomia, eikä lupaa alaikäisen avioliittoon pitäisi myöntää. Poikkeuslupien anominenkin on onneksi vähenemässä, ja lasten yhä enemmän annetaan elää lapsuus lapsina.

      • Kollimaattori kirjoitti:

        >Omasta mielestäni nuo yleensä esitetyt "erityiset syyt" ovat perusteettomia, eikä lupaa alaikäisen avioliittoon pitäisi myöntää.

        Samaa mieltä. Ei ole ainuttakaan pätevää syytä sille, etteikö ihminen voi odottaa täysi-ikäisyyttä ennen kuin solmii avioliiton kaltaisia kauaskantoisia juridisia sopimuksia. Ei ainuttakaan.

      • ettänäin
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Saudi-Arabian laissa ei ole alaikärajaa avioliiton solmimiselle

        Kuten ei Suomenkaan laissa. 😉

        Kyllä Suomen laissa on. Se on 18 vuotta eli siis täysi-ikäiset saavat avioitua. Perustelluista syistä oikeusministeriö voi myöntää poikkeusluvan nuoremmillekin.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Avioliitto

      • ettänäin kirjoitti:

        Kyllä Suomen laissa on. Se on 18 vuotta eli siis täysi-ikäiset saavat avioitua. Perustelluista syistä oikeusministeriö voi myöntää poikkeusluvan nuoremmillekin.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Avioliitto

        Juuri tuon poikkeusluvan saamiselle ei ole alaikärajaa.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Juuri tuon poikkeusluvan saamiselle ei ole alaikärajaa.

        Siinä onkin vieno ristiriita avioliiton erään tarkoituksen ja Suomen lain välillä. Laissa on 16 vuoden alaikäraja sukupuoliyhteydelle, eikä siitä tehdä poikkeuksia.

        Suomessa on kuitenkin myönnetty avioliittolupa jopa 14-vuotiaille tytöille. Olettaako joku, että sukupuoliyhteyttä ei avioliitossa harrasteta ennen täysi-ikäisyyttä? Ainakin useimmat muslimit vaikuttavat niin kuvittelevan.

        Saudi-Arabiassa ei muuten sukupuoliyhteydelle ole alaikärajaa, osapuolten pitää vaan olla keskenään avioliitossa, jolle sillekään ei ole alaikärajaa.

        >Laissa on 16 vuoden alaikäraja sukupuoliyhteydelle, eikä siitä tehdä poikkeuksia.

        Jos kuitenkin molemmat osapuolet ovat alle 16-vuotiaita, laki ei kiellä hässimästä.

        Yhteiskuntamme toki on sellainen, että nykyään tietyissä piireissä 14-vuotiaat naivat toisiaan kuin kanit, kun toisaalla ehkä ollaan vähän pidättyväisempiä. ; )

        On se silti kiellettyä, vaikka rikosoikeudellinen vastuu puuttuukin. 15 vuotta täyttänyt, mutta ei vielä kuuttatoista on sitten väliinputoajan asemassa. Lain mukaanhan hän joutuu pitämään välivuoden...

        Saako 18 vuotta täyttänyt aviomies Suomessa koskea seksuaalisesti vaimoonsa, joka ei ole kuuttatoista täyttänyt?

      • tupuna10
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Juuri tuon poikkeusluvan saamiselle ei ole alaikärajaa.

        kuules repe. vaikka sinä täällä kuinka liputat tuota islamia, niin vastasit väärin tähänkin kysymykseen. jokainen suomalainen tajua, että ei anna 6 vuotiasta tyttöään vanhalle ukolle vaimoksi. antaisitko sinä 6 vuotiaan tyttösi vanhalle 50 vuotiaalle äijälle vaimoksi. en usko ja jos antaisit niin islam on tehnyt sinussa tehtävän.uskot kaiken typerän. suosittelen sinulle saudiarabiaan muuttamista. saisit siellä huudella puskista juttujas.

      • tupuna10 kirjoitti:

        Buahhahhahhaa! Tappelin täällä kiihkomuslimien kanssa jo 12 vuotta sitten, kun heitä oli pari todella kovaa luuta. Ja sinä opetat isääs naimaan... 🤣

      • Kollimaattori kirjoitti:

        Siinä onkin vieno ristiriita avioliiton erään tarkoituksen ja Suomen lain välillä. Laissa on 16 vuoden alaikäraja sukupuoliyhteydelle, eikä siitä tehdä poikkeuksia.

        Suomessa on kuitenkin myönnetty avioliittolupa jopa 14-vuotiaille tytöille. Olettaako joku, että sukupuoliyhteyttä ei avioliitossa harrasteta ennen täysi-ikäisyyttä? Ainakin useimmat muslimit vaikuttavat niin kuvittelevan.

        Saudi-Arabiassa ei muuten sukupuoliyhteydelle ole alaikärajaa, osapuolten pitää vaan olla keskenään avioliitossa, jolle sillekään ei ole alaikärajaa.

        "Laissa on 16 vuoden alaikäraja sukupuoliyhteydelle, eikä siitä tehdä poikkeuksia."

        Siitä poiketaan, jos yli ja alle 16-vuotiaan välillä ei katsota olevan suurta kehityksellistä eroa. Suomessa on ollut tapaus (olisiko 2010 tai -11?), kun 17-vuotiaaseen poikaan kohdistuneista hyväksikäyttösyytteistä luovuttiin hänen oltuaan sukupuoliyhdynnässä 13-vuotiaan kanssa.

      • Kollimaattori kirjoitti:

        Yhteiskuntamme toki on sellainen, että nykyään tietyissä piireissä 14-vuotiaat naivat toisiaan kuin kanit, kun toisaalla ehkä ollaan vähän pidättyväisempiä. ; )

        On se silti kiellettyä, vaikka rikosoikeudellinen vastuu puuttuukin. 15 vuotta täyttänyt, mutta ei vielä kuuttatoista on sitten väliinputoajan asemassa. Lain mukaanhan hän joutuu pitämään välivuoden...

        Saako 18 vuotta täyttänyt aviomies Suomessa koskea seksuaalisesti vaimoonsa, joka ei ole kuuttatoista täyttänyt?

        "Saako 18 vuotta täyttänyt aviomies Suomessa koskea seksuaalisesti vaimoonsa, joka ei ole kuuttatoista täyttänyt?"

        Vuonna 2004 Suomessa on mennyt naimisiin 15-vuotias tyttö.* Jos vaikka oletetaan, että hän meni naimisiin 17-vuotiaan kanssa, joka ehtii täyttää 18 ennen tytön seuraavaa syntymäpäivää, niin vastauksena kysymykseen, kyllä saa.

        *https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/95381-nelja-14-vuotiasta-tyttoa-vihitty-avioliittoon-suomessa

      • Anonyymi
        Yusraaa kirjoitti:

        Aina voidaan pohtia sitä, miten asioiden pitäisi olla, mutta paha mennä tietämään, miksi asiat eivät ole niin.
        Yhdysvalloissa enemmistö on kristittyjä ja monelle uskonto on myös tärkeää. Delawaren osavaltiossa suojaikäraja oli 7 vuotta, 1960-luvun puoliväliin saakka.
        Yhdistys nimeltä Unchained At Last etsi tietoa Yhdysvalloissa vuosina 2000-2010 solmituista avioliitoista. Selvisi, että sinä aikana 38 osavaltiossa on naitettu yli 167 000 alaikäistä – enimmäkseen tyttöjä, 12-vuotiaita jonkin verran, yleensä yli 18-vuotiaille miehille. (12 osavaltiosta ei edes saatu tilastoja.)
        Näistä asioista en silti leimaa kristinuskoa.

        Ei leimaa kristinuskoa, koska asialla ei ole mitään tekemistä kristinuskon opin kanssa. Missään kohtaa Uutta Testamenttia ei mainita asiasta. Sen sijaan Islamissa Muhammed on esikuva, jonka jokaista askelta on seurattava esikuvanomaisesti.

      • Anonyymi
        Yusraaa kirjoitti:

        Toistan itseäni: Näistä asioista en silti leimaa kristinuskoa. Vaikka ne tapahtuivat kristillisenemmistöisessä maassa. Toivon siis, että uskontoani ja minua ei leimata asioista, joita tapahtuu muslimienemmistöisessä maassa! Miksi muslimimaissa tapahtuu pahaa, sitä minä en tiedä, voin ottaa vastuuta vain omista tekemisistäni.

        Muslims for Progressive Values -järjestö
        Auttaa poistamaan muslimien välisen erottelun esimerkiksi seksuaalisuuden tai sukupuolen perusteella. Kaikista moskeijoista tulee saada sukupuoli neutraaleja joissa ei erotella eri sukupuolia omiin tiloihinsa, sellainen on vanhanaikaista ja laitonta.

    • Sorikunsanoo

      Nyt eletään 2000 lukua ja islamissa vieläkin on lapsiavioliitot ja tulee olemaan jatkossakin kun länsimaissa se on pedofiliaa ja kielletty.

    • tupuna10

      saahan niitä viitteitä olla sinunkin kirjoituksissasi vaikka ja kuinka paljon. olennaista on se, että kuka on ne lähteet kirjoittanut. luuletko länsimaalaisia ihmisiä niin tyhmäksi, että eivät tarkista lähde viitteitä. Kuinka voit suomen kansalaisia niin tyhmänä ja ylipäätään länsimaalaisia niin tyhmänä pitää, että ei tällaista perusseikkaa tarkisteta. niin ja vaikka viitteitä viskelet sieltä, niin ne ovat arabien itsensä luomia viitteitä, jotka muuttuvat tilanteen mukaan, niin että valheet varmasti ovat uskottavia. nyt kysyn sinulta kuin se yksi arabi nais toimittaja siltä imaamilta kysy, kuinka voit kyseenalaistaa länsimaalaiset ihmiset, joissa on koulutetumpaa väkeä, kuin arabimaissa.suomen kansalaiset osaavat lukea ja kirjoittaa KAIKKI. sinun kotimaassasi ei ole pakko kouluja käydä, niin että lukutaidottomia riittää joka mutkassa. tiesitkö, että sellaista lukutaidotonta ihmistä on helppo jymäyttää ja aivopestä., joten avaa silmäsi sinäkin näkemään,kuinka sinua on aivopesty ja pahasti.

      • "luuletko länsimaalaisia ihmisiä niin tyhmäksi, että eivät tarkista lähde viitteitä."

        Sen takia minä ne lähdeviitteet laitoin, että viestejäni lukevat voivat halutessaan ne tarkistaa. Jokainen, jolla on Google käytössään, voi ne tarkistaa. Ne ovat viittauksia eri kirjojen sisältöihin, joten eivät ne muutu, ihan samana kirjan sisältö pysyy tilanteessa kuin tilanteessa.

      • onko.todellakin.näin
        Yusraaa kirjoitti:

        "luuletko länsimaalaisia ihmisiä niin tyhmäksi, että eivät tarkista lähde viitteitä."

        Sen takia minä ne lähdeviitteet laitoin, että viestejäni lukevat voivat halutessaan ne tarkistaa. Jokainen, jolla on Google käytössään, voi ne tarkistaa. Ne ovat viittauksia eri kirjojen sisältöihin, joten eivät ne muutu, ihan samana kirjan sisältö pysyy tilanteessa kuin tilanteessa.

        no laita nyt hyvä ihminen tuohon aikaisemmin kirjoittamaasi viestiin liittyen se linkki.
        Monta kertaa jo pyytänyt, miksi et laita, että voi tarkistaa.

        ja tietenkin tiedät, että jokainen alaikäisenä naitetuista oli varmuudella uudestisyntynyt kristitty?
        ja kristityksihän lasketaan jokainen ei-muslimi, niinkö?

        että mihinkään muuhun uskontokuntaan ei alaikäisenä naitettuja kuulunut?

        ja vielä kehuit aikaisemmin, että KAIKISSA kirjoituksissasi on lähdeviitteet, no miksi ei tuossa?

        Siis ymmärsinkö oikein, että erehdyit minun väittäneen, että 100 % alaikäisenä Yhdysvalloissa tällä vuosisadalla naimisiinmenneistä olisi kristittyjä, ja pyysit siihen minulta linkkiä? Kuten olen todennut, näin en mielestäni ole väittänyt. Jos sellainen kuva on jäänyt, niin pahoittelen, ei ollut tarkoitus - yritän jatkossa olla selkeämpi.

        Eli siis: en ota mitään kantaa näiden Yhdysvalloissa naitettujen uskonnolliseen vakaumukseen.

        Toistan vielä sitä, mikä on olennaista: uskontoja ei pidä leimata näiden asioiden takia, kuten ei myöskään niitä yksilöitä, jotka eivät ole olleet näitä edistämässä.

        (Jos joku kuitenkin haluaa lukea mitään näistä Yhdysvalloissa alaikäisenä naimisiinmenneistä, aihetta käsitellään täällä.
        https://www.nytimes.com/2017/05/26/opinion/sunday/it-was-forced-on-me-child-marriage-in-the-us.html
        https://www.theguardian.com/inequality/2018/feb/06/it-put-an-end-to-my-childhood-the-hidden-scandal-of-us-child-marriage )

      • Olen kokoajan pysynyt samalla kannalla tässä asiassa. (Tämän viestin jälkeen en enää jatka tämän saman levyn toistamista.)

      • onko.todellakin.näin
        Yusraaa kirjoitti:

        Siis ymmärsinkö oikein, että erehdyit minun väittäneen, että 100 % alaikäisenä Yhdysvalloissa tällä vuosisadalla naimisiinmenneistä olisi kristittyjä, ja pyysit siihen minulta linkkiä? Kuten olen todennut, näin en mielestäni ole väittänyt. Jos sellainen kuva on jäänyt, niin pahoittelen, ei ollut tarkoitus - yritän jatkossa olla selkeämpi.

        Eli siis: en ota mitään kantaa näiden Yhdysvalloissa naitettujen uskonnolliseen vakaumukseen.

        Toistan vielä sitä, mikä on olennaista: uskontoja ei pidä leimata näiden asioiden takia, kuten ei myöskään niitä yksilöitä, jotka eivät ole olleet näitä edistämässä.

        (Jos joku kuitenkin haluaa lukea mitään näistä Yhdysvalloissa alaikäisenä naimisiinmenneistä, aihetta käsitellään täällä.
        https://www.nytimes.com/2017/05/26/opinion/sunday/it-was-forced-on-me-child-marriage-in-the-us.html
        https://www.theguardian.com/inequality/2018/feb/06/it-put-an-end-to-my-childhood-the-hidden-scandal-of-us-child-marriage )

        Jätät sitten pääasian huomioimatta, eli miten islam suhtautuu lapsiavioliittoihin.
        Kuuluuko lapsiavioliitot tähän päivään ja ketkä sitä laajimmin harjoittavat.

        Miltä tämä kuulostaa:
        Jotkut islamilaiset avioliitto-käytännöt ovat sallineet alle 10-vuotiaiden tyttöjen avioliiton, koska Sharia-laki perustuu osittain Muhammedin elämään ja käytäntöihin, kuten osittain Sahih Bukhariin ja Sahih-muslimiin kuvataan. Muhammad avioitui Aishan, hänen kolmannen vaimonsa kanssa, kun hän oli noin kuusi vuotta ja täydensi avioliiton, eli oli sukupuoliyhteydessä, kun hän oli noin yhdeksän vuotta. Jotkut valtakunnalliset islamilaiset tutkijat ovat ehdottaneet, että kronologinen ikä ei ole tärkeä asia; avioliiton ikä muslimien uskonnollisen lain mukaan on eri asia. Tällainen seksuaalisen kypsyyden määrittäminen on subjektiivisen tuomion kysymys, ja useimmat muslimit ja tiedemiehet, jotka perustuvat shariaan, uskovat, että alle 13-vuotiaan tytön avioliitto on hyväksyttävä käytäntö muslimeille.

        Oletko todellakin sitä mieltä, että alle 13-vuotias tyttö on valmis avioliittoon kymmeniä vuosia vanhemman äijän kanssa?
        Hehän ovat muutoinkin aivan eri aikakaudelta. Järkyttävää, että joku tahtoo oikeasti seurata jotain tuollaisen asian hyväksyjää ja täytäntöönpanijaa missään muodossa.
        Yäk miten oksettavaa.

        Luetko keskustelun otsikon. Toistan sen sekä kaksi ensimmäistä kappaletta.

        Avioliitto kuuluu vain aikuisille islamin mukaan

        Minkä ikäinen voi islamin mukaan mennä naimisiin? Islam on asettanut naimisiinmenon alaikärajaksi sen, että ihminen on saavuttanut fyysisen murrosiän ja on henkisesti varttunut, henkisesti kypsä, aikuisen velvollisuuksista selviävä.

        Milloin ihminen sitten alkaa olla henkisesti niin kypsä, että häntä aletaan pitää islamissa täysikasvuisena, täysi-ikäisenä? Kun eräät 14-vuotiaat pojat pyysivät Muhammadilta (rh) päästä sotaan puolustamaan muslimeita heidän kimppuun hyökkäneiltä, Muhammad (rh) ei päästänyt heitä, koska piti heitä lapsina. Hän salli vain täysi-ikäisten osallistua sotaan tai mennä naimisiin. Koraanin jakeessa 4:6 mainitaan käsite "naimaikä" ja tulee ilmi, että lapsi ei siinä iässä vielä ole.

      • onko.todellakin.näin
        Yusraaa kirjoitti:

        Luetko keskustelun otsikon. Toistan sen sekä kaksi ensimmäistä kappaletta.

        Avioliitto kuuluu vain aikuisille islamin mukaan

        Minkä ikäinen voi islamin mukaan mennä naimisiin? Islam on asettanut naimisiinmenon alaikärajaksi sen, että ihminen on saavuttanut fyysisen murrosiän ja on henkisesti varttunut, henkisesti kypsä, aikuisen velvollisuuksista selviävä.

        Milloin ihminen sitten alkaa olla henkisesti niin kypsä, että häntä aletaan pitää islamissa täysikasvuisena, täysi-ikäisenä? Kun eräät 14-vuotiaat pojat pyysivät Muhammadilta (rh) päästä sotaan puolustamaan muslimeita heidän kimppuun hyökkäneiltä, Muhammad (rh) ei päästänyt heitä, koska piti heitä lapsina. Hän salli vain täysi-ikäisten osallistua sotaan tai mennä naimisiin. Koraanin jakeessa 4:6 mainitaan käsite "naimaikä" ja tulee ilmi, että lapsi ei siinä iässä vielä ole.

        Niinpä, eikö olekin kummallinen ristiriita käytännössä kuitenkin, eli kaksi rinnakkaista järjestelmää.
        Muslimimaailma haluaa sharialakia, joka siunaa lapsiavioliitot, ja sharian allehan suurin osa kyselyjen mukaan muslimeista haluaa.
        Löytyy tuokin kysely netistä, huomat luvut sharian kannatukselle, ja sitä myöden myös lapsiavioliitoille ja naisten aseman alistamiselle. Koska edes perintöoikeutetta koiraa alemmilla ei ole, todistajaksikin tarvitaan moninainen määrä miehiin verrattuna jne, listaa voi jatkaa melko pitkälle.

        Naisella on perintöoikeus. Se vain määrättiin puolet pienemmäksi, koska naisen ei tarvinnut pennin hyrrää käyttää siitä itsensä elättämiseen. Yli 1400 vuotta elänyt profeetta myös soi naisille täyden omistusoikeuden ja päätäntävallan omien varojensa käytöstä. Liekö tätä Suomen naisilla ollut 150:täkään vuotta, Ranskassa nainen ei saanut ostaa autoa tai taloa ilman isänsä tai miehensä lupaa 1970-luvulla.

        Sharia tulee Koraanista ja perimätiedosta, mutta on meidän tavallisten kengänkuluttajien tulkittavissa, koska viimeinen profeetta on poistunut keskuudestamme, samoin hänen lähimmät seuralaisensa. Meitä tavallisia kengänkuluttajia sitten tietysti elää eri kulttuureissa, olosuhteissa ja koemme erilaisia elämänhistorioita. Ei siis ole mitään rinnakkaisia järjestelmiä, vaan vain yksi ja sama. Siitä ei pääse yli, eikä ympäri, että Koraani tarkoittaa "naimaikäisillä" paitsi fyysisen murrosiän, myös henkisesti tietyn kypsyystason saavuttanutta henkilöä, ja myös Profeetta (rh) omassa elämässään näin opetti. Kukaan ei häntä hänen omana aikanaan - eikä jälkeenpäinkään ennen 1900-luvun alkua - kritisoinut häntä avioliitosta liian nuoren kanssa, koska hänen puolisoaan ei katsottu sellaiseksi silloin.

        Ihmisillä on sama tarkoitus tässä elämässä ja samat palkkiot ja rangaistukset sukupuoleen katsomatta - koiralla ei (ole samaa elämäntarkoitusta jne. kuin ihmisillä). ;)

      • eqeqrqrqrqr

        ja 6 vuotias on naimaikäinen suuren rohveetan mielestä, ja seksiä voi harrastaa 9 vuotiaan kanssa, siinä teillä oiva esimerkki jota seurata, ja monet, monet tännekkin tulleet ovatkin seuranneet, ilman lupaa.e

    • Sorikunkysyin

      Mites tuo sukulaisten kesken naimisiin meno. En kehtaa kirjoittaa miksi sitä sanotaan silöä tämä poistettaisiin. Se on kuitenkin yleistä sillä muslimit omat mustasukkaisia omaisuutensa suhteen. Sen ei haluta valuvan vieraaseen sukuun.

      • Sama kuin Suomenkin laissa: serkun kanssa saa avioitua, mutta ei sitä lähemmän sukulaisen.

      • Anonyymi
        Yusraaa kirjoitti:

        Sama kuin Suomenkin laissa: serkun kanssa saa avioitua, mutta ei sitä lähemmän sukulaisen.

        Kuinkas moni avioituu?

    • Muslim

      Vähän faktaa aiheesta, jonka joku oli nostanut sen vanhan ketjun, missä oli paljon viestejä...

    • Pelkurjättääomansa

      Suomalainen nuorimies valehteli ikänsä ja meni sotaan puolustamaan omiaan. Suomalainen sotilas myöskin puolusti maataan eikä paennut rintamalta jättäen asetoverinsa.

    • Mohammad avioitu 9 vuotiaan Aishan kanssa, joten ei ole väärin sinunkaan tehdä samoin. Mohammad kun oli itse täydellisyys.

      • AnttiElefantt

        Elibsinulla on lukemisen ymmärtämisen vaikeus.

      • Anonyymi

        Koraanin mukaan homoseksuaalisuus ei ole synti eikä häpeä.
        Allah on luonut homoseksuaalit maanpäälle puhdistaakseen muslimien sydämen pahuudesta.
        Itse Mohamed oli sitä mieltä että suvaitsevainen muslimi näki itsensä kuin peilikuvana erilaisille ihmisille.
        Mohamedilla oli adoptio lapsia, koska hän itse ei voinut saada lapsia. Hänellä ei myöskään ollut vaimoa jonka kanssa hän olisi lapsia saanut. Hän oli esitaistelija seksuaalivähemmistöjen oikeuksille, eikä hän pitänyt suvaitsemattomien ihmisten läsnäolosta.

    • Anonyymi

      Tästä aiheesta, aina välillä nousee kysymyksen aiheeksi, nytkin oli joku etusivulla sanonut, että ei ole lukenut Koraania, mutta jonkun muun juttuja on... me luetaan Koraanista, mitä Allah sanoo.

      • Anonyymi

        Patriarkaaliset ja misogynistiset, ja peloissaan olevat miehet. Pelottava yhdistelmä.

    • Anonyymi

      "Minkä ikäinen Aisha oli mennessään naimisiin?"
      6 tai 7 koraanin ja hadithhien mukaan. Avioliitto laitettiin täytäntöön, kun Aisha oli 9v.

      "Aisha on ollut fyysisesti murrosiän saavuttanut ja oman yhteiskuntansa normeilla naimaikäinen."
      Aisha leikki nukeilla aviolliiton täyteenpanon jälkeen, eli Aisha ei ollut saavuttanut murrosikää. Islamissa nukeilla leikkiminen on kielletty murrosiän saavuttaneilta lapsilta.

      "Aisha oli vähintään 17"
      Koraanin ja hadithien mukaan Muhamed kuoli, kun Aisha oli 17v.

      • Yusraaa

        Koraanissa viitataan Aishaan nimeltä mainitsematta yhdessä kohdassa, eikä siinä oteta kantaa hänen ikäänsä.

        Islamissa ei ole sääntöjä nukeilla, eikä muullakaan tavalla leikkimiseen.

        Samassa hadith-kirjassa, jonka mukaan Aisha oli 9, on toinen hadith, josta päätellen Aisha oli vanhempi, vähintään 14, mahdollisesti parikymppinen.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1381
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1195
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1139
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1070
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1051
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      947
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      919
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      895
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      869
    Aihe