Voivatko perinnönjakokirjan todistaa oikeaksi vasta pankkivirkailijat, silloin kun sitä pankissa tarvitaan?
Perinnönjakokirjan oikeaksi todistajat
9
1966
Vastaukset
- todistamisenmerkitys
Jos kaikki allekirjoittajat ovat paikalla ja siellä pankissa sen myös allekirjoittavat tai aiemmin tehdyt allekirjoitukset tunnustavat omikseen. Todistajien pointti on just siinä, että he todistavat (= tekevät itse havainnot) että allekirjoittajat ovat oikeita henkilöitä ja omin kätösin allekirjoitukset laittavat.
- Tietämmätön
Siis meillä on jo perinnönjakokirja täytetty ja osallisten osalta allekirjoitettu, mutta kun paikalla ei ollut kahta todistajaa, niin onko paperi arvoton?
- jäpäti
Ei ole käypä perinnönjakokirja. Todistajien tulee olla ns. esteettömiä.
Perinnönsaajat toistensa todistajina ei käy.
Huom:
osakkaat voivat allekirjoittaa perinnönjakokirjan myös eriaikaisesti, mutta joka allekirjoituskertaan tarvitaan aina uudelleen nuo todistajat.
Eli jos ette kerralla pysty kokoontumaan, kierrättäkää perinnönjakokirjaa niin, että kaikki sen allekirjoittavat, vaikka eriaikaisestikin, kunhan todistajat vain jokaiselle allekirjoitukselle löytyvät.
Toisekseen, pankeissa ei virkailijat toimi enää todistajina muissa kuin pankkien omissa papereissa. Ei ainakaan pääkaupunkiseudulla. - Nolo123
"Paperi" pätevöityy 6 kk:n päästä, jollei kukaan osakkaista ole nostanut moitekannetta.
- Tietämmätön
jäpäti kirjoitti:
Ei ole käypä perinnönjakokirja. Todistajien tulee olla ns. esteettömiä.
Perinnönsaajat toistensa todistajina ei käy.
Huom:
osakkaat voivat allekirjoittaa perinnönjakokirjan myös eriaikaisesti, mutta joka allekirjoituskertaan tarvitaan aina uudelleen nuo todistajat.
Eli jos ette kerralla pysty kokoontumaan, kierrättäkää perinnönjakokirjaa niin, että kaikki sen allekirjoittavat, vaikka eriaikaisestikin, kunhan todistajat vain jokaiselle allekirjoitukselle löytyvät.
Toisekseen, pankeissa ei virkailijat toimi enää todistajina muissa kuin pankkien omissa papereissa. Ei ainakaan pääkaupunkiseudulla.En tarkoittanutkaan, että perinnönsaajat todistaisivat. Siis perinnönjakokirjaan vaaditaan sekä perinnönsaajien että kahden riippumattoman todistajan allekirjoitukset.
- yritäymmärtää
Nolo123 kirjoitti:
"Paperi" pätevöityy 6 kk:n päästä, jollei kukaan osakkaista ole nostanut moitekannetta.
Jaa, onko muka pätevä paperi pankissa, taloyhtiöissä, lainhuutoja haettaessa 6 kk:n päästä, mikäli ei ole todistajia allekirjoituksille? Ei todella ole.
- bgrvfd
Tietämmätön kirjoitti:
En tarkoittanutkaan, että perinnönsaajat todistaisivat. Siis perinnönjakokirjaan vaaditaan sekä perinnönsaajien että kahden riippumattoman todistajan allekirjoitukset.
Mitä ajattelit niiden pankkivirkailijoiden todistavan, kun heidän eteensä tuodaan todistamaton perinnönjakokirja? Miten he voivat todistaa, että se todella on jakajien omakätisesti allekirjoittama?
- Nolo123
yritäymmärtää kirjoitti:
Jaa, onko muka pätevä paperi pankissa, taloyhtiöissä, lainhuutoja haettaessa 6 kk:n päästä, mikäli ei ole todistajia allekirjoituksille? Ei todella ole.
Tässä taas yksi palstalla tietäjänä esiintyvistä luulijoista.
"Jaa, onko muka pätevä paperi pankissa, taloyhtiöissä, lainhuutoja haettaessa 6 kk:n päästä, mikäli ei ole todistajia allekirjoituksille? Ei todella ole."
Todella on. Kun laki sanoo, että pätevä on, niin pätevähän se on. Kas tässä:
PK 23:10.2
"Osakkaan, joka tahtoo moittia pesänjakajan toimittamaa jakoa, on nostettava kanne muita osakkaita vastaan kuuden kuukauden kuluessa jaon toimittamisesta.
Sama on laki, milloin osakkaat ovat toimittaneet perinnönjaon ja osakas tahtoo moittia jakoa sillä perusteella, ettei sitä ole tehty säädetyssä muodossa."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L23aP10
Rautalankaa:
Se, että perinnönjakokirjasta puuttuvat todistajat (tai että todistajat ovat jäävejä), on ns. muotovirhe. Osakkaan, joka haluaa moittia muotovirheellistä jakokirjaa, tulee nostaa moitekanne 6 kk:ssa jaon tekemisestä lukien. Jos moitekannetta ei ole ajoissa nostettu, muotovirhe korjaantuu.
"Paperi" on siten pätevä niin pankissa, taloyhtiössä kuin lainhuutoa haettaessa. Toki lainhuudon hakijan tulee käräjäoikeuden antamalla todistuksella selvittää, että moitekannetta ei ole säädetyssä ajassa nostettu.
- Lawetorder
Kyllä voivat, mutta mielummin ottakaa todistajsäat jo jakokirjan laadintatilaisuuteen ja jollei kaikki osakkaat saavu, mutta ovat antaneet valtakirjan jollekkin muulle osakkaalle, todistajien ei ole pakko olla jakotilaisuudessa ja näin sanoo laki: "9 §
Perinnönjaosta on laadittava jakokirja. Milloin pesänjakaja on toimittanut jaon, on jakokirja hänen allekirjoitettava. Muussa tapauksessa on jakokirja osakasten allekirjoitettava ja kahden esteettömän henkilön todistettava oikeaksi.(tältä kohtaa ei ilmene mikä todistaa oikeaksi, allekirjoitus vaiko jakokirja, mutta luetun perusteella jakokirja)
Pesänjakajan on viivytyksettä toimitettava kappale jakokirjaa kullekin osakkaalle".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321