Miksi juhannusaattona ei voi olla saunavuorot normaalisti? Taloyhtiössä muutetaan perjantain saunavuorot jo torstaille, ettei kukaan pääse perjantaina saunaan, koska silloin on juhannusaatto! Juhannusaattona ei voi olla saunavuoroja.
Osaako joku vanhemman ikäpolven kasvatti kertoa näistä kerrostaloyhtiöiden saunavuorojen muuttelusta, joilla ei nykykäsityksen valossa oikein ole perusteita. Lisäksi tietysti on vaivaa tehdä tiedotteet, että "Saunavuorot muuttuvat" ja joutuu huoltomies kiukaan ajastuksenkin siirtämään eri päivälle ja seuraavalla viikolla takasin normaaliksi.
Miksi tämä vaiva? Miksi perjantaina ei voi taloyhtiössä saunoa, jos on juhannusaattona? En tajua.
Miksi juhannusaattona ei voi saunoa kerrostalossa?
21
1429
Vastaukset
- Jynkky
Onpa tyhmää! Saunominen just kuuluu juhannukseen
- tyhmä.osakas
Siksi kysynkin, kun en tajua mikä on tämä vanha perinne, että juhannusaattona ei voi olla saunaa? Tämä on jotain, mitä nuori sukupolvi ei tajua.
Jos minulla on aina perjantaisin saunavuoro, miksi se siirretään torstaille, jos perjantai sattuu olemaan juhannusaatto?
- vapaa.päivä
Talohuolto ei työskentele pyhäisin. Tulisi kalliiksi saunottaminen hälytystyönä.
- tyhmä.osakas
Kysymys oli silti ihan vakavasti esitetty: mikä on tämä vanhemman ikäluokan eli eläkeläisten vaatimus, että juhannusaattona ei saa olla saunavuoroja vaan ne siirretään päivää aikaisemmaksi. Ainut aatto jolloin voi olla yleiset saunavuorot on jouluaatto.
Sori vaan, kun minä en tajua. Minun mielestäni tämän viikon perjantaina kuluu olla saunavuorot taloyhtiössä aivan normaalisti. Perjantai on perjantai. Ihan sama, onko se minkä tahansa juhlan aatto. - rahamies
tyhmä.osakas kirjoitti:
Kysymys oli silti ihan vakavasti esitetty: mikä on tämä vanhemman ikäluokan eli eläkeläisten vaatimus, että juhannusaattona ei saa olla saunavuoroja vaan ne siirretään päivää aikaisemmaksi. Ainut aatto jolloin voi olla yleiset saunavuorot on jouluaatto.
Sori vaan, kun minä en tajua. Minun mielestäni tämän viikon perjantaina kuluu olla saunavuorot taloyhtiössä aivan normaalisti. Perjantai on perjantai. Ihan sama, onko se minkä tahansa juhlan aatto.halutaan juoksuttaa huoltomiestä, koska ihmisten juoksuttaminen muuten vaan on kivaa. Lisäksi halutaan tuhlata taloyhtiö rahaa saunapäivän muuttamiseen. talohuoltohan veloittaa (ja kuuluukin veloittaa!) lisätyöstä extraa.
- HyvääJuhannusta
rahamies kirjoitti:
halutaan juoksuttaa huoltomiestä, koska ihmisten juoksuttaminen muuten vaan on kivaa. Lisäksi halutaan tuhlata taloyhtiö rahaa saunapäivän muuttamiseen. talohuoltohan veloittaa (ja kuuluukin veloittaa!) lisätyöstä extraa.
Saunat lämpenee annettujen asetusten mukaisesti, huoltomiestä ei tarvita juoksemaan, jos olisi pidetty normaalit vuorot. Nyt siirto torstaille vaatiikin toimenpiteitä (ja kuluja).
- tyhmä.osakas
HyvääJuhannusta kirjoitti:
Saunat lämpenee annettujen asetusten mukaisesti, huoltomiestä ei tarvita juoksemaan, jos olisi pidetty normaalit vuorot. Nyt siirto torstaille vaatiikin toimenpiteitä (ja kuluja).
Pitää paikkansa. Saunan kiukaan ajastin on talolla eli saunavuorojen siirto tarkoittaa kulissien takaisia tapahtumia:
- isännöitsijä joutuu naputtelemaan tiedotteen, että saunavuorot on tällä viikolla siirretty torstaille (isännöitsijällä olisi parempaakin tekemistä)
- isännöitsijä lähettää tiedotteen sähköpostilla talohuoltofirmaan ja pyytää huoltomiestä laittamaan tiedotteen talon ilmoitustauluille ja muuttamaan kiukaan ajastuksen
- huoltomies vie tedotteet talon kaikille ilmoitustauluille ja käy fyysisesti saunaosastolla muuttamassa hagerin kellolaitteesta kiukaan ON/OFF -kytkennät torstaille ja ottaa perjantain pois
- ensi viikolla huoltomies joutuu käymään talolla ottamassa turhaksi käyneet tiedotteet pois ilmoitustauluilta sekä muuttamaan kiukaan ajastuksen torstailta perjantaille
Kaikki tämä sen takia, että "juhannusaattona ei ole soveliasta saunoa, joten siirretään saunavuorot torstaille."
En oikein tajua, mitä sopimatonta on juhannusaattona saunomisessa. Luoja paratkoon, juhannusaatto lienee vuoden odotetuin saunapäivä suomalaisille!
- PuhelinKäteen
Puhelin käteen ja kysy vaikkapa isännöitsijältä.
Jokaisessa yhtiössä on eri tapa toimia. Tuskin täällä tiedetään, miksi juuri teidän yhtiössä toimitaan noin.
Veikkaampa, että on kustannuskysymys.- tyhmä.osakas
Köh, köh. Minä olen kyseisen taloyhtiön isännöitsijä. Aloitin ketjun kenen tahansa osakkaan näkökulmasta kysymällä, mitä järkeä tässä on!?!?
"Tuskin täällä tiedetään, miksi juuri teidän yhtiössä toimitaan noin."
Minä olen kyseisen taloyhtiön isännöitsijä, enkä edes minä tiedä, miksi hallituksen jäsenet vaativat saunavuorojen muuttamista! Onneksi tämä on yksittäistapaus. Missään toisessa isännöimässämme taloyhtiössä ei juhannusaatto aiheuta toimenpiteitä saunavuorojen osalta, joten saanen kysyä mitä helkkarin järkeä on hypyttää hultomiestä muuttamassa kiukaan ajastuksia ja siirtää saunapäivää?
"Veikkaampa, että on kustannuskysymys."
Siis saunavuoron muuttaminen aiheuttaa lisäkustannuksia. Jos vuorot olisi pidetty perjantaina normaalisti, taloyhtiö säästäisi kuluissa. Luuleeko joku, että huoltomies käy ilman erillisveloitusta kiukaan säätöjä muuttamassa?
- köyhätkyykkyyn
Muuta urpo omakotitaloon ! Kerrostalon saunavuorot, ohhoijaaa, itse saunon jussina monta kertaa ja aattona aamulla ja illalla
- tyhmä.osakas
Niin minäkin. Minulla on oma sauna :D
- viideltä_saunaan
Ihme jankkaaja tuo osakas, saunakielto johtuu tietenkin juhannusperinteestä joka vaatii saunaan kavereiden kutsumisen, riehumista, oksentelua, sammumisen yms jonka jälkien putsaaminen ja korjaaminen tulee taloyhtiölle kalliiksi
- tyhmä.osakas
Kiitos. Nyt olen viisaampi. Kun ketju on "valmis" voinen kääntää sen taloyhtiön hallitukselle :D
- huoltox
Mä luulin et tää olis ollu jo historiaa. 80-90 luvulla näitä saunavuoroja siirreltiin jokaisen arkipyhän sattuessa kohdalle, silloinkin ihmeteltiin tätä spedeilyä. Jokunen fossiili näkyy vielä vaikuttavan, koska jatkuu
- tyhmä.osakas
Täällä päin on keskimääräisen jälkeen jäänyttä porukkaa :D
Eikä tämä ole mitenkään taloyhtiön hallitukselle näpäytyksenä ;) Jos te haluatte muuttaa saunavuorot torstaille, niin ne muutetaan torstaille, vaikka tässä ei mitään järkeä olekaan (minun mielestäni). Voidaan muuttaa sauanvuorot vaikka olemaan ke-to välisneä yönä klo 02-06.
Minä voin tulla laittamaan kiukaaseen ihan mitkä ajastukset te haluatte. Huudatetaanko kiuasta täysillä 24 h läpi juhannusviikonlopun?
- tyhmä.osakas
Lopulta saamme vastauksen, miksi saunavuorot siirretään pois perjantailta:
"Jos tähän asti saunavuorot on aina siirretty torstaille, niin siirretään jatkossakin."
Tuo on paras mahdollinen syy tehdä jotain: "kun ennenkin on näin tehty." Mutta mistä tämä idea siirtää saunavuorot torstaille tuli aivan alkujaan? Sinä päivänä kun taloyhtiö perustettiin tuskin voitiin sanoa, että "siirretään saunavuorot aina aatosta edelliseen päivään, kun aina ennenkin on näin tehty."- tyhmä.osakas
Toisessa isännöimässämme taloyhtiössä lauantain saunavuorot siirretään tällä viikolla perjantaille eli juhannusaattoon. Heillä aatto on se oikea saunapäivä! Siinä yhtiössä ei voi saunoa juhannuspäivänä eli lauantaina.
Meillä ei ole montaa taloyhtiötä isännöitävänä, mutta kaikki ovat omalla tavallaan hulluja!
- Anonyymi
Sama juttu tänä vuonna! Samasta taloyhtiöstä tuli puhelu tänään: perjantain saunavuoro on pikimmiten siirrettävä torstaille. Perjantaina on juhannusaatto eikä silloin voi saunoa!
Saunavuoron siirtelystä ja siirtämisen tiedottamisessa on aina oma vaivansa, sen tietää jokainen isännöitsijä ja huoltomies.- Anonyymi
Jos on saunavuoro perjantaina, niin se pitäisi olla myös juhannusaattona. En ymmärrä mistä kiikastaa. Saunan siivous voi tietysti olla "ongelma", mutta siivoaako joku normaalisti saunaa lauantaisin kun ei ole juhannusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on saunavuoro perjantaina, niin se pitäisi olla myös juhannusaattona. En ymmärrä mistä kiikastaa. Saunan siivous voi tietysti olla "ongelma", mutta siivoaako joku normaalisti saunaa lauantaisin kun ei ole juhannusta?
Ei siivoa. Taloyhtiön saunavuorot ovat normaalisti perjantaisin. Siivooja tulee maanantaina siivoamaan. Tämä ei liity mitenkään siivoukseen.
Kuten vuosi sitten kerroin: saunavuorot siirretään pois perjantailta, koska
"Jos tähän asti saunavuorot on aina siirretty torstaille, niin siirretään jatkossakin." sanoin hallituksen puheenjohtaja.
Saunavuoroja siirrellään siis siirtämisen riemusta. Antaahan se taloyhtiön hallitukselle vallan tunnetta, kun he heittelevät saunavuoroja miten huvittaa. Se on sitä, kun omassa elämässä ei ole plajon sisltöä, niin sitä haetaan omasta taloyhtiöstä. vrt. kerrostalokyttääminen. Samaan kastiin kuuluu talopoliisin leikkiminen hallituksen jäsenyyden varjolla.
- Anonyymi
Tutkimuksen mukaan: "Suomalaisten mielestä juhannukseen kuuluu erityisesti saunominen, grillaus ja perhe."
Tällä perusteella kiuas lämpeää tänään juhannusaattona ketjun taloyhtiössä, jos kiuas oli toki eilenkin (torstaina) päällä, olihan saunavuorot siirretty juhannuksen takia torstaille. Mutta nyt saunotaan myös tänään juhanusaattona.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1476293- 302216
- 1872059
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101243Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701191- 731057
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241027Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24962Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty43937Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12805