Stalkkeri?

Toivottavasti mun naapuri ei ole taas stalkkeri kuten edellisessä talossa kauan sitten.
Samoja merkkejä näkyy: tulee samaan aikaan lähikauppaan (vaikka käyn eri aikoina) ja on ollut pihalla kun tulen kaupungilta, kuin odottamassa missä olen ollut.
Juuri tällaista käytöstä oli ennenkin.

Tämä alkaa päästää vettä hanasta, kun minäkin, kolistelee kun laitan ruokaa, menee kylppäriin ja parvekkeelle samaan aikaan lähes aina.
6456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mielenterveysongelma, mutta kummalla?

Äänestä

Noita ajatuksia tulee kaikille mutta älä ota kovin vakavasti niitä. Parempaa tulevaisuutta sinulle ja naapurillesi.

Äänestä
  • Edellisen paikan stalkkeri siis oikeasti seurasi minua kauppaan, ehdotti kyytiä ja kerran illalla laittoi tekstaria ja oli oveni takana ja paljon muutakin.
    En ole siis kuvitellut niitä tapahtumia. Voi kun olisikin ollut vain vilkasta mielikuvitusta. Se on meinaan kurja tilanne kun omassa kodissaan ei saa olla rauhassa jos stalkkeri asuu samassa talossa. No, muutin silloin pois muutenkin joten pääsin siitä tyypistä.

    Voihan se olla että traumatisoiduin silloin siitä ja nyt ylidramatisoin. Tai sitten en.

    Äänestä

Kannataisiko käydä vaikka lääkärissä tai puhu psykiatrille ongelmistasi

Äänestä

Kyllä se on totta, että tollasta voi olla. Itse tajusin vasta vuosia myöhemmin, että tällasta voi olla. Ihan puistatus kävi, kun näin sen pömppömahan bussin ikkunasta.

Äänestä
  • Siis miten tajusit ja mikä pömppömaha? Uteliaana kysyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näitäriittää kirjoitti:

Toivottavasti mun naapuri ei ole taas stalkkeri kuten edellisessä talossa kauan sitten.
Samoja merkkejä näkyy: tulee samaan aikaan lähikauppaan (vaikka käyn eri aikoina) ja on ollut pihalla kun tulen kaupungilta, kuin odottamassa missä olen ollut.
Juuri tällaista käytöstä oli ennenkin.

Tämä alkaa päästää vettä hanasta, kun minäkin, kolistelee kun laitan ruokaa, menee kylppäriin ja parvekkeelle samaan aikaan lähes aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu