Naisen mielenterveysongelmat mietityttää

Mitä tarkoitat lellimisellä ja pumpulissa kasvatetulla?

Täytyy sanoa että kuulostaa ihan täysin vaimokkeeltani, luulin että on ainoa lajiaa mutta löytyy näemmä muitakin, olen kuitenkin naista kestänyt koska on hyviäkin hetkiä ainakin joskus, onhan meillä yhteinen lapsikin. Ainoa haittapuoli että nämä huonot tavat, ärhentyt ja kiukkupuuskat ja jopa valehtelu alkoi tulla esiin vasta kun olimme jo kihloissa ja suunniteltiin naimisiin menoa, kaikki olisi pitänyt hoitaa ja tehdä naisen halujen mukaan. Sain tarpeekseni eikä naimisiin menty eikä mennä.

Tutulta kuulostaa; aivan kuin vaimoani kuvailisit. Kuinka paljon mahtuu osioon "Muuten fiksu ja mukava nainen"?

Mistä tälläiset oireet miehessä kertovat?

-Ei voi myöntää virheitään kun aivan todella pakkoraossa.
-ei ikinä pyydä anteeksi mitään mutta häneltä pitää olla anteeksi pyytelemässä vähän väliä
-Joka asiaan pitää pakkomielteisesti löytää syyllinen, ihan sama kuha vaan ei ole vain itse se. Yleensä se olen minä.

Kai nuo oireet kertovat kohta silmiensä alle turpoavista hematoomista. Pakko se on kai vaan taas hakata.

Nuo kertovat selvsti että ette sovi yhdessä elämään.

Lue tosta. Sopiiko häneen? https://www.2knowmyself.com/spoiled_children_as_adults

Tuollainen nainen ei voi hyväksyä että itse tekisi väärin tai olisi väärässä ja vaikka niin kävisikin ei pysty sitä myöntämään.

Naisella vaikuttaa olevan persoonallisuushäiriö, tarkemmin epävakaa persoona, rajatilatyyppi. Tai sitten sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epävakailla, narsistisilla ja huomionhakuisilla piirteillä. Olen työni puolesta vuosia seurannut tällaisia henkilöitä, joille on tyypillistä, että löytävät viat aina toisista, eivät koskaan itsestään, saavat raivokohtauksia, lisäksi stressin- ja kritiikin sietokyky hyvin alhainen. Vaativat "kaikki heti mulle nyt" samoin kuin pikkulapset. Usein muitakin epäkypsiä, lapsellisia piirteitä. Syynä häiriöön voi olla paitsi huono lapsuus, jossa ei ole huolehdittu, myös liiallinen huolehtiminen eli lelliminen.
Eivät parannu, vaan elämänkolhut vain pahentavat heidän tilaansa. Eivät yleensä edes ole parannettavissa, koska eivät myönnä tarvitsevansa terapiaa tms. Jos joskus joutuvat terapiaan, sen pitää kestää pitkään, eikä välttämättä silti tapahdu olennaista muutosta/toipumista. Ovat suuri rasite läheisilleen. Hankkiudu eroon tällaisesta naisesta hyvän sään aikana, ennen kuin syntyy lapsia, jotka joutuvat erittäin paljon kärsimään äitinsä raivokohtaukssista ja vinoutuneesta kasvatustyylistä, joka tekee lapsistakin vinksahtaneita!

Tapasin "Eijan" n. 6 kk sitten. Aivan loistava tyyppi ja ihastuin ja rakastuin näin 50v (olemme samanikäisiä) 100%:lla. Muutamien kuukausien jälkeen alkoi hänen suunnaltaan jokseenkin ailahteleva käytös. Äkäisyyttä ja todella nokkavia sekä töykeitä kommentteja. Aattelin, että ilmeisesti olin pelkkä hetken viihdyttäjä. Siinä pari kertaa jo lähdin, mutta hän tuli itse takaisin.
Välillä meni todella hienosti, mutta sitten usein aina romahti koko kuvio. Hänellä oli myös jonkinlainen teinityyppinen sitoutuminen vanhoihin tyttöaikojen kavereihinsa joiden kanssa piti päästä aina säännöllisesti vetämään "pää täyteen" eli lärvit. Usein myös niinä viikonloppuina kun olimme sopineet että hän jotenkin tutustuisi vielä alaikäiseen poikaani joka ei enää ole mikään pikkupoika. Olemme siis molemmat olleet naimisissa aikaisemmin.

Tätä säätöä jatkui loppuun asti. Jopa oma alkoholin käyttöni lisääntyi tuona aikana. En voi tietenkään syyttää häntä siitä, koska itse omat kuohuviinini korkkaan ja kaadan kurkustani alas.

Se mitä tiedän hänen (naisen) sukulaisten mielenterveysongelmista on seuraavaa: kaikilla perheenjäsenillä on ollut jotain. Isä on ollut mielisairaalassa, samoin sisko, ja äidillä joka oli kuulema "pikku hitleri" on alzheimer. Ketään en tuomitse mutta parin raivokohtauksen jälkeen en enää epäillyt etteikö näillä asioilla voisi olla jonkinlainen yhteys.

Tällä viikolla koko homma päätyi eroon. En lähtenyt enää myötäilemään eikä myös hänkään.

Mutta tässä iässä kun luulee löytävänsä "täydellisen" kumppanin niin tälläinen takaisku on valtava.

Aivan kuten miehillä niin naisillakin on vielä monasti äärettömän iso tarve tavata joitain teini-iän kavereita ja jatkaa sitä samaa kuviota mitä se oli 20 vuotiaana. Tämän henkilön kanssa se oli minulle uusi asia jonka laajuus sotki asiat.

Sinänsä tarkkaavaisen kuvauksesi perusteella nainen vaikuttaa olevan aika narsistinen tyyppi. Mustavalkoinen on/off-ajattelu, jäykkä hyvä/paha -erottelu, vaikeudet hallita tunteita, alistamisen tarve tulevat esille.

Jos hän ei ole saanut vanhemmiltaan tasapainoisesti ja johdonmukaisesti käyttäytyvän aikuisen mallia, vaan sen sijaan on onnistunut alistamaan omat vanhempansa, niin hänen käsityksensä aikuisesta elämästä on jäänyt ohueksi. Hänen tunne-elämänsä hallitseva tunne on pelko, mikä näkyy hänen käytöksessään. Esimerkiksi aikuisessa elämässä ei joka asiaa tarviksi pyydellä anteeksi, etenkin kun parisuhteissa tekemiset ja tekemättä jättämiset ovat monesti suhteellisia ja osapuolista riippuvia, mutta hänelle anteeksipyynnön saaminen on yllättävän tärkeä, sillä sellaisen myöntäminen, että hän toimisi jotenkin väärin yksinkertaisesti mullistaisi sen hataran pohjan, jolle hänen tunne-elämänsä on rakentunut.

Tästä tavallaan kuvastuu onnettomuus siitä, että hän ei yksinkertaisesti tiedä miten hänen pitäisi toimia, vaan hän toimii sen mukaan mihin on tottunut. Eli itsekkään lapsen tavoin. Hän on joutunut ottamaan vastuun itsestään aivan liian aikaisin. Hänen vanhempiensa olisi pitänyt antaa hänelle parempi malli ja ohjaus, mutta sen puutteessa on ensisijaisesti hänen vastuullaan jatkaa kasvamista aikuiseksi. Miten se tapahtuu, se on vaikeampi kysymys. Luultavasti hän kaipaisi kumppania, joka asettaisi hänelle rajat ja jolta hän saisi tällaisen opin - aikuisen periksi antamatonta, mutta ohjaavaa käytöstä kumppaniltaan.

Minusta nuo vain kertovat persoonasta, ei mielenterveydestä. Jos haet persoonnallisuushäiriötä, niin en uskaltaisi niin sanoa. Nuo ovat hänen persoonansa huonoja puolia hyvien vastapainoksi. Ihan kuten itsekin sanoit, että sinulla niitä löytyy ja mm. tuon mielenterveysongelmaksi hakemisen minä mieltäisin huonoksi ominaisuudeksi persoonassasi (aika agressiivinen, leimaava tyyli) - mutta en mielenterveysongelmaksi!

Kuten sanoit, naisellasi on huono stressin sietokyky ja kaipaa rakenteita ja kontrollia tässä mielessä elämäänsä. Sinuna keskittyisin diagnoosin sijaan pohtimaan sitä, että miten teidän kahden välisellä vuorovaikutuksella ja suhteella pystyy elämään siten, että kumpikin tyytyväinen - vai onnistuuko? Itselle tuli vaikutelma kirjoituksestasi, että olet saanut tarpeeksi etkä tosissasi löydä enää energiaa etsiä selittäviä tekijöitä tai tapaa yhdessäoloon.

Minä olen sivusta seurannut juuri ap: n kuvailemaa miestä.
Niitä on paljon..

Ihan sama mikä hänellä on, mutta vain sinä voit tehdä sille stopin - vähintä on siis suojella itseäsi. Tehtävä on hankala ilman muuta, koska naisystäväsi ei tunnista omia ongelmiaan. Pysy tyynenä, ilmaise selkeästi ettet enää hyväksy hänen käytöstään ja kerro että haluat olla hänen kanssaan, mutta käytöksen on muututtava jotta sinun on mahdollista jatkaa suhteessa.

Oon myös seurustellut samanlaisen naisen kanssa noin 40,senä, 3 kk meni hyvin, sitten se alkoi kuten ap,llä.
Hänellä oli onneton lapsuus, yh-äidiksi 18 vuotiaana, jonka jälkeen oma äiti heitti kadulle riidan jälkeen, ei mitään tietoa minne mennä sillä hetkellä vastasyntyneen kanssa joten äitikään ei ollut täysillä matkassa.
Ei kannata jatkaa, ei se siitä paremmaksi muutu koskaan.

Persoonallisuushäiriöinen narsistihan se on. Ei kannata ruveta tekemisiin sellaisen kanssa.

Minua puolestaan mietityttää miksi olet ko. naisen kanssa? On se ja sama kertovatko esimerkkisi naisen mielenterveydestä vai persoonasta. Tärkeintä on se, että itse tiedät miksi olet suhteessa naisesi kanssa, onko hänessä hyviä puolia enemmän kuin huonoja. Jos hyviä on vähemmän, kannattaisi erota, eikö niin? Ensin kannattaisi tietysti kiinnittää huomiota omaan viestintään. Miksi sinulle on tärkeää, että nainen myöntäisi virheensä? Voisitko sanoa, että pyydät anteeksi vain silloin kun SINUSTA siltä tuntuu. Ja kuittaisit lisäksi, ettei nainen itsekään pyydä anteeksi. Miksi sinun pitäisi? Jne.

Mielestäni kuvailemasi "oireet" ovat tyyppiesimerkkejä siitä, ettei sinusta, eikä muistakaan ole ollut tarpeeksi vastusta naiselle, siksi hänen sosiaaliset kommunikointi ja tunnetaidot eivät ole kehittyneet normaalisti. Vähän sama juttu kuin Suomeen tullut maahanmuuttaja: hänelle on opetettu suomen kieltä, hän hallitsee sanoja ja kielioppia. Todellisuudessa hän oppii kommunikoimaan vain keskustelemalla suomalaisten kanssa. Sitä paremmin mitä enemmän hän saa kannustavaa hyväksyntää, argumentointia, ohjausta. Ohjauksella tarkoitan sitä, että kerrotaan miltä jokin asia tuntuu. Itsestä tai muista.

Joten miksi et kertoisi naiselle miltä sinusta tuntuu? Etenkin tuossa syyllisen etsimisessä. Voit hyvin sanoa, ettet pidä syyttelystä ollenkaan ja sen on loputtava.

"Olen itsekkin syyllinen tottakai enkä nykyään jaksa kuunnella enään yhtään sitä raivoamista vaan raivoan takasin."

Raivoaminen ei ole rakentavaa. Miksi et kerro päättäväisesti, mutta rauhallisesti, ettet kestä naisen raivokohtauksia ja niiden on loputtava. Tähän tiedoksi - raivoaminen on henkistä väkivaltaa. Raivoon vastaaminen raivolla ei yhtään paranna asiaa, vaan se lisää henkistä väkivaltaa suhteessa.

Jotenkin vaikuttaa, että ihmiset, näillä palstoilla ainakin, ovat kyvyttömiä normaaliin vuorovaikutukseen. Kun haivaitsee jonkin asian kumppanistaan, niin vain mietitään ja ihmetellään sitä. Sen sijaan, että mietittäisiin mitä itse voi asialle tehdä, miten löytää terve ratkaisu.

Kuulostaa narsistiselta.

No tätähän monet naiset kutsuvat temperamentiksi. Minä kutsuisin sitä taas narsismiksi, jota yllättävän monet naiset tuntuvat sairastavan. Myös miehet käyttäytyvät tuolla tavalla, mutta miehiltä silmitön raivoaminen ei ole niin hyväksyttyä.

Älä vain hanki naisen kanssa lapsia, koska tuollainen raivoaminen ei tee lapsen psyykelle hyvää.

Mulla on kokemus apn kuvailemasta miehestä.
Tavattiin tanssipaikalla, minä olin 17 hän 24 v. Ihastuimme heti ja aloimme seurustelemaan saman tien. Alussa hillitsi itsensä taitavasti, mitä nyt ärtymys puski välillä päälle. Kun tulimme tutummiksi käytös muuttui.

1. Kun hän teki jotain eikä homma mennyt aivan puikkoihin, tavarat lensi käsistä ja pitkälle ja vika oli aina sen tavaran, ei koskaan hänessä itsessään.Jos vaikka telkkarin kaukosäätimestä oli patterit huonossa hapessa, säädin lensi seinään, ei voinut vaihtaa kiukuttelematta siihen pattereita. Jos ruoka paloi pohjaan kun jätkä roikkui tietsikalla eikä keskittynyt ruuanlaittoon, niin se oli paskan paistinpannun tai kattilan vika ja taas viskeltiin sitä kattilaa tiskialtaaseen niin kovalla voimalla että klommoja tuli. Näitä kiukunpuuskia tuli päivittäin.

2. Jos en ymmärtänyt hänen selitystään jostain yhdellä kertaa (esim. rempatessa), vaan kysyin että mitä tarkoitat tai sanotko tai näytätkö uudelleen, vastaukseksi tuli ootko tyhmä tai kuuro, eikö sulla perkele mikään mene jakeluun tms.

3. Hänessä ei koskaan ollut pienintäkään vikaa, vika oli aina jossain muussa ihmisessä. Ei niin pientä asiaa ettei hänellä löytynyt jotain negatiivista huomautettavaa.

4. Periksi ei antanut, ei niin missään asiassa. Koskaan. Hän ei ollut ikinä väärässä.

Minulla on lehmän hermot, olen kasvanut isossa perheessä jossa oli koko ajan pientä kähinää sisarusten kesken, ei siinä olisi pärjännyt jos ei osaa luovia, joten en pienistä suutu koskaan.

Puoli vuotta katselin jätkän raivoamista. Yritin nätisti sanoa, että hei toi ei ole kivaa, sitten suutuin sitten päätin että eroan, mutta kun se oli kuitenkin niin ihana ja fyysisesti meillä synkkasi yhteen erinomaisesti päätin, että jospa se muuttuu.

Kun tilanne tuli eteen, olin korostetun rauhallinen ja sanoin hänelle normaalilla äänellä. ...stop, nyt lopetat. Et huuda etkä heittele tavaroita. Piste.
Aluksi yritti jatkaa minun vähättelemistä ja tavaroiden viskelyä, mutta kun totesin, että valitse käyttäydytkö kunnolla vai lähdenkö nostelemaan tästä suhteesta, niin valitsi minut.
Totesin muutaman kerran myös, että meille ei mahdu aikuista uhmaikäistä. Jos lapsia haluat minun kanssani, niin opettelet ensin käyttäytymään.

Ollaan oltu aviossa nyt yli 15 vuotta. On se vieläkin äkkipikainen, suutahtaa nopeasti, mutta ei nimittele, ei dissaa eikä heittele tavaroita.
Meillä on 3 lasta, muutaman kerran olen joutunut rauhoittelemaan miestä kun 5 veen kanssa keskustelut on mennyt heillä suoraksi huutamiseksi ja inttämiseksi, että hei, sinä olet meidän perheen toinen aikuinen, et voi vajota tyttäresi (5v perinyt isänsä temperamentin) tasolle, koeta keksiä aikuismaisempi lähestymistapa tilanteen hoitamiseen. On se mies löytänyt aina jonkun muun tavan ratkaista konflikti. Mutta välillä tarvii sellasen napautuksen vieläkin, että hei, muista käyttäytyä.

Joten ei muuta kuin esimerkin voimalla kasvattamaan naisesta mukavampaa ihmistä.
Tosin naisilla PMS, ehkäisypillerit tms. voivat myös vaikuttaa asiaan. Suosittelen miettimään myös sitä puolta, voisiko pimahtamisiin löytyä syytä sieltäkin.