Nyt pyrkivät ajamaan kainuulaisia Naton kannattajaksi?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kainuun Sanomat kumartaa kokoomuksen suuntaan ja pyllistää muille puolueille.
Törkeäähän tuo on. Ei Suomi tietenkään saa Volodja-sedän kiusaksi hankkia mikäänlaista sotilaallista apua puhumattakaan liittolaisista. Eikä tuollaisesta saisi oikeastaan puhuakaan.
Ennen oli varovaisen myönteinen Natolle, mutta kun olen nähnyt kuinka Usa omaa etupiiriään laajentaessaan järjestelee vallankaappauksia.\sisällis-sotiaan Syyriaan ja Ukrainaan niin olen tullut siihen tulokseen että tästä sotajärjestöstä on pysyttävä erossa.
Onneksi venäläiset saivat omat rauhanaseensa Itä-Ukrainaan. Milloinkahan he tuovat ne Suomeen?
Kainuun Sanomaton säälittävä läpyskä
No jos on provokaatio, niin missä kohdeyleisö? Ihan sama, mitä kirjoittelevat, meillä ei lueta eikä naapurissakaan.
Jotain maakunnalle tärkeää olisivat voineet äänekkäästi puolustaa, kuten OKLää.
Mutta yhteisvoimaa ei enää löydy, Kainuun radiokin on ihan paskanjauhaja.
Toista oli ennen, kun täältä voimat kerättiin yhteisen päämäärän eteen, jotain saatiin aikaiseksikin. Maakuntahenkeä oli.
Nyt vaan kaikki haihtuu ilman vastalauseita.
Nato on puolustusliitto. Suomen pitää itse puolustaa itseään, mutta ei enää koskaan yksin (Talvisota).