Lemmenlaivalla Helsingistä New Yorkiin

Tänäkin kesänä on tuuliseen Jätkäsaareen saapunut luksusristeilijä. Kyseessä on brittiläis-amerikkalaisen laivayhtiö Princess Cruisesin Regal Princess.

Aamuseitsemältä Melkin laituriin Pietarista lipunut paatti jatkoi jo iltapäivällä kohti Tukholmaa, joten kansainväliset turistit saivat kokea pikavisiitin Suomessa.

Laiva on henkeäsalpaava näky, eikä suotta: onhan pituutta 330 metriä ja leveyttä 38 metriä. Tilaa loistoristeilijässä on yhteensä 3560 matkustajalle.

Historiallista on se, että keväällä 2019 Regal Princessillä pääsee Fort Lauderdalesta Atlantin yli Helsinkiin ja syksyllä 2019 Helsingistä Atlantin yli New Yorkiin. Tämähän tuo salamana mieleen lähinnä Amerikkaan matkanneet suomalaiset siirtolaiset yli sata vuotta sitten.

Lemmenpesä täynnä luksusta

Petri Sirén Risteilykeskuksesta kertoo, että Lemmenlaiva-televisiosarjasta 80-luvulla tutuksi tullut premium-varustamo Princess Cruises pitää suosionsa lähteestä tiukasti kiinni.

– Hyteissä on edelleen yksi kanava, josta tulee pelkkiä Lemmenlaivan jaksoja. Kun satamasta lähdetään, soittaa kapteeni sumutorvista tv-sarjan tunnussävelen, Sirén kuvailee.

Ei ole siis ihme, että myös Regal Princess on ennen kaikkea pariskunnille sopiva risteilijä.

– Täältä ei löydä surffipaikkaa tai seikkailupuistoa, vaan ennen kaikkea loistavia ravintoloita, hyvää palvelua ja kylpylähoitoja, Sirén sanoo.

Erityisesti laivan keskiössä, Atriumissa, tunnelma on romanttinen. Vesi solisee, ja brittiläistä perinnettä mukailevan kello viiden teen aikoihin soittaa jousikvartetti.

– Pari kertaa viikossa on myös muodollisempia illallisia, joille pukeudutaan näyttävästi.

Erityisesti luksuspaatilla onkin panostettu ravintoloihin. Ne tarjoavat makuja ympäri maailman, ja risteilyhinnalla pääsee kahta erikoisravintolaa lukuun ottamatta nauttimaan ruuasta rajattomasti.

– Jos ei jaksa käydä itse ravintolassa, voi pyytää huonepalvelun paikalle tai tilata annoksen vaikka uima-altaalle, Sirén mainitsee.

Toimintaa jokaiselle päivälle

Laivalla pääsee toki muunkin kuin hyvän ruuan ja hempeilyn pariin. Kuntosalilta avautuvat isot ikkunat merinäköaloineen, kannella pelaillaan koripalloa ja minigolfia, ja kylpyläosastolla voi valkaista hampaat tai ottaa botoxia.

Elokuvateattereissa pyörii jatkuvasti jokin filmi, ja teatterissa esitetään broadway-tyyppistä tanssishow’ta ja soitetaan esimerkiksi Abbaa ja Beatlesia.

Ei pidä tietysti unohtaa kasinoa, jossa on Sirénin mukaan ”infernaalinen mökä” ja Las Vegasin tunnelmaa.
4142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko siellä maksullisia naisia jos ei ole omia eväitä?

Äänestä
  • Jos noilla laivoilla et saa ilmaiseksi, olet täysin toivoton surkimus.

    Äänestä

  • Porauslautalle kirjoitti:

    Jos noilla laivoilla et saa ilmaiseksi, olet täysin toivoton surkimus.

    Niin joo 60-100v akkoja. Kuka sellaista haluaa.

    Äänestä

Rosellakin voisi tehdä noita risteilyjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olisi-hianoo kirjoitti:

Tänäkin kesänä on tuuliseen Jätkäsaareen saapunut luksusristeilijä. Kyseessä on brittiläis-amerikkalaisen laivayhtiö Princess Cruisesin Regal Princess.

Aamuseitsemältä Melkin laituriin Pietarista lipunut paatti jatkoi jo iltapäivällä kohti Tukholmaa, joten kansainväliset turistit saivat kokea pikavisiitin Suomessa.

Laiva on henkeäsalpaava näky, eikä suotta: onhan pituutta 330 metriä ja leveyttä 38 metriä. Tilaa loistoristeilijässä on yhteensä 3560 matkustajalle.

Historiallista on se, että keväällä 2019 Regal Princessillä pääsee Fort Lauderdalesta Atlantin yli Helsinkiin ja syksyllä 2019 Helsingistä Atlantin yli New Yorkiin. Tämähän tuo salamana mieleen lähinnä Amerikkaan matkanneet suomalaiset siirtolaiset yli sata vuotta sitten.

Lemmenpesä täynnä luksusta

Petri Sirén Risteilykeskuksesta kertoo, että Lemmenlaiva-televisiosarjasta 80-luvulla tutuksi tullut premium-varustamo Princess Cruises pitää suosionsa lähteestä tiukasti kiinni.

– Hyteissä on edelleen yksi kanava, josta tulee pelkkiä Lemmenlaivan jaksoja. Kun satamasta lähdetään, soittaa kapteeni sumutorvista tv-sarjan tunnussävelen, Sirén kuvailee.

Ei ole siis ihme, että myös Regal Princess on ennen kaikkea pariskunnille sopiva risteilijä.

– Täältä ei löydä surffipaikkaa tai seikkailupuistoa, vaan ennen kaikkea loistavia ravintoloita, hyvää palvelua ja kylpylähoitoja, Sirén sanoo.

Erityisesti laivan keskiössä, Atriumissa, tunnelma on romanttinen. Vesi solisee, ja brittiläistä perinnettä mukailevan kello viiden teen aikoihin soittaa jousikvartetti.

– Pari kertaa viikossa on myös muodollisempia illallisia, joille pukeudutaan näyttävästi.

Erityisesti luksuspaatilla onkin panostettu ravintoloihin. Ne tarjoavat makuja ympäri maailman, ja risteilyhinnalla pääsee kahta erikoisravintolaa lukuun ottamatta nauttimaan ruuasta rajattomasti.

– Jos ei jaksa käydä itse ravintolassa, voi pyytää huonepalvelun paikalle tai tilata annoksen vaikka uima-altaalle, Sirén mainitsee.

Toimintaa jokaiselle päivälle

Laivalla pääsee toki muunkin kuin hyvän ruuan ja hempeilyn pariin. Kuntosalilta avautuvat isot ikkunat merinäköaloineen, kannella pelaillaan koripalloa ja minigolfia, ja kylpyläosastolla voi valkaista hampaat tai ottaa botoxia.

Elokuvateattereissa pyörii jatkuvasti jokin filmi, ja teatterissa esitetään broadway-tyyppistä tanssishow’ta ja soitetaan esimerkiksi Abbaa ja Beatlesia.

Ei pidä tietysti unohtaa kasinoa, jossa on Sirénin mukaan ”infernaalinen mökä” ja Las Vegasin tunnelmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu