Kun lähetät romaanisi vaikka otavalle tai gummerukselle, karistolle jne (isolle kustantamolle), mitä mahtaa olla systeemi, jonka mukaan ne käsikirjoitukset siellä pyörivät?
Onko se joku yksi reipas kustannustoimittaja joka tekee alkukarsinnat vai istuuko siellä joku yksi iso herra, joka lukee kaiken materiaalin? Meinaan vaan, että aika ailahtelevaa, jos joku hemmetin kustannustoimittaja saa valtuudet päättää, mitkä tekstit heitää olan yli ja mitä hän pitää mielenkiintoisina. Ja tämähän tiedetään, esim. Väinö Linnan teokset eivät kelvanneet kustantajille ensimmäisillä kerroilla...
Muutenkin nuo kustantamot saisivat osoittaa HIEMAN enemmän kunnioitusta kirjoittajia kohtaan. Kirjoittajistahan ne elävät!
Onko se joku yksi reipas kustannustoimittaja joka tekee alkukarsinnat vai istuuko siellä joku yksi iso herra, joka lukee kaiken materiaalin? Meinaan vaan, että aika ailahtelevaa, jos joku hemmetin kustannustoimittaja saa valtuudet päättää, mitkä tekstit heitää olan yli ja mitä hän pitää mielenkiintoisina. Ja tämähän tiedetään, esim. Väinö Linnan teokset eivät kelvanneet kustantajille ensimmäisillä kerroilla...
Muutenkin nuo kustantamot saisivat osoittaa HIEMAN enemmän kunnioitusta kirjoittajia kohtaan. Kirjoittajistahan ne elävät!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuulehan, ensinnäkin noista mainitsemistasi ainoastaan Otava täyttää ison kustantamon vaatimukset, mikä tässä vain sivuhuomautuksena. Minä kokemukseni perusteella pystyn sanomaan, että hyvän tekstin erottaa aina huonosta, aina, ja tuo erottaminen tapahtuu jo yhden tai kahden virkkeen tai säkeen perusteella. Asian varmistamiseen tarvitaan noin kymmenen sekunnin loppukäsikirjoituksen silmäily. Isolle kustantajalle tulee noin nelisen käsikirjoitusta päivässä, 98 prosenttia tästä voidaan arvioida heti laadultaan korkeintaan keskinkertaiseksi ja hylätään välittömästi. Jäljelle jäävästä parista prosentista seulotaan muutama uusi esikoinen. Yleensä päätöksen tekee yksi kustannustoimittaja, niiden jäljelle jäävän parin prosentin osalta saatetaan pyytää asiantuntijoiden kommentteja.
Harrastajat rakastavat itsensä vertaamista aikanaan arvosteltuihin ja nykyään arvostettuihin kirjailijoihin, tyyliin "Aleksis Kivikin oli omakustantaja", "Väinö Linnan teokset eivät kelvanneet kustantajille ensimmäisillä kerroilla" jne. Syy siihen, että Linnan teosten ensimmäisiä versioita ei kelpuutettu oli yksinkertaisesti se, että ne eivät olleet tarpeeksi hyviä. Tämä voi tietysti harastelijalle olla liian hankalaa käsitettäväksi. Joka tapauksessa se, että osaa kirjoittaa "ihan hyvin" ei riitä, vaikka harrastelijoilla tämä käsitys onkin (mikä on usein tietysti aivan vääristynyt, valtaosa saapuvista käsikirjoituksista on käsittämättömän huonoja, kliseisiä, kirjoittajalla ei ole mitään tajua kielestä, kirjallisuudesta taiteenlajina, sommittelusta jne.). Pitää olla hyvin lahjakas saadakseen esikoisen läpi miltä tahansa kaupalliselta, oikealta kustantamolta, jo kilpailu pitää tästä huolen. Ja Suomen kokoisessa maassa ei kovin montaa uutta lahjakkuutta vuodessa löydy. Toinen huomioitava asia on se, että jos kirjoittaja todella on harvinaisen lahjakas ja tekee työnsä tosissaan ja kunnianhimoisesti, hän saa esikoisensa varmasti jossakin vaiheessa läpi.
Mahdollista kunnioitusta kirjailija saa kustantamon osalta sitten, kun tuottaa kustantamolle rahaa tai arvostusta. Silloin kirjailija voi myös tuntea olevansa jotakin, kun pääsee niihin pieniin suljettuihin piireihin ja seurustelemaan muiden kirjailijoiden kanssa. Kustantamolle käsikirjoituksen lähettäjää kunnioitetaan kuten ketä tahansa, siis tutustutaan käsikirjoitukseen ja lähetetään hylkäyskirje, mikäli se ei kustantajan julkaisuohjelmaan pääse ja vastaavasti ilmoitetaan, mikäli käsikirjoituksessa on ainesta.
Ehkä tämä kertoo joitan minun kirjoitusteni tasosta, mutta...
Mitenkäs kustantamot menettelevät sitten, kun käsikirjoitus hyväksytään? Siis miten siihen tulokseen tullaan, kuka päättää loppupelissä julkaisusta ja miten kirjoittajaan otetaan yhteyttä? siis puhelimella, kirjeellä vai sähköpostilla???
No, siinä tapauksessa tehdään alustava päätös teoksen ottamisesta kustannusohjelmaan, kustannustoimittajalla on edelleen suurin valta tässä, mutta päätökset tehdään tietysti kustantamon johdon kanssa ja hyväksynnällä. Tämä voi tarkoittaa sitä, että tekijän kanssa hiotaan käsikirjoitusta vielä kauan (ja tämä voi edelleen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lähes koko runokokoelma kirjoitetaan kokonaan uudestaan tai romaani suurelta osin) tai harvinaisemmassa tapauksessa sitä, että kustannussopimus kirjoitetaan nopeasti ja teos julkaistaan suhteellisen nopeasti (n. 1/2 vuoden-vuoden sisällä). Kustannustoimittaja on se henkilö, johon kirjailija luo luottamuksellisimman ja tärkeimmän suhteensa.
Yleensä kirjailijalle soitetaan tieto siitä, että hänen käsikirjoituksessaan on ainesta ja hänet tavataan nopeasti sen jälkeen ja kartoitetaan tilanne. Tämän jälkeen kommunikointi tapahtuu kuten missä tahansa liike- tai työsuhteessa: puhelin, sähköpostit, tapaamiset. Sekä kustannustoimittajalla että kirjailijalla on tällöin (tai pitäisi olla) sama tavoite, saada ulos mahdollisimman hyvä teos. Kirjailijan kannattaa luottaa kokeneeseen kustannustoimittajaan suuresti, tämän ei kuitenkaan tarvitse merkitä alistumista, vaan kaikkien vaihtoehtojen huomioimista ja kustannustoimittajan kokemuksen ja ammattitaidon hyödyntämistä.
Aug. kun kerrankin tuntuu olevan jonkinlainen asiantuntija palstalla haluaisin kysyä paria juttua. Vaaditaanko mielestäsi mainitsemiisi kielentajuun, tekstin sommitteluun ym. kirjallisuudenopintoja vai omaako alalla lahjakas ihminen em. taidot selkänahassaan? Miksi nykyään arvostetaan monelle lukijalle yli hilseen menevää, outoa, jopa absurdia kirjoitustyyliä, niin paljon? Esimerkiksi esikoiskirjailijoiden novelllikokoelmia kun lukee niin ei voi kuin ihmetellä, ei ole todellakaan suuren yleisön makuun (esimerkkinä Tammen Ryhmä 99 -antologia ja Jaakko Yli-Juonikkaan novellit). Ja ymmärrän kyllä, että kirjallisuuden ei missään nimessä aina ole tarkoituskaan miellyttää Jorma Jokamiestä, mutta tuntuu ettei kunnon luettavaa, tarinaan ja tunnelmalliseen kuvailuun perustuvia kirjoja julkaista/haluta enää ollenkaan. Onko tänä päivänä mahdollisuutta saada omaa juttuaan (novelleja, romaania) julkaistuksi, jos teksti ei ole korkealentoista, lauserakennetta raiskaavaa runoltamista?
Muodollisia kirjallisuudenopintoja niihin ei tietystikään vaadita. Samalla voin sanoa, että kirjoittamisen kannalta ehdottomasti tärkeintä on lukeminen. Kun ihminen lukee (ja hänelle luetaan jo aivan lapsesta asti) paljon varhaisesta iästä lähtien, hänelle kehittyy luonnostaan kirjallisen kielen taju ja laaja sanavarasto, kyky hahmottaa sommitellulliset seikat, juonirakenteiden perustat ja niin edelleen. Ilman lukemista ja perehtymistä kirjallisuuteen ei kenestäkään tule kirjailijaa. Totuuden nimessä on tosin sanottava, että suuri osa esikoiskirjailijoista on nykyään kirjallisuudenopiskelijoita yliopistotasolla. Tämä kertoo kuitenkin vain siitä, että kirjailijoita syntyy niistä, jotka lukevat paljon ja joilla on kiinteä suhde kirjallisuuteen.
Siihen, että nykyään muka arvostettaisiin erityisen vaikeata tai kokeellista proosaa sanon, että asia ei ole niin. Lue vaikka viime vuoden Finlandia-ehdokkaat, huomaat, että syvärakenteissa kerrontatyyli on varsin perinteinen, jopa klassinen. Lyhytproosassa kokeilevuus näkyy selvemmin, mutta en kyllä allekirjoita sitäkään, että lyhytproosankaan saralla arvostettaisiin kokeellista kerrontaa muita enemmän. Toki laadukas kirjallisuus on aina selkeästi erottuvaa, mutta sen ei tarvitse merkitä kokeellisuutta tai hämäryyttä tai mitään muutakaan tällaista.
Kun seuraa harrastelijoiden yleensä itsepetokseen perustuvaa fraseologiaa, niin huomaa, että ne, jotka kuvittelevat kirjoittavansa "populaarilla" tyylillä sanovat, että kukaan ei kustanna heidän tekstejään, koska ne eivät ole "taiteellisia" tai tarpeeksi korkealentoisia. Vastaavasti ne, jotka kirjoittavat kokeellisesti sanovat, että kukaan ei kustanna heidän tekstejään, koska ne ovat liian kokeellisia. Perustelut ovat täysin absurdeja. Kullakin kustantajalla on oma profiilinsa, se, minkälaisia kirjoja he kustantavat. Kaikilla suurilla kustantamoilla on oma loosinsa sille kirjallisuudelle, jota ostetaan ja josta saadaan tuottoa ja vastaavasti sille kirjallisuudelle, jota ei osteta ja joka tuottaa tappiota (runot, "taideproosa"). Kun kustantamo saa potentiaalisen ehdokkaan tuottavaksi käsikirjoitukseksi, ei tätä jätetä huomiotta. Vastaavasti kun kustantamo saa laadukkaan ja kirjallisesti korkeatasoisen käsikirjoituksen, joka kuitenkaan luultavasti ei myy merkittävästi, mutta tuottaa sen sijaan arvostusta kustantamolle, ei tätäkään jätetä huomiotta. Ainoa syy sille, miksi käsikirjoitus ei mene läpi, on lähes aina se, että KÄSIKIRJOITUS EI OLE TARPEEKSI HYVÄ. Perinteistä kerrontaa arvostetaan aivan yhtä paljon kuin mitä tahansa muutakin, kokeellinenkin teksti on aina jossakin suhteessa traditioon.
Lisäyksenä vielä se, että esikoiskynnyksen ylittäminen on yleensä hankalin vaihe kirjailijanuralla. Se ei ole helppoa, monet muutkin kirjoittajat ovat todella lahjakkaita eikä se välttämättä riitä. On hyvin järkevää miettiä mahdollisimman rationaalisesti, että onko itsestä kirjailijaksi, onko siihen kykyä, edellytyksiä, mahdollisuuksia. Pelkkä kirjailijantyö ei elätä ihmistä, kaikenlainen kirjoitustyö voi elättää niukasti, mikäli kirjoittaa kritiikkejä, artikkeleita ja kaikkea mahdollista. Niihin piireihin pääseminen, joista käsin tämä onnistuu ja maineen saavuttaminen kirjoittajana tosin vaatii hyvin suurta kirjallista lahjakkuutta ja yleensä kirjallisuusopintoja. Asia on aivan sama kuin vaikkapa muusikoilla, suurin osa lapsesta asti esimerkiksi pianonsoittoa harrastaneista joko lopettaa harrastuksen tietyssä iässä tai jatkaa omaksi ilokseen ja pysyy keskinkertaisena soittajana. Pieni osa ottaa tietoiseksi päämääräkseen tulla muusikoiksi, heillä on kykyjä, lahjoja, edellytyksiä ja todella voimakas tahto tähän. Kirjailijaksi tulemiseen ei riitä se, että osaa kirjoittaa ja muodostaa kieliopin mukaisia lauseita, kuten lähes jokainen ylioppilaskokeen äidinkielen osion keskinkertaisestikin läpäissyt osaa. Aivan kuten pianistiksi tulemiseenkaan ei riitä se, että osaa soittaa pianoa keskinkertaisesti, kuten jokainen, joka on harrastanut soittoa pidemmän aikaa. Kirjailijan työ vaatii taiteenalana aivan yhtä paljon kuin mikä tahansa muukin taiteenala. Kenellekään ei tule mieleenkään ajatella, että kuka vain voisi ryhtyä kuvanveistäjäksi, taidemaalariksi, arkkitehdiksi tai viulistiksi ja saavuttaa mainetta noilla aloilla.
Kiitos erittäin tyhjentävästä vastauksestasi. Saanko muuten vielä mielenkiinnosta kysyä miten tälle palstalle eksyit? Olet ilmeisesti alalla? Eikö tämä ole vähän amatöörimäinen palsta ammattilaiselle? Tai mitä mieltä olet kirjoitusten tasosta täällä, jaksatko edes lukea niitä?
Olen alalla. Verkko ei ole kovinkaan suuri paikka, ei varsinkaan suomenkielisenä. Tiedän, että kyllä tätäkin foorumia ajoittain muutkin ammattilaiset seuraavat, ihan vaikka vain henkilökohtaisesta mielenkiinnosta. Voin tosin taata melko varmasti, että itse en tämän jälkeen vastaile mihinkään.
Tämän foorumin kirjoituksia luen silloin tällöin, noin kerran kuussa muutaman minuutin verran, sikäli kun ne koskevat suoraan kustannusmaailmaa. Kaunokirjalliset tekstit täällä eivät kiinnosta minua lainkaan, niiden taso on varsin alhainen muihin harrastelijasivustoihin verrattunakin.
Ratkean naurusta. On tainnut tyyppi lukea minun kirjoituksiani!!!
Jos kerran päätös julkaisukelpoisista käsikirjoituksista on noin yksinkertainen, MIKSI suurin osa kirjakauppojen kirjoista on silkkaa potaskaa ja ROSKAA?
Miksi kustantamot julkaisevat joka jumalan vuosi tuhat käännösdekkaria, jotka eivät millään merkittävällä tavalla poikkea toisistaan? Samaa vanhaa ja kulunutta dekkarijuonta ja kerrontaa... Todella vaikea uskoa, ettei Suomesta löydy kirjoittajia, jotka kelpaisivat kustantajille noita älyttömiä käännösdekkareita paremmin.
Samoin nuortenkirjojen kohdalla tarjonta on todella niukkaa ja luvattoman huonoa. Jos et satu pitämään fantasiamössöstä (Harry Potter, Taru Sormusten Herrasta...jne) etkä myöskään vaaleanpunaisista hevoskirjoista tai tyttökirjoista, joissa joku Jenny bilettää ystiensä kanssa ja rakastuu niin palavasti johonkin Janneen ja sitä soppaa soudetaan sitten niin että huh huh. TO-DEL-LA kiinnostavaa!
On totta, että tekstia ei tarvitse plärätä kuin sieltä täältä (ensimmäinen sivu kertoo jo yleensä lähes kaiken) huomatakseen tekstin tason.
Mutta ihmettelenpä vain, mikä esim. Reijo Mäen dekkareissa (Tukholman keikka, Black Jack, Varekset...) ja siinä ensimmäisellä sivulla on se "juttu", josta kustantaja innostuu... Teksti ei ole mitenkään poikkeuksellista tai "elävää" verrattuna vaikkapa AL Härköseen: miljöön kuvaus on todella latteaa, aiheet suorastaan naurettavan typeriä ja roskamaisia, henkilöt supertylsiä ja juoni todella lapsellinen ja sokerina pohjalla kirjan sivumäärä, joka huitelee sadoissa.
Rikoksia, murhia, salajuonia, petoksia, huumeita, viinaa, etsiviä, seksiä...siinä suuri osa kustantamoiden ihanteista. Eipä todellakaan tarvitse ihmetellä, miksi täällä on niin petollinen hengen köyhyys ja nuoret lukevat kitsaasti.
Haluaisin rohkaista innokkaita kirjoittajia olemaan entistä aktiivisempia! Niin paljon on julkaistu silkkaa roskaa...että tuntuu naurettavalta kuunnella täällä mussutusta "julkaistavalta käsikirjoitukselta vaaditaan todella paljon" -tyylistä paskapuhetta. Tai sanokaa edes yksi syy, miksi joku viitsisi lukea esim. Tuula Sariolan "Totta on, mutta todistakaa" -teoksen. "monipolvinen murhamysteeri"...voi jeesus kristus. Ja ihan ainutkertainen teos. Kyllä. Kielikin on niiiiin huippuhienoa että ihan itkettää onnesta. Ja aihe! Ah! Voih! Kuinka persoonallinen ja tuore! Kun tuollaisia kirjoja julkaistaan koko ajan, ei voi välttyä ajatukselta: "Missä helvetissä niillä kustannustoimittajilla on järkensä ja arvostelukykynsä?" Kun joku tuollainen reipas ja freesi kustannustäti lähettää käsikirjoituksen takaisin antamatta mitään perusteluja, pistää kyllä vähän mietteliääksi. Sanotaan vain "käsikirjoituksessanne on kuitenkin sen verran puutteita, ettei se valitettavasti ylitä julkaisukynnystämme". Olisi vähintäänkin kohtuullista kirjata siinä yhteydessä edes muutama noista puutteista, vai? On niin jumalattoman helppoa sanoa "ei" ilman MITÄÄN perusteita. Kyllä tulee mieleen, että kustannustoimittajina istuvat ämmät eivät tajua kirjallisuudesta eivätkä asiakkaistaan hölkäsen pölähtämää. Mitä vaaditaan kustannustoimittajan pätevyyteen? Pitääkö olla kenties fil. maisteri? Ja lukea kaikki suomalaisen kirjallisuuden klassikot ja merkkiteokset ja analysoida niitä? Kenties pitää lukea kaikenlaista tekstiä, olla kiinnostunut historiasta ja psykologiasta, filosofiasta, kulttuureista...jne. Eli toisin sanoen ainoa vaatimus on olla "reipas tyttö", niin johan riittää. Jokainen sivistystä ja kulttuuria arvostava suomalainen nimittäin on lukenut paljon!
Samaa mieltä! Voi luoja. Kertokaapa todella miksi joku Katja Kallio saa tylsiä, lässyttävän hienostelevia siirappijuttujaan julkaistuksi? Ehkäpä koska on itsekin kustannushommissa?!
Entä voiko joku antaa yhden hyvän syyn miksi idiootin Katri Mannisen ratsastusretkinuortenkirjat yleensä pääsevät kirjakauppoihin? siis kyllä voivat arvon kustannustoimittajat todella mennä itseensä ja kavuta hieman alemmas sieltä sokeritoppavuorelta, ja edes harkita sitä minimaalista vaihtoehtoa, että oma maku ja "kirjallisuudentuntemus" ei aina olekaan erehtymätön. Mutta tunnutte kyllä aika omahyväistä porukkaa olevan :D Minkä ihmeen takia julkaisette Tony Halmeen suoltamaa potaskaa tai jonkun Vallu Valpion omaelämänkerran?
Ja tiedoksi, en ole katkera kirjailijawannabe, vaan turhautunut lukija, joka odottaa parempaa luettavaa.
Joidenkin Halmeen ja Valpion kohdallahan tilanne on varsin simppeli: nimi ratkaisee. Jo entuudestaan kansan tummille riveille tuttu nimi on vahva myyvä tekijä. Kaikille tuntemattoman untuvikkokirjailijan kirjaan tartutaan paljon heikommin kuin suurella kirjasimella painettuun, kaikille tutulla nimellä varustettuun teokseen. Valitettavasti.
"Kenellekään ei tule mieleenkään ajatella, että kuka vain voisi ryhtyä kuvanveistäjäksi, taidemaalariksi, arkkitehdiksi tai viulistiksi ja saavuttaa mainetta noilla aloilla."
Tuo väittämä ei ole totta. Tunnen muutamia pöljiä jotka uskovat voivansa halutessaan ryhtyä vaikka miksi ja sitä sakkia löytyy tästä maailmasta enemmänkin. Vielä useampi uskoo vanhempana menettäneensä, yleensä muiden takia, tilaisuudet kehittyä huipuksi ihan millä alalla tahansa. Ääritapauksissa vaikkapa luontaistuotepuotien mainoslehtisien lukemista pidetään niin kovan luokan pätevöitymisenä lääketieteen saralla, että on varaa suhtautua ylenkatseisesti lääkäreihin, jotka eivät muka tiedä yhtään mitään.
Eihän tällaisien seikkojen merkille paneminen toki kohteliasta ole ja niiden ääneen lausumisesta voi saada taakakseen misogyynin maineen, mutta kyllä huomattava osa ihmisistä kuitenkin on aika ulapalla mitä omien kykyjen ja ammatteihin liittyvien vaatimuksien hahmottamiseen tulee.
Tarkoitit kai "chauvinistin (suom. sovinistin)maineen"? Misogyynihän tarkoittaa nimenomaan naisvihaajaa, ei ihmissellaista? ...Vai ovatko kaikki tuntemasi wannabe-taiteilija-lääkäri-akrobaatit naisia..?
Kyllä valitettavasti on niin, että tuntematomuudesta on tosi vaikea päästä julkaistuksi.
Vaikka sitten olisi kuinka hyvä kirjoittaja.
Kustantamot tietenkin lukevat jokaisen käsikirjoituksen, ainakin alkurivit. Mutta jos ei täysin tuntemattomalta löydy kustannustoimittajan mielestä jotakin tyystin
mykistävää, on tie pystyssä.
Valitettava totuus on se, että pitäisi olla jonkinlainen julkisuuden henkilö. Se takaisi kustantamolle tietyn ostotakuun. Jos kirjoittaja on ollut esillä Seiskassa tai Ohossa, niin muutama tuhat kirjaa ostetaan. Oli se sitten millainen taaperrus tahansa.
Mister tai Miss Nobodyn mahdollisuudet ovat siinä, kuinka hyvin he kirjoittavat. Tai sitten helpomman kautta tunkeutuvat ns. kirjallisuuspiireihin jotakin kautta. Tämä on valitettava totuus. Ja tämän takia uusi Aleksikivi, tai Sakaritopelius saattaa jäädä kokonaan huomiotta ja unholaan.
Väitän kustannustoimittajien olevan ammattitaitoisia ja ymmärtävän kirjallisuudesta jotain, mihin kirjoittajat eivät viitsi paneutua. Hyvä ja teknisesti "oikein" kirjoitettu tarina ei tee tarinasta loistavaa, ellei siinä ole itse TARINAA! Se mikä näyttäisi olevan todellinen rasite kirjallisuudelle, on huolimattomat ja laiskat kirjoittajat. Mitä sitten jos tulee hylkäyskirje? Ei se jokaisessa tapauksessa tarkoita epäonnistumista. Toki on niitä kirjoittajia, joiden ei kannattaisi laatia edes joulukorttia. Ja on sellaisia kirjoja, joita ei pitäisi julkaista. Joskus kustantamot päästävät ulos todellista roskaa, mutta joku niitäkin lukee. Mikäli et ole tyytyväinen politiikkaan, tee asialle jotain. Perusta oma kustantamo ja lue itse tuhansia käsikirjoituksia vuodessa. Eikö olekkin yksinkertaista? Mutta jos hylkäyskirjeiden kirjoittaminen ei kiinnosta, sinun on vain hyväksyttävä se tosiseikka, että sinulla on vielä jotain parannettavaa kirjoittamisessasi. Ja valittamalla ne käsikirjoitukset eivät ainakaan parane, se on varmaa.
"Jos tulee hylkäyskirje, paranna kirjoittamistasi"...
Just joo. Kyllä. On se sitten yksinkertaista. "Paranna kirjottamistasi"!
Kustantamoiden ylimielisyyttä kuvaa juuri se, että sujuvasti ladellaan hylkäyskirjeitä, mutta ei koskaan sanallakaan voida sanoa, MIKÄ tekstissä oikeastaan mättää. Ei tietenkään mitään syvällisiä analyysejä, ihan parikin lausetta tai sanaa riittäisi varmasti! Minusta se on helvetin turhauttavaa, jos ei ole hajuakaan, missä asiassa varsinaisesti pitäisi parantaa!!! Ja tähän joku pässi varmaan letkauttaa, että "varmasti koko tekstisi on huonoa"... Jos ei parempaa irtoa, älä vaivaudu, kiitos.
Ja toisekseen, onhan se aivan selvää, että Tony Halmeen ja muiden enemmän tai vähemmän turhien julkkisten tekstejä julkaistaan, koska ne myyvät todennäköisesti ainakin omilleen. Siis että kustantamo saa ainakin sijoitetun pääoman takaisin.
Mutta jos olet tuntematon kirjoittaja ja saat hylkäyskirjeen, on olemassa keinoja erottua paremmin.
"Hyvä ja teknisesti "oikein" kirjoitettu tarina ei tee tarinasta loistavaa, ellei siinä ole itse TARINAA! "
Täysin totta. Ehdottomasti ja nimenomaan. Juuri näin se menee ja kuuluukin mennä. Jokainenhan osaa kirjoittaa teknisesti hyvin ja oikein ja kauniisti. Sisältöhän siinä jotain merkitsee.
Nyt tullaankin kysymykseen, millainen on sitten TARINA, mitä kustantamot vaativat yleisesti ottaen hyvältä tarinalta?
"Väitän kustannustoimittajien olevan ammattitaitoisia ja ymmärtävän kirjallisuudesta jotain, mihin kirjoittajat eivät viitsi paneutua."
Mikä on se "jokin", mihin kirjoittajat eivät viitsi paneutua? Olisi kyllä mielenkiintoista tietää.
Luen itse kirjallisuutta. Monenlaista, yritän etsiä juuri tietynlaisia tarinoita ja tyylejä. Kun en löydä niitä, kirjoitan ehkä itse sellaisen teoksen, jonka itse haluaisin lukea - juuri sillä tyylillä ja tavalla.
Joten mikä mahtaa nyt olla "se", josta en tiedä ja josta kustannustoimittaja tietää? Älä vastaa, että hän tietää, millaista kirjallisuutta suuri yleisö haluaa lukea...Koska jos hän tietäisi, olisin varmasti löytänyt etsimiäni tarinoita.