Litium-akku

Miksi vanha litum-akku pullistuu, mitä siinä tapahtuu ja miksi?
Jotain kaasua sinne kehittyy, koska pullistunut akku tuntuu puristettessa joustavalta. Ilmiö esiintyy litteillä akuilla, ei lieriöakuilla. Voihan tietenkin olla että myös pyöreisiin akkuihin kehittyy painetta, mutta kuori on niin luja ettei se pullistu.
5779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Akun sisällä oleva elektrolyytti kondensaattori pullistelee kun on tullut tiensä päähän.

Äänestä

Jos muistat kemian tunnilta, niin opettaja pudotti ainakin meillä natrium klöntin veteen ja se loisti ja kiehutti vettä siellä ja lopulta hajotti myös lasin, mihin se oli pudotettu räjähtäessään palasiksi. Koe tehtiin vetokaapissa, joten ei käynyt sen kummemmin kuitenkaan.
Litium kuuluu samaan voimakkaasti reagoivaan I-ryhmään ja on ilmeisesti vielä hiukan reaktiivisempi, kuin Natrium. Eli samaan tapaan kuin vesi muodostuu: 2H O = H20, muodostuu tässä Litium-oksidia. Ilmastahan sitä vuotaa akun sisälle, kun eristeet alkaa pettää pikkuhiljaa vanhetessa. Atomimassa kasvaa ja tämä - eräänlainen ruoste - tuntuu pehmeältä sormissa. Sen tilavuus on aika suuri verrattuna alkuperäiseen, koska ei muodostu enää metallihilaa vaan osaset ovat pulverina.

Äänestä
  • Ei tainnut tuo teoria sattua kohdilleen, kyllä akussa on selvästi jotain paineen alaista kaasua.

    Äänestä

Akku pullistuu parista syystä. Joko sinne on sisään jäänyt tuotantovaiheessa kosteutta, joka sitten ajan kanssa hyvin hitaasti reagoi litiumiin tuottaen litiumhydroksidia ja vetyä. Tai sitten akun latausvaiheessa virrantiheys kasvaa jossakin liian suureksi, jolloin reaktiossa muodostuu kaasuja, materiaalit sulavat tai materiaalien tilavuudet muuten kasvavat kemiallisten reaktioiden seurauksena.

Kovakuorisessa LiPo - akussa on melkoinen ylipaine siinä vaiheessa, kun se pullistuu. Jos akku on kunnossa niin kaasuja ei muodostu. Pullistunut akku voi itsekseen syttyä palamaan, joten sellaisista on syytä hankkiutua eroon pikaisesti. Juutuubista löytyy paljon videoita siitä, miltä näyttää kun litiumakku syttyy. Se näyttää pieneltä palopommilta ja voi roiskia palavaa nestemäistä sisältöään ympäristöönsä.

Jos akku on äkillisesti pullistunut niin akku saman tien ulos laitteesta ja säilytys vaikkapa parvekkeella kuitenkin vedeltä suojattuna kunnes siitä pääsee eroon.

Litiumpolymeeriakkujen uudelleenkennottaminen itse on sellainen harraste, että suosittelisin säilyttämään kyseiset akut jossakin tulenkestävässä paikassa.

Äänestä

LiPo akkujen kemiassa näyttää olevan valmistaja kohtaisia vaihteluja. Erään valmistajan akku vanhetessaan pullistuu ja pysyy pullistuneena. Toisen eräsversio akkua "tyhjänä" pullistuu, mutta latauksen jälkeen vuorokauden kuluessa vetäytyy taas harkoksi. Yksi kennoversio pehmenee tahnaksi, mutta kovettuu ladatessa. Nämä on sellaisia mielenkiintoisia poikkeuksia "yleensä" joukosta ja toteutuvat vain saman mallin akuilla eikä ole akkukohtainen.
Pullistelioita on muutama. Sähköinen kunto niissä kohtalainen. Muutama ei anna enää kunnolla sähköä, mutta ne ovat ebelleen harkkoja joten se pullistelu ei tarkoita aina samaa. Jos akku muistuttaa potkupalloa suhtautusin siihen huolestuneesti jo omanturvallisuuden vuoksi. Varastolataustilassa akut eivät näytä pullistelevan. Toisin joissakin kennoissa tapahtuu itsepurkautumista, joten varastovaraus on ajoittain tarkastettava tyhjän kennon estämiseksi.

Kuten jo edellä olevissa vastaukzissa mainittiin on vesi syytä pitää poissa akuista. Akkuja voi säilyttää keraamisissa astioissa kuten ruukuissa. Mahdollisiin paloihin sammutukseen hiekkaa. Niin ja akkuja ei sitten ladata ilman valvontaa. Akkupaloja sattuu erittäin harvoin, mutta ne ovat sattuessaa todella näyttäviä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turvottaa kirjoitti:

Miksi vanha litum-akku pullistuu, mitä siinä tapahtuu ja miksi?
Jotain kaasua sinne kehittyy, koska pullistunut akku tuntuu puristettessa joustavalta. Ilmiö esiintyy litteillä akuilla, ei lieriöakuilla. Voihan tietenkin olla että myös pyöreisiin akkuihin kehittyy painetta, mutta kuori on niin luja ettei se pullistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu