Runoja

En ole koskaan kirjoittanut runoja, mutta nyt oli niin paha olla.

17.2.2005

Istun sängyllä, suru valuu kyynelinä poskillani. Kuinka yhden viivan poissaolo voi satuttaa näin paljon. Mikä maailmassa voi olla niin ilkeä ja ivallinen, että saa minut uskomaan ja toivomaan, turhaan ja musertumaan joka kuukausi. Kadehtimaan ja halveksumaan muita, jotka saavat syliinsä nyytin kerralla. Näen unelmissani oman suloisimman pienen rakkaani. Pullaposkiasi suukottelen, lantiolleni nostan ja silitän silkkistä päätäsi. Missä olet, sinä jota niin kaipaan elämääni. Sekoittaisit maailmani mutta mikään ei olisi arvoisesi. Tekisin kaikkeni vuoksesi. Sydämessäni toivon että vielä tulet, kasvat vatsassani, olet osa minua. Haluan sinut.

Uskoa, uskoa meihin, siihen että vielä tulet täyttämään elämämme ilolla, en halua menettää. Toivoa voin vain, toivoa että olisi meidän aikamme. Rakkauttahan minulla jo on, paljon rakkautta. Rakkaudestani riittäisi sinullekin, olisit elämäni.

Tuhiset sylissäni, katson sinua, tartun pieneen käteesi varovasti, vertaan omaani. Olet niin pieni, mutta niin iso asia. Aloit pieninä pistoksina, tuntuna etten ole enää yksin. Yksin en ole ollutkaan, mutta sinä olet lähempänä kuin kukaan ennen. Tunnen sinut, tunnen kuinka kasvat, elät jo elämääsi. Vaikket ole syntynyt, kuvittelen sinut elävänä. Ajattelen sinua, miltä näytät, miltä tunnut, miltä tuoksut. Ajattelen elämääsi, sinun olisi niin hyvä olla kanssamme. Meidän onnemme olisi sinun kanssasi.

Olen tyytyväinen, tulet kun tulet. Pärjään ilman, kanssasi olisi vain paremmin. Kun odotan odotusta, ei sitä tietämättömät voi ymmärtää. Suurin on sinun kaipuusi. Olisit osa minua ja osa eniten rakastamaani. Olisit täydellinen. Kukaan ei ole täydellinen sanotaan. Sinä olisit. Kulkisin rinnallasi, olisin lähelläsi, rakastaisin sinua. Aina.
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juuri teille toivoisin vauvan syntyvän. Maailmassa on niin monenlaisia lasten vanhempia, monenalisia odottajia. Toivon, että saate sen tuhisijan syliinne, rakastettavaksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikkukamu kirjoitti:

En ole koskaan kirjoittanut runoja, mutta nyt oli niin paha olla.

17.2.2005

Istun sängyllä, suru valuu kyynelinä poskillani. Kuinka yhden viivan poissaolo voi satuttaa näin paljon. Mikä maailmassa voi olla niin ilkeä ja ivallinen, että saa minut uskomaan ja toivomaan, turhaan ja musertumaan joka kuukausi. Kadehtimaan ja halveksumaan muita, jotka saavat syliinsä nyytin kerralla. Näen unelmissani oman suloisimman pienen rakkaani. Pullaposkiasi suukottelen, lantiolleni nostan ja silitän silkkistä päätäsi. Missä olet, sinä jota niin kaipaan elämääni. Sekoittaisit maailmani mutta mikään ei olisi arvoisesi. Tekisin kaikkeni vuoksesi. Sydämessäni toivon että vielä tulet, kasvat vatsassani, olet osa minua. Haluan sinut.

Uskoa, uskoa meihin, siihen että vielä tulet täyttämään elämämme ilolla, en halua menettää. Toivoa voin vain, toivoa että olisi meidän aikamme. Rakkauttahan minulla jo on, paljon rakkautta. Rakkaudestani riittäisi sinullekin, olisit elämäni.

Tuhiset sylissäni, katson sinua, tartun pieneen käteesi varovasti, vertaan omaani. Olet niin pieni, mutta niin iso asia. Aloit pieninä pistoksina, tuntuna etten ole enää yksin. Yksin en ole ollutkaan, mutta sinä olet lähempänä kuin kukaan ennen. Tunnen sinut, tunnen kuinka kasvat, elät jo elämääsi. Vaikket ole syntynyt, kuvittelen sinut elävänä. Ajattelen sinua, miltä näytät, miltä tunnut, miltä tuoksut. Ajattelen elämääsi, sinun olisi niin hyvä olla kanssamme. Meidän onnemme olisi sinun kanssasi.

Olen tyytyväinen, tulet kun tulet. Pärjään ilman, kanssasi olisi vain paremmin. Kun odotan odotusta, ei sitä tietämättömät voi ymmärtää. Suurin on sinun kaipuusi. Olisit osa minua ja osa eniten rakastamaani. Olisit täydellinen. Kukaan ei ole täydellinen sanotaan. Sinä olisit. Kulkisin rinnallasi, olisin lähelläsi, rakastaisin sinua. Aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu