Poika ihastunut poikaan

poikaihastunutpoikaan

Apua tarvitaan. Oon yläasteikänen poika ja olen ihastunut samanikäseen ja samaa sukupuolta olevaan mun hyvään kaveriin.  Olen kaappihomo ja oon ollu ihastunu jo pidemmän aikaa, enkä vaan voi sille mitään, että nautin sen kanssa olemisesta ja sen komeudesta. Hän on aikas urheilullinen, mutta itse en kovin. Meillä on hyviä juttuja keskenämme. Menen hieman mustasukkaiseksi ku näen, että sillä on hauskaa myös muidenkin kuin mun seurassa. Olen kai itsekäs. No mutta ihastus häneen on kova, joten kysyisin neuvoja tai rohkaistusta, kuinka voisin lähestyä häntä rohkeammin, ettei hän kuitenkaan järkyttyisi paljastuksesta. Millä tavalla voisin hoitaa asian? Hänellä itsellään ei luultavasti ole ollut mitään suhteita kenenkään kanssa, koska luulen sen olevan vielä aika kokematon. Pidän häntä kuitenkin hyvänä ystävänä ja jotain haluaisin tehdä sen eteen, että hän tajuaisi hiljalleen minun aikeet.

2

472

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis kerro sille nyt, jos pelottaa nii kerro vaikka viestillä. Jos on hyvä kaveri niin pitäis ymmärtää.

    • Anonyymi

      haram

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1316
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1098
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      983
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      958
    5. 69
      816
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      801
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      726
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      708
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      645
    Aihe