Opiskeleeko kukaan Diakissa (Pieksämäki, mutta muutkin kaupungit käy) monimuoto opintoja? Sosionomi puoli kiinnostaa eniten, mutta toki kaikki opiskelijat voivat vastailla. Eli paljonko teillä on käytännössä kontaktipäiviä? Käykö siellä paljon opiskelijoita toisilta paikkakunnilta? Mikä vuosi on tuntunut raskaimmalta tai onko jonain vuonna kontaktipäiviä enemmän kuin jotain toisena vuonna? Onko eka vuosi tiukin ja helpottuu loppua kohden vai onko eka helpoin ja tiukkenee loppua kohti? Pohdin siis sitä, että jos pääsen Diakiin sisään ja tukikuukausia on 15 että kannattaako ne käyttää opintojen alussa vai lopussa. Tarkoitus kun on tehdä sitten töitä koulun ohella silloin kun ei nosta tukia.
Diak monimuoto opiskeli - onko kokemuksia kellään?
kertokaas
2
364
Vastaukset
- mamikolmelle
Ei niitä kannata nyt ainakaan aluksi ottaa. Jää sitten vasta pois töistä kun on pakko, esimerkiksi kun on työharjoittelut.
- mamikolmelle
Tänään pitäisi viimeistään tulla vastaukset. Onko sulle tullut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979