miten koulu

on teidän sijoitettujen kohdalla sujunut, kun lapsella ei ole FAS,FAE yms. oireita .
Onko ollut minkälaisia ongelmia ja millä aikajänteellä?
Oletteko saaneet apua ja tukea?
2280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vanhempi on nyt nelosella normaali koulussa ja vetää edelleen tasaista seiska linjaa. sekä minä että oettaja olemme sitä mieltä, että kasiinkin pääsisi jos olisi hiukkaakin halukkaampi tekemään töitä koulumenestyksen eteen. muttakun ei, siitä yli mistä aita on matalin. lähinnä poikavaltaisen luokan valitettavaa sivuvaikutusta. muutkaan eivät hirmuja koulunkäyntiin panosta ja mallihan tarttuu.

kakkonen on ekalla samaten ihan tavallisella luokalla. ja alku on ollut oikein mukavaa.lukemaan oppi jo ennen syyslomaa, laskee suhtoikein ja virhelaskuja osoittaessa huomaa itse mikä meni pieleen ja osaa korjata. hähellä tosin pientä ongelmaa keskittymisessä ja ennenkaikkea toisten kuuntelemisessa. kaksikertaa pitää kehottaa tottelemaan.

Äänestä

Lapsellamme on diagnoosina RAD. Hän käy nyt koululykättynä 1. luokkaa, ennen sitä oli eha-starttiluokalla. Vielä ei lukeminen suju. Tuntee joitain kirjaimia, mutta tavujen ja sanojen hahmottaminen vaikeaa. jos on vaikka pieni loma, kirjaimet unohtuvat, ja taas opetellaan alusta. Lapsen on myös vaikea ymmärtää, että luvut jatkuvat 10 jälkeen, kun omat sormet loppuvat. näin ollen laskutoimitus 5 6 on mahdoton, koska 10 jälkeen ei ole mitään. Osaa kuitenkin laskea 20:een. hokee ulkoa pitkiäkin litanjoita, mutta sisällön ymmärtäminen ongelmallista.

Sosiaalisissa taidoissa vaikeuksia. Kavereita ei ole tai ystävyyssuhteet jäävät lyhyiksi. Hän pomottaa, valehtelee, manipuloi ja varastelee.

Koulussa on raivareita pienistäkin turhaumista tai jos ei saa riittävästi opettajan huomiota,jakaminen ja vuoron odottaminen vaikeaa. hänet joutuu usein hakemaan kesken päivää pois.

Piirustuksesta ja musiikista tykkää kovasti, ja on niissä melko taitavakin :)Liikunnasta ei tykkää koska on kömpelö ja tasapainoa vaativat lajit ovat vaikeita, esim. luistelu, hiihto.

700m koulumatkaa ei osaa kävellä yksin, pitää saattaa ja hakea. Suuntien hahmottaminen vaikeaa.Ei osaa koulun pihalla sanoa missä suunnassa on koti.

Tässä tämä vyyhti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivo kirjoitti:

on teidän sijoitettujen kohdalla sujunut, kun lapsella ei ole FAS,FAE yms. oireita .
Onko ollut minkälaisia ongelmia ja millä aikajänteellä?
Oletteko saaneet apua ja tukea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu