Lehtimiesten hyvien juttujen haistaminen kuin tyhjästä itsestään voi epäillä vakoiluksi.
Raja rikkoutuu joskus hivenen hivenesti, että epäilyksiä syntyy aina varsinkin arkaluontoisissa jutuissa.
Ovatko lehtimiesten oikeat arvaukset, kuumimmat aiheet, ajankohtaiset artikkelit, osuvat kirjoitukset lehtimiesammatin ammatin luonteita, että vaisto kehittyy ja ehkä telepatia.
Tuntuuko yhteiskunta pieneltä kun tietää kaiken?
Kasvaako vastuu liian suureksi, että joutuu keskelle tapahtumia vastoin tahtoa?
Joutuu vedetyksi vaarallisiin skenaarioihin politiikasta ala maailmaan?
Osan jutuista voi kirjoittaa telepatian nimiin, mutta osa jutuista voi olla ryöstösaalista.
Tietokoneiden kautena tiedon varastaminen, tiedon uusiokäyttäminen ovat arkea.
Ovatko sähköpostiviestit vakoiltavissa. Ovat. Ei ole vapaata tilaa yhteiskunnassa, sillä valtion turvallisuutta on turvata väylät, ettei olisi yllätysvieraita.
Teknisestikään ole mahdotonta vakoileminen.
Suuri todennäköisyys on 100% filtteri.
Mielenkiintoista kuinka hyvinvointivaltion suoma avoimuus sittenkin purkaa vanhat säilytysainekset.
Ammattikuvan telepatia ellei vakoilua
MarttiVarttioTuiskman
1
160
Vastaukset
- ei.kehuttavaa
Medianhan tulee ollakin vallan vahtikoira. Isossa kuvassa media on pahasti epäonnistunut tehtävässään koska Suomessa on niin paljon vallan väärinkäytöksiä, huono-osaisuutta, hyvä-veli sopimuksia, jne. kurjuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait152940- 392537
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381403- 841330
- 631211
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40969Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124863- 32796
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi27635Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan58606