Jos haluaa kokea pelkoa ja täristä kauhusta peiton alla. Voi verrytellä kaamealla jännäri kirjalla - katsoa murhavideon. Kuvittelukin auttaa alkuun. Nuorina tehtiin "pirun viulu" tyhjistä tikkuaskeista ja karhulangasta. Onko jotain vielä kaameampaa?
TÄYSIKUU VALVOTTAAKO? ONKO LEVOTON OLO?
31
1980
Vastaukset
- Bengalitikku
Minua valvottaa. Täysikuu on tietenkin upea näky, oli kesä tai talvi.
Muistan kun olin vielä työelämässä ja olisi pitänyt nukkua riittävästi, vaan en.
Eihän ihme ole, jos kuu vaikuttaa, kun vaikuttaa vuorovesiin ja meissä on nestettä aika lailla.
Mutta sitten: kun kuu menee rikki, sää muuttuu.- Kuu.sirpistä.kesään
Minä saan unen-omaisia vaikutteita.
Ennen sitä laulan Olavi Virtaa.
Täysikuu kajahtaa kuutamolle.
Parvekkeella ei voi laulaa tähän aikaan.
Parveke säännöt kieltää. Vaan ei tupa-kointia.
Jos tiukkaa, otan Kuun poisto lääkettä, se pissattaa ja kehon vedet hupenee. Työelämässä taksityö oli paljolti yöllä tehtävää. Valvominen sopi. Asiakkaissa oli levottomuutta täydenkuun aikaan. Nyt eläkeläisenä voi sovinnolla valvoa. Katsella yöllä jännäri elokuvia telkkarista ja tehdä sudokuja.
- Bengalitikku
Sudokuja.
Olen vihdoin oivaltanut pelin ja addiktoitunut sudokuihin.
Ihmettelinkin, miksei onnaa, kun olen numeroista aina tykännyt.
Noin viikko sitten Suomalaisen kirjakaupan myyjä vinkkasi, että tuodsa olisi tarjous ja vähän kiemurtelin, koska olin surkea niissä.
Mutta nyt.
Oulussa on järjestetty kilpailuja. Onkohan muualla?
Ois kiva osallistua. Jalosti. Voittoa havittelematta. Lupsakinta on unettomana yönä kaikessa rauhassa tehdä sudokuja. Ilman kilpailu tressiä. Metro lehdessä olleilla sudokuilla aloitin ja ystävä toi sudoku kirjoja.
- mimmimum-..mi
En koe mitään kuuhulluutta... mutta täysikuu on niin romanttinen ..sitä on hieno katsella ..se on moni ilmeinen riippuen taivaasta ja pilvistä....kuu itsessään on joskus kirjavahko ..toisinaan kauniin kultainen...Tänään on paljon pilviä...näkyyköhän kuuta ollenkaan...
Jännäreitä ja kauhua välttelen nykyään....mieluimmin kauniita pilvilinnoja ja sadun prinssejä.Samoksen saarella lomaillessani totesin kuun näyttävän ainakin kaksin verroin suuremmalta. Tämän ikäisille sadun prinssi ja prinsessa saattavat tulla uljaan ratsun asemasta rolaattorilla ja odotuskin väljähtyy.
- mimmimum-..mi
Nii-i ..ei sitä koskaan tiedä millä se p &p ...saapuu.. Etelän maissa kun taivas on niin syvän samettisen sininen....niin se kuukin näyttää aina superkuulta...
- Bengalitikku
Tällainen uskomuus kuusta ja ratsuista: jos näkee valkoisen hevosen täydenkuun loisteessa, saa toivoa ja
se toteutuu... Bengalitikku kirjoitti:
Tällainen uskomuus kuusta ja ratsuista: jos näkee valkoisen hevosen täydenkuun loisteessa, saa toivoa ja
se toteutuu...Maalla kertoivat vakavana ennustuksena;" Täydenkuun aikana nuoren neidon juostessa alasti ruispellossa voi ajautua naimisiin, tai ainakin raskaaksi.
Kuuhan on irronnut maan massasata aikoinaan. Siksi me täysikuun perään haikailemme ja koemme sen vaiheita.
Vuorovesikin on kuusta riippuvainen. Me rakastamme kuuta, koska se liittyy meidän historiaammde.- K-hullu-matkailija
Joo, näin on.
Silloin kun Kuu irtosi, se pahus vei mennessään mun kesämökin ja ison lohkon tonttia ja järven.
Mutta onpahan ne valmiina siellä, sitten kun kuu matkailu alkaa ja hinnat halpenee.
Bussiraketti. Ratikkaraketti. Veneraketti. Laivaraketti. Jotka vievät kuuhun. Minä en kyllä rakasta kuuta, enkä ole kokenut minkäänlaisia romanttisia tuntemuksia kuunvalossa.
Kylmä ja kalsea taivaankappale. Täydenkuun aikaan ei puutu kun susien ulvonta, lepakot ja huuhkajan huhuilu, niin tunnelma on "täydellinen".
Paras näkymä kuusta on haalea läiskä läntisellä taivaalla lämpimässä aamuauringossa :).
- kylmätotuus
Tuskin kukaan uskoo, että minua yökukkujaa, täysikuu valvottaa.
Näin se kuitenkin on.
Oloni ei ole levoton, mutta unta on turha odotella ennen aamua. Tämä ilmiö on tullut kuvioihin vasta muutamia vuosia sitten. On yhdentekevää onko kuu näkyvillä vai pilvien peitossa.
En katso tai lue jännäreitä enää ollenkaan, koska tiedän, että ne tulevat uniini "kummittelemaan".
Nuorempana suorastaan ahmin kaikki jännärit.
Kai "jännityskiintiöni" täyttyi jo silloin.
Pelkoa ja kauhua maailmassa on riittämiin ilman aiheesta tehtyä "viihdettäkin". - eihaittaaenää
Kuu valvottaa viikon verran ennen kuin tulee täyteen, unta riittää vain 2-4 tuntia /yö mutta eipä tuosta suuremmin enää haittaa ole kun eläkkeellä joutaa valvomaankin, työelämässä ollessani se jonkun verran haittasi mutta kummasti sitä vaan jaksoi vaikka työ olikin aika hektistä asiakaspalvelua.
Levottomuutta se ei onneksi aiheuta ja ajan saan kulumaan joko käsitöitä tehden ja samalla telkkaria katsoen tai ihan sängyssä maaten hyvää kirjaa lukien. Normaalisti nukun 7-8 tuntia /yö, yli 8 tuntia nukun tosi harvoin, ainoastaan kuumeisena sairastaessa Huomenta sateisesta Korvesta.
Juoksentelin täydenkuun innoittamana yhtenä yönä rannalla ja kartanolla kuvaamassa kuuta ja sen kajoa järvenpintaan. Aurinko oli laskenut läntiseen horisonttiin jättäen taivaanrannan ja vedenpinnan värimereksi. Kuunliljapenkkini valaisi itseään.
Kun projekti oli tehty, valokuvat editoitu kömmin ylisille. Kun päivän puuhastelee ulkona uni kaataa vaaka-asentoon olipa täysikuu tai ei.- prinsessa-ulvoi-kuun
" yönä rannalla ja kartanolla "
Että oikein kartano romantiikaa siellä kuunsillalla? Tätä menoa sinulla onkin jo pian palatsi, vai olisiko peräti linna? Siellä prinsessa ja prinssikin on valmiina, joten voisimme laulaa jotenkin näin; siellä prinssi kannatteli luistelemassa, häntä pystyssä, häntä pystyssä!DDD - Korppis11
prinsessa-ulvoi-kuun kirjoitti:
" yönä rannalla ja kartanolla "
Että oikein kartano romantiikaa siellä kuunsillalla? Tätä menoa sinulla onkin jo pian palatsi, vai olisiko peräti linna? Siellä prinsessa ja prinssikin on valmiina, joten voisimme laulaa jotenkin näin; siellä prinssi kannatteli luistelemassa, häntä pystyssä, häntä pystyssä!DDDMeillä korvessa sinunlaisesi heitetään ovesta ulos kartanolle.
….ja aurinkoiselta, viileältä ja tuuliselta Daalajoen alajuoksulta.
Tänään jatkuu täkkien pesu kun saa taas narulle eilisen saderintaman mentyä ohi. Kurpitsat kasvaa hurjana, kukkiminen alkanut ja nyt taas miettiä sitä pölyyttämistä. Nyt olen ymmärtänyt että emikukassa on paksu varsi ja hedekukassa on ohut. Ensimmäiset perunat kukkii ja hernekin on hyvässä kasvussa. Porkkana-ja sipulipenkit kukoistavat kun Lego on käynyt ne kitkemässä.
Niin, tänään on futiksessa välipäivä. Olen ehtinyt katsomaan n. 90 prosenttia kaikista matseista, tosin en kaikki aihan kokonaan. Entinen kotimaani ja nykyinen kotimaani ovat molemmat selviytyneet seuraavalle kierrokselle joka on tietysti lisännyt mielenkiintoa ja jännitystä. Mietin että jalkapallo on todella kiehtova urheilulaji ja näiden pelaajien henkilökohtaiset historiat ovat todellisia tuhkimotaruja joissa pelkällä lahjakkuudella ja määrätietoisuudella ja ankaralla työllä noustaan pikkukylän köyhälistökorttelin takimmaiselta kadulta joka ei ole koskaan asfalttia nähnyt räkänokkaisesta räsypalloa potkineesta mustaihoisesta pikkupojasta maailman eliittiin tienaamaan astronomisia summia ja siihen ei ole raha ratkaissut, eikä papan miljoonat eikä edes yhteiskunnan tuki, vaan rakkaus jalkapalloon. Samoin upeaa lukea miten monet tähtipelaajista ovat naimisissa nuoruudenrakkautensa kanssa, samasta korttelista, koulusta, kylästä, yksinkertaisista oloista. Tai kuten Ronaldo jonka tyttöystävä (todellinen kaunotar) on lähtöisin rutiköyhästä kodista Pohjois.Espanjasta. Tai Kolumbialainen Yerry Mina, 195-senttinen tumma mies etelä-Kolumbiasta jonka vaimo on myös köyhistä oloista. Tai JG Cuadrado, musta mies, jonka isä ammuttiin pojan ollessa vasta viisivuotias, äiti muutti lastensa kanssa etelä-Kolumbiaan, rannikolle ja Juan Guillermon oli pakko hoitaa koulutyöt ja kaikki läksyt ennenkuin sai mennä pelaamaan kadulle jalkapalloa kavereiden kanssa. Nyt poika pelaa Euroopassa ja tienaa niin hyvin että Mamma Marcelan ei tarvi enää pestä naapurien pyykkejä. Lähes kaikki lahjoittavat myös eri kohteisiin omissa kotikylissään hyväntekeväisyyteen. (Ronaldo tosi kiertää veroja ja sillä on ehdollinen kahden vuoden vankilatuomio roikkumassa veropetoksista)
Tietenkin on niitä joiden vaimot on sitten tähtimalleja jai näyttelijättäriä, mutta esimerkiksi Barcelonan komean puolustajan Gerard Piquen ja kolumbialaisen laulajattaren Shakiran liitto näyttää onnelliselta ja kaksi suloista poikaa ovat kaikissa kuvissa mukana.
No, jalkapallon ympäriltä on paljon seurattavaa, vaikka ei olisi kiinnostunut itse urheilulajista ja maailmanmestaruuskisat on aina todellista kansanjuhlaa.Hehe, sori Arvo, unohdin kommentoida täysikuusta:
ei aiheuta pelkoa, ei kammoa, ei edes suurta levottomuutta. Kauhu ei ole koskaan ollut mun skenarioni Mutta "tiedän" että täydenkuun paistaessa makuuhuoneen ikkunasta kannattaa vetää verhot sivuun ja nukkua alasti kuunvalossa. Se tekee hyvää sekä kropalle että sielulle….arvo.e kirjoitti:
Avoin näkymä alastomasta neidon vartalosta saattaa houkutella ikkunan taa
"kummituksen".Hehe on oltava pitkäjalkainen kummitus jos aikoo toisen kerroksen makkarin ikkunasta kummitella. Nyt jos joku elävä yrittäisi tirkistellä niin luulisi todennäköisesti jonkun kauhuleffan kuvatuksen makaavan siinä imemässä kuunvaloa itseensä öisellä pedillä.
Kuun jumalatar (Selene tai kelttiläisten Arianrhod) antaa naiselle maagisia ominaisuuksia ja hedelmällisyyttä valoaan palvojille.
- vfihimsf
hortoilin yöllä kun yritin ottaa kuvaa saturnuksesta ja kuusta
- taivaalle kerääntyneet pilvet ja huojuvat puut estivät riittävän näkyvyyden joten painuin takaisin viltin alle ja unta kaaliin.Kuuhulluus on tainnut hävitä vuosien karttuessa. Tai sitten se on sekoittunut muuhun hulluuteen..))
Sain vasta kolestrolilääkityksen ja sanovat että se väsyttää. Ehkä siksi uni on nyt syvää ja riittävää.
Jotakin hyvääkin lääkkeissä.
Kauhua en kaipaa,,)) Elämä on riittävän jännittävää näinkin. Vanhassa talossa kuuluu aina jonkinlaisia ääniä, niistä voisi mielikuvituksen avulla kehitellä jotakin, mutta elän mieluummin sovussa niiden kanssa..))
- bessie--
Täysikuu sinänsä ei minua valvota, mutta saattaa se joskus, ei aina, nostattaa muistoja ja mielikuvia joiden ajatteleminen ja katseleminen pitää valveilla. Muutenkin täysikuu vaikuttaa milloin mitenkin, mutta mitään kauhua tai pelottavaa siihen ei koskaan liity, päinvastoin oikeastaan, kuuta katsellessani tunnen usein aika voimakkaasti olevani juuri siinä paikassa johon kuulun. Täysikuuta ja sen valaisemaa kotitähteni maisemaa ihaillakseni saatan joskus poiketa polultani, toisinaan taas vain ohimennen sitä vilkaisen, mahdanko aina ede huomatakaan.
Kuun valo on minulle valoa siinä kuin mikä tahansa muukin valo, 'kiitollisena' hyödynnän silloin kun valoa tarvitsen, jos se taas häiritsee niin hoidan asian pimennysverhoilla. Pitää kai joskus vielä kokeilla tuo Paloman 'tapaa', alasti ja verhot sivussa täysikuun valossa nukkumista. Ei valvota täysikuu, mutta kauhujutut pelottaa tai pelottaisi ja valvottaisi jos katsoisin. En suostu katsomaan kauhujuttuja edes kirkkaalla päivänpaisteella saati sitten yöllä. Ihmettelen aina mikä kauhujutuissa ihmisiä kiinnostaa, ne ovat minusta vastenmielisiä, sen verran olen nuorena katsonut että tiedän mistä puhun.
Jos minua ei nukuta teen sanaristikoita, olen tehnyt niitä ihan lapsesta saakka.- hompsantuusa_
Valvoin ennakkoon ti-ke vastaisena yöna jostain syystä. Joskus tulee unettomia öitä ja en tiedä mistä johtuu. Sitä seuraavat yöt nukun todella hyvin ja saatan nukkua pienet päikkäritkin.
Varsinaisia kauhuleffoja tyyliin Manaaja en enää katso. Joskus ihan joku dekkarikin saa kananlihalle, mutta kyllä mä niitä katson, sen verran masokisti olen.
Pakkasöiden kuutamot kiinnostavat enempi. Silloin kuu ja hanki luovat ainutlaatuisen valon.Hangen aikaan idässä ja pohjoisessa kaamoksen keskellä kuutamo tulee edukseen esiin ja muistelee Leinon säkeitä:" Hyvä on hiihtäjän hiihdellä".
- Pilvetkin-eessä
Kyllä.
Tarvitsen kuunvalvojan.
Sillä aikaa edunvalvoja nukkuu. Pujahdan pussilakanan sisään ja nukahdan heti melkein, nukun todella sikeästi myös täyden kuun aikaan.
- Lunatic
Nuorena en huomannut mitään erityistä. Nyt kun olen jo leskiukko ja eläkkeellä voi huomata eron. Levottomuus tulee aina täydenkuun aikaan, nukun lyhyempiä yöunia ja pyörin sängyssä. Maaliskuun toisena jopa sängystä lattialle ja solisluu meni poikki. Jostain syystä ehkä kaipuu, aiheuttaa myös vipinää puntissa. Muina aikoina tosi harvoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216665Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562285- 1471867
- 851261
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971042- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.87942Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843- 32840
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147767