Hissinorsu Chiang Mai.

Aviomies

Meillä täällä Chiang Maissa on hissinorsu jonka nimi on BalleJari, sekä hänellä on ystäviä jotka osaa pelata jalkapalloa ja myös esimerkiksi maalata tauluja, joissa kauniita kukkasia.
Balle ei pelaa jalkapalloa, joskin on kiinnostunut jalkapallosta kuten rakkaat Pattayan onnelliset.
Ballen kavereita joita on yhtä lukuisa määrä kuin laiffilla, voi käydä katsomassa maksua vastaan.

Tosin tuo maksu voi olla syrjivä fallen joutuen maksamaan 2 euroa enemmän kuin selfierouvansa.

Tästä muistui mieleeni, että suomessakin on Laiffi ja Balle, sekä heidän kavereinaan 2010 ja Matkailija Jorkka, joista kaksi viimeksi mainittua on yrittäjiä ja 2010 on perehtynyt norsujen tavoin tuohon kuvataiteeseen.

Jorkka on kuin hissinorsumme joka myöskään ei ole koskaan joutunut laatimaan työhakemusta, koska hän hoitelee tuon toimintansa yrityspohjalta veloittaen banaaneja sun muuta murkinaa, tosin ketku kun on, niin ei maksa arvonlisäveroa.

2010 sen sijaan tuota kuvataidetta harrastaessaan on päätynyt kuviin jotka on kuvattavan kasvoista etäisyydellä kuvattavan käsivarsi.

Mutta mitä tulee tähän Pattayan matkailuun ja jopa Pattayalla asumiseen, niin täytynee todeta, että mielenkiintoista.

Meidän perhe on tässä jonkin aikaa ollut kotikonnuilta poissa ja nyt olemme palanneet tänne Chiang Maihin, joten puuhaa on taas jonkin verran, ennen kuin normaali arki palaa, mutta siitä sitten enemmän kun hehhehhee rakkaat Pattayan onnelliset on tämän oireiluosionsa suorittanut loppuun.

Heips.

19

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aviomies

      Antakaas kun setä hieman kertoo. ( Varastettu sanonta )

      Arvoisat rakkaat Pattayan onnelliset. ( Varastettu sanonta )

      Aviomies tässä hieman kommentoi omalla nimimerkillään. ( Oma sanonta ja oma nimimerkki )

      Vakavalta tuntuu 2010 Dillen tilanne, kun hän kokee, että hänen harrastuksensa ja jopa elämänsä varastetaan tällä korkeatasoisella Pattayan matkailupalstalla, joten asialle täytynee tehdä jotain ja tarttua ongelmaan koko kouralla, ei vain keskisormella, joten kaikki Hehhehhee Laiffit nyt puhaltamaan yhteen hiileen.

      Omalta osaltani tässä pientä puhallusta huulet ympyrkäisinä.

      Jos Dille tahtoo aijauksia veneestäni niin se onnistuu sutjakkaasti siten, että hopihopi aijaamaan jouluhaavematkailulippunsa ja käy juhannushaavematkailuliputkin, sekä jos oikein vimpan päälle tahtoo olla sanojensa takana oleva mies, niin molemmista haavematkoistaan omat ja selfiekihlattunsa passileimasivut.
      Ei ole ennen ollut aijausongelmaa, mutta nyt on, joten jos venekuvat ei kiinnosta palstapiruilua enempää, niin maipenrai.

      Myös jos Dille tahtoo valokuvat vaimostani, työpuku päällään hammaslääkärin vastaanotoltaan, niin voi aijata selfiekihlatustaan suomikuvan.
      Minä en viitsi lähteä linjalle, että otan Dillen tavoin ravintolakuvan kertoen sen ravintolan olleen tindertuttunsa entinen työpaikka tyyliin, että tässä sinulle valokuva hammaslääkärin tuolista, joka sijaitsee vaimoni toimitiloissa.

      Mutta itse Chiang Main kuulumisia:

      T-Fordi rekisteröity ja kalliiksi tuli kaikkinensa tiedolla että minä maksoin, eikä se ollut Dille-Laiffin varallisuudesta pois.
      Mukava oli pitkästä aikaa päräyttää Inkkarilla katsastamassa kylpylän tilanne, käyttöaste ok.
      Baarikaappeja täytelty ahkeraan sen johdosta, että myös tyhjenevät päivittäin.
      BalleJarilla kaikki ok.

      • Lerpsutti yksin taas täällä päsmäröi.

        Vai Chiang Maissa? Hehheh. Tiistaina ollaan takaisin Pattayalla. Haluatko että tulen moikkaamaan sua Chiangiin? Tsekataan sun bistrot ja hissinorsut samalla ja otetaan snapsit?

        Voisin käydä testaa samalla sitä teidän MC:n moottorirataa joutessani ja mennä sen päätteeksi sinne liivimiesten kylpylään? Kai saan edes kukkafarmillanne piipahtaa ja ottaa kenties yhden leiman lisää itseeni siellä teidän tatskastudiolla ja tarkastuttaa hampaani vaimosi klinikalla?

        Lupasin Mae Chaemin Hessulle että tulen piakkoin käymään. Nythän olisi oiva hetki tavata samalla sinut? Vai onnistuuko se vain "hesassa"?

        Me ollaan viikonloppu Tallinnassa. Neidolle kiva kokemus päästä isoon laivaan ekan kerran elämässä. Täältä lähdetäänkin sitten lentämällä kotiin. Suora lento busineksessa menee vaivattomasti. Nyt hetki huilia, muutamat selfiet ja sitten Olde Hansaan syömään takuuvarma häränpiffi.

        Mukavaa laitoslauantaita Lerpalle jokatapauksessa! :)

      • fotogeeninen

        Tossa Lerpalle foto miltä näyttää business luokan lippu Stadista Bankkariin. Pyyhin kuvasta tunnistetiedot ja koodin pois, ettet mene aivan sekaisin googlaillessasi humalassa niistä saamiasi tietoja.
        https://aijaa.com/btP0JE

      • ElämänVarastaja
        vuodesta20I0 kirjoitti:

        Lerpsutti yksin taas täällä päsmäröi.

        En ole koskaan lentänyt busineksella, että voisin narsistipullistella, tosin härkää olen syönyt.
        Mitä maksaa?
        Eikö ole istuimia että voi istua seuralaisensa kanssa?
        Minua kiinnostaisi enemmän nuo aviomiehen mainitsemat aijaukset ja alan uskomaan että sellaisia ei ole mahdollista aijata, vaan kaikkea muuta asian vierestä.
        Muistan sinun tarjonneen nyt ehdottamistasi vedonlyönnin muodossa kavereittesi kanssa 40.000?
        Yritätkö samaa nyt ilmaiseksi ja tuollaisella tavalla, etkö olekaan varakas sanojesi takana oleva mies?

      • Vaihärkäälerpalle
        ElämänVarastaja kirjoitti:

        Nyt lerppa huijaat ilmiselvästi, tavalliseen tapaasi!
        Härkää et ole koskaan syönyt, vanhaa, kenties itsestään kuollutta lehmänkantturaa, ehkä olet saanut joskus hoitokodissa karjalan paistin nimellä maistaa.

      • Aviomies
        vuodesta20I0 kirjoitti:

        Lerpsutti yksin taas täällä päsmäröi.

        Vai Chiang Maissa? Hehheh. Tiistaina ollaan takaisin Pattayalla. Haluatko että tulen moikkaamaan sua Chiangiin? Tsekataan sun bistrot ja hissinorsut samalla ja otetaan snapsit?

        Voisin käydä testaa samalla sitä teidän MC:n moottorirataa joutessani ja mennä sen päätteeksi sinne liivimiesten kylpylään? Kai saan edes kukkafarmillanne piipahtaa ja ottaa kenties yhden leiman lisää itseeni siellä teidän tatskastudiolla ja tarkastuttaa hampaani vaimosi klinikalla?

        Lupasin Mae Chaemin Hessulle että tulen piakkoin käymään. Nythän olisi oiva hetki tavata samalla sinut? Vai onnistuuko se vain "hesassa"?

        Me ollaan viikonloppu Tallinnassa. Neidolle kiva kokemus päästä isoon laivaan ekan kerran elämässä. Täältä lähdetäänkin sitten lentämällä kotiin. Suora lento busineksessa menee vaivattomasti. Nyt hetki huilia, muutamat selfiet ja sitten Olde Hansaan syömään takuuvarma häränpiffi.

        Mukavaa laitoslauantaita Lerpalle jokatapauksessa! :)

        Jaha että nyt Virossa syömässä häränpiffiä ja taas yx valokuva jolla ei oo mitään tekemistä joulu-, eikä juhannusmatkailun kanssa, sekä facethailovelinkskaukorakkauskihlatusta on todella mahdoton aijata, koska olet pelkkä valokuvarunkkari.

        Aijauksesta olen omat ehtoni lausunut ja mitä tulee livetapaamiseen, niin palaa aiheessa omaan vedonlyöntitarjoukseesi, sekä mielelläni järjestän sinulle tatskan muistoksi loppuelämäksesi minusta ihollesi, sen saat veloituksetta.

        Kait sinä muitakin tapaat kuin Hessun, koska profiilisi 42 tuntee monta suomalaista nauravaa ravintoloitsijaa täällä ja lienee tuo KääLäyn vaimon sukukin sinulle tuttu.

        Kukkafarmilla käväisinkin ja siellä on aina niin mukava käydä samalla kun ostoksia Lootaksesta.
        Kham Thiangin löydät kanavan kulmasta noin kello yhdestä ja varmaan mikäli vaivaudut käymään, niin huomaat että ei ole kyse farmista, vaan lukuisista myymälöistä.

        Jatkuvasti kysyt käykö tapaaminen vain Hesassa johon taas kerran vastaan, käy täällä Chiang Maissa, itse laatimiesi vedonlyöntipottien ja aijauksien toteutuessa.

        Muuten tuo lentolippupullistelusi naurattaa taas kerran.
        Lentele Poju niin bisneksessä kuin tahdot ja aijaile lippujas narssu.
        Meidän perhe ei lentele ykkösluokassa, ei ole tarvetta, käy ihan tavallinen ja istumme mieluiten vierekkäin, mutta vältämme finskiä.

        Minä olen käynyt kerran Virossa ja se riitti, ihmettelen hieman miksi et vienyt rakastasi isolla laivalla Tukholmaan ja sieltä hieman tasokkaammalla lennolla vaikka Espanjan ja Italian kautta Thaimaahan, olisi tytsys saanut vähän enemmän mukavaa ?

        Meillä täällä tänään 23-25 metrisen altaan kupeessa Suomalaisten vieraittemme kanssa leppoinen illanvietto ja on ulkokeittiö, on härkää, mutta mielellään tarjoan possun sisäfilettä grillattuna.
        Niitä marinoin yleensä vuorokauden Rellulla, valkosipulilla ja muilla mausteilla.

        Moips.

        Ps. Makee tää sun johtama rakkaiden Pattayan onnellisten hehhehhee matkailupalsta, ihan omaa tasoaan, siis tasoa heikoin lenkkis.
        Muistithan kuunnella aamulypsyä.

      • voipientälerppaataas
        Aviomies kirjoitti:

        Lerppa ja lerpan aijaus-ehdot. Skitsofreenisen satutätilerpan jutut ovat niin turhaa luettavaa, että pelkkä vilkaisu riittää.

      • Utelevaklupilainen

        Aviomies, oletko sinä tämä, kuten yleisesti väitetään:
        Oletko sinä se Tero, joka rahojen loputtua joutui palaamaan Suomeen ja yhteiskunnan tuilla elämään, jolla Suomessa myös kaikki taksi-, harrikka-, ym-, bisnekset päättyivät jo lähes alkaessaan .
        Siis sama äijä, joka hienosti menestyneen Thai ry:n onnistuit toilailluillasi ajamaan tuhoon ja varojen puutteessa lopulta lopettamaan koko Ry:n?

      • sanolerppavaan

        Nenilleen on saanut varmasti. Ei tuommoinen katkeruus kumpua tyhjästä. Aviomies kertoo haaveilemalla selkeästi siitä millaisen elämän hän olisi halunnut. Viinalla ja typeryydellä tuo on asiansa ja terveytensä sössinyt ja nyt koettaa kemikaalien avulla uskotella itselleenkin niitä satuja itsestään ja T rodeistaan. On jumalattoman kateellinen kaiken lisäksi. Jos joku kertoo ihan mistä tahansa ostoksesta tai hotellista tai muusta, niin aviomies kokee sen pullisteluksi ja heittää hatusta heti paremmaksi, ikäänkuin olisi jokun anonyymien menestyjien kisa käynnissä...

      • TampereenVili
        sanolerppavaan kirjoitti:

        Sitä määkin nääs aattelin et just sama o.

      • GeenitköSekaisin
        fotogeeninen kirjoitti:

        Tossa Lerpalle foto miltä näyttää business luokan lippu Stadista Bankkariin. Pyyhin kuvasta tunnistetiedot ja koodin pois, ettet mene aivan sekaisin googlaillessasi humalassa niistä saamiasi tietoja.
        https://aijaa.com/btP0JE

        Maijukka-Dille 2010 siis kirjoittaa vain ja ainoastaan sinisellään ?

      • Anonyymi

        Ahdistaako?

      • vuodesta20I0 kirjoitti:

        Lerpsutti yksin taas täällä päsmäröi.

        Vai Chiang Maissa? Hehheh. Tiistaina ollaan takaisin Pattayalla. Haluatko että tulen moikkaamaan sua Chiangiin? Tsekataan sun bistrot ja hissinorsut samalla ja otetaan snapsit?

        Voisin käydä testaa samalla sitä teidän MC:n moottorirataa joutessani ja mennä sen päätteeksi sinne liivimiesten kylpylään? Kai saan edes kukkafarmillanne piipahtaa ja ottaa kenties yhden leiman lisää itseeni siellä teidän tatskastudiolla ja tarkastuttaa hampaani vaimosi klinikalla?

        Lupasin Mae Chaemin Hessulle että tulen piakkoin käymään. Nythän olisi oiva hetki tavata samalla sinut? Vai onnistuuko se vain "hesassa"?

        Me ollaan viikonloppu Tallinnassa. Neidolle kiva kokemus päästä isoon laivaan ekan kerran elämässä. Täältä lähdetäänkin sitten lentämällä kotiin. Suora lento busineksessa menee vaivattomasti. Nyt hetki huilia, muutamat selfiet ja sitten Olde Hansaan syömään takuuvarma häränpiffi.

        Mukavaa laitoslauantaita Lerpalle jokatapauksessa! :)

        Olipa mukava että tämä päivitettiin, siis tämä juhannuspiipahdus junttilassa.

      • ElämänVarastaja kirjoitti:

        En ole koskaan lentänyt busineksella, että voisin narsistipullistella, tosin härkää olen syönyt.
        Mitä maksaa?
        Eikö ole istuimia että voi istua seuralaisensa kanssa?
        Minua kiinnostaisi enemmän nuo aviomiehen mainitsemat aijaukset ja alan uskomaan että sellaisia ei ole mahdollista aijata, vaan kaikkea muuta asian vierestä.
        Muistan sinun tarjonneen nyt ehdottamistasi vedonlyönnin muodossa kavereittesi kanssa 40.000?
        Yritätkö samaa nyt ilmaiseksi ja tuollaisella tavalla, etkö olekaan varakas sanojesi takana oleva mies?

        Hauska.......tämäkin.

    • VironRisteilyä

      Viikonloppu Tallinnassa !

      • 2010unreg

        Iphone tippu jorpakkoon ja selfiet sen siliän tien, aijaisin jos ois.

      • 2010unreg kirjoitti:

        Iphone tippu jorpakkoon ja selfiet sen siliän tien, aijaisin jos ois.

        Katsosvaan ettäkö oikein jorpakkoon ja aijaisit jos olisi.....onkos passileimoja piipahduksesta vieläkään, ai niin nehän meni roskiin.

        Huom. vuosi, ei se 2019 jonka juhannuspiipahduksen kerroit venyneen syksyyn, apina.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4240
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      33
      1558
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1480
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1443
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1342
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      107
      1259
    7. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1177
    8. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1170
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      12
      1077
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1028
    Aihe