MTR isännöinti

MTR isännöinnin käyttäytyminen liiketoiminnan myynnin (heille siirtyvä)yhteydessä oli ylimielistä. Ei vastauksia sähköposteihin ei vastauksia soittopyyntöihin. Ohjeistus oli ilmeisesti, että hoitavat kaikki sähköisesti ja turhat palaverit pois, erehtyi toimistohenkilö sanomaan. Kaikki yhtiöt eivät olleet valmiit siirtymään ja myös yhtiömme haki uuden isännöitsijän muualta.
5914380
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Minkä ihmeen "liiketoiminnan myynnin"?

Äänestä

Tuo on isoilla yleinen linjaus. Tehdään vain minimi. Pidetään huoli hallituksesta. Maksajat (osakkaat) saa pärjätä omillaan.

Äänestä

Olen aikanaan toiminut pienisännöinnissä ja voin kertoa mistä tässä on todennäköisesti kyse. Jokainen ymmärtää, että jos yhtiö maksaa isännöinnistä kuukausiveloitusta joka voi olla pahimmillaan alle 300 e/kk, noita pikkuyhtiöitä pitää olla yli 30 kpl, jotta saadaan maksettua palkat isännöitsijälle, kiinteistösihteerille, kirjanpitoon, peitettyä toimitilojen ja laitteiden kulut, voitosta ei vielä voi edes unelmoida.

Jotta noin pienen kuukausimaksun maksavia yhtiöitä voi isännöidä siten, ettei niiden hoitamisesta synny tappiota isännöintiyritykselle, niitä pitää hoitaa eri lailla kuin isomman veloituksen yhtiöitä. Siksi pieniä yhtiöitä isännöivät yritykset ovat kehittäneet erilaisia pienten yhtiöiden konsepteja. Totta kai isännöintipalkkiot voitaisiin esim. tuplata ja saada riittävä kannattavuus siten, mutta alalla on aika raaka hintakilpailu perushinnoittelussa, halvalla ja huonoa isännöintiä tarjoajia on paljon.

No kilpailu siis painaa hinnat alas, no mitä se tarkoittaa taloyhtiölle. Jos isännöitsijällä on yli 30 kohdetta ja jokaisessa kokouksessa olisi esim. 6 kokousta/vuosi, se tekee 180 kokousta/vuosi ja jos työpäiviä vuodessa on se n 226 kpl. Käytännössä isännöitsijä ei ehtisi muuta tekemään, kuin istumaan kokouksissa, asiat eivät varsinaisesti menisi eteenpäin, asiat kuitenkin edistyvät kokousten välillä.

Kun pieni taloyhtiö (alle 18 hstoa) ostaa isännöintipalvelua, kannattaa hinnan lisäksi vertailla myös konseptin toimivuutta, jääkö isännöitsijälle riittävästi aikaa hoitaa taloyhtiön asioita, miten jaetaan isännöitsijän työaika siten, että myös minun yhtiöni asioiden hoitamiseen jää riittävästi aikaa.

Jos isännöitsijänne istuu tuon edellä mainitun 150-180 kokousta/vuosi, kannattaa hänet vaihtaa pikaisesti pois, silloin ei aikaa jää asioiden hoitamiseen lainkaan ja loppuun palaminen on muutaman vuoden sisään enemmän kuin todennäköinen. On tärkeää, että pienen yhtiön konsepti on oikein hiottu niin, että isännöitsijän työaika käytetään taloyhtiön laadukkaaseen hoitamiseen. Tehdään pitkän tähtäimen suunnitelmia, asiat hoituvat nopeasti ja laadukkaasti ja isännöitsijään voi luottaa.

Kannattaa siis pienien yhtiöiden osalta tarkistaa isännöintipalvelun valinnassa seuraavat seikat:

1. Montako kokousta isännöitsijällä on /vuosi (vähemmän on parempi)
2. Miten työt on yrityksessä organisoitu, mitkä ovat työkalut, joilla työtehtäviä hallinnoidaan
3. Varmistetaan että tekninen isännöinti on olemassa ja siellä on aktiivisia tekijöitä, iso osa yhtiöiden hankkeista on enemmän ja vähemmän tekniikkaa.
3. Miten isännöitsijä hallinnoi työaikansa jakamista ( mikä osa sähköposteihin, mikä kokouksiin ja mikä aika käytetään asioiden hoitamiseen)ja millaisin työkaluin
4 . Isännöitsijän työpöytä kertoo paljon, jos paperit ovat hujan hajan, voi olla, ettei homma ole ihan hanskassa
5. Isännöitsijän persoona. Varmistetaan, että isännöitsijä on aktiivinen ja iloinen eikä loppuun piiskattu kyyninen kehäraakki. Kyllä henkilöstä näkee päällepäin, milloin asiat on konseptissa hyvin hoidettu ja asiat ovat hallinnassa ja isännöitsijä pitää työstään ja työtä on annosteltu sopivasti

Äänestä

Olen aikanaan toiminut pienisännöinnissä ja voin kertoa mistä tässä on todennäköisesti kyse.
Jotta pienen kuukausimaksun maksavia yhtiöitä voi isännöidä siten, ettei niiden hoitamisesta synny tappiota isännöintiyritykselle, niitä pitää hoitaa eri lailla kuin isomman veloituksen yhtiöitä. Siksi pieniä yhtiöitä (alle 18 hstoa) isännöivät yritykset ovat kehittäneet erilaisia pienten yhtiöiden konsepteja. Totta kai isännöintipalkkiot voitaisiin esim. tuplata ja saada riittävä kannattavuus siten, mutta alalla on aika raaka hintakilpailu perushin-noittelussa, halvalla ja huonoa isännöintiä tarjoajia on paljon. On tärkeää, että pienen yhtiön konsepti on oi-kein hiottu, silloin yhtiöt saavat vastinetta rahalleen.

No kilpailu siis painaa hinnat alas, no mitä se tarkoittaa taloyhtiölle. No jos yhtiö maksaa isännöinnistä kuu-kausiveloitusta joka voi olla pahimmillaan alle 300 e/kk, noita pikkuyhtiöitä pitää olla yli 30 kpl, jotta saadaan maksettua palkat isännöitsijälle, kiinteistösihteerille, kirjanpitoon, peitettyä toimitilojen ja laitteiden kulut, voitosta ei vielä voi edes unelmoida.

Yhtiöitä per isännöitsijä on siis tällä laskentakaavalla liikaa ja jos niitä hoidettaisiin kuten isompia yhtiöitä, ei hommasta tulisi mitään, pelkästään kokousmäärä ylittää jo järkevän tason. Tähän tuo varmasti tähtää, hiotulla konseptilla saadaan parempaa palvelua /taloyhtiö ja vastinetta rahalle.

Jos isännöitsijällä on yli 30 kohdetta ja jokaisessa kokouksessa olisi esim. 6 kokousta/vuosi, se tekee 180 ko-kousta/vuosi ja jos työpäiviä vuodessa on se n 226 kpl. Käytännössä isännöitsijä ei ehtisi muuta tekemään, kuin istumaan kokouksissa, asiat eivät varsinaisesti menisi eteenpäin, asiat kuitenkin edistyvät kokousten välillä.

Kun pieni taloyhtiö (alle 18 hstoa) ostaa isännöintipalvelua, kannattaa hinnan lisäksi vertailla myös konseptin toimivuutta, jääkö isännöitsijälle riittävästi aikaa hoitaa taloyhtiön asioita, miten jaetaan isännöitsijän työaika siten, että myös minun yhtiöni asioiden hoitamiseen jää riittävästi aikaa.

Jos isännöitsijänne istuu tuon edellä mainitun 150-180 kokousta/vuosi, kannattaa hänet vaihtaa pikaisesti pois, silloin ei aikaa jää asioiden hoitamiseen lainkaan ja loppuun palaminen on muutaman vuoden sisään enemmän kuin todennäköinen. On tärkeää, että pienen yhtiön konsepti on oikein hiottu niin, että isännöitsijän työaika käytetään taloyhtiön laadukkaaseen hoitamiseen. Tehdään pitkän tähtäimen suunnitelmia, asiat hoi-tuvat nopeasti ja laadukkaasti ja isännöitsijään voi luottaa.

Kannattaa siis pienien yhtiöiden osalta tarkistaa isännöintipalvelun valinnassa seuraavat seikat:

1. Montako kokousta isännöitsijällä on /vuosi (vähemmän on parempi)
2. Miten työt on yrityksessä organisoitu, mitkä ovat työkalut, joilla työtehtäviä hallinnoidaan
3. Varmistetaan että tekninen isännöinti on olemassa ja siellä on aktiivisia tekijöitä, iso osa yhtiöiden hank-keista on enemmän ja vähemmän tekniikkaa.
3. Miten isännöitsijä hallinnoi työaikansa jakamista ( mikä osa sähköposteihin, mikä kokouksiin ja mikä aika käytetään asioiden hoitamiseen)ja millaisin työkaluin
4 . Isännöitsijän työpöytä kertoo paljon, jos paperit ovat hujan hajan, voi olla, ettei homma ole ihan hanskassa
5. Isännöitsijän persoona. Varmistetaan, että isännöitsijä on aktiivinen ja iloinen eikä loppuun piiskattu kyyni-nen kehäraakki. Kyllä henkilöstä näkee päällepäin, milloin asiat on konseptissa hyvin hoidettu ja asiat ovat hallinnassa ja isännöitsijä pitää työstään ja työtä on annosteltu sopivasti
6. Isännöitsijän kokemus. Alalla tulee olla yli 5 vuotta, jotta rutiinit ovat jo hanskassa ja osaa priorisoida asioita ja hoitaa isojakin remontteja hyvin.

Äänestä
  • Tuo kaikki pitää paikkansa tämän päivän tilanteessa.
    Lisäisin vielä "aikavarkaat", jotka tulla tupsahtaa tapaamaan isännöitsijää sopimatta etukäteen asiasta. Jotkut kuulee ääniä, milloin pistorasioista tulee kaasua ja milloin mitäkin. Tai jotkut hallituksen jäsenet käyvät purkamassa sydäntään omalle isännöitsijälle, vaikka hänellä olisi paljon kiireellisempiä hoidettavia asioita. Nämä minuutit ja joskus puolituntiset vievät muutenkin kortilla olevaa aikaa isännöitsijäparoilta, hymyile siinä sitten aitoa, läsnäolevaa hymyä.

    Äänestä

Velkarahallahan tuo MTR näyttää laajenevan. Yrityksen omavaraisuusaste on heikko, eikä isännöinnin tasossakaan kehumista ole, näin se on yleensä isännöintiyrityksillä jotka kasvavat, laskutus kasvaa ja palvelu huononee.

Äänestä

Mutta eikös MTR kuitenkin palkittu just 2018?

Itsellä on vähän tästä kokemuksia, ei ollut huippu mutta enemmän vain kiinni "kemiapulasta" parin hallituksen jäsenen kanssa kuin mistään virheistä.

Tuskin kuitenkaan ihan ilman mitään syytä voitti palkinnon?

Äänestä
  • Palkinnot eivät kerro mitään itse isännöinnin tasosta. Isännöintiliitto palkitsee vain omia jäseniään ja niitä jotka isännöintiliittoa eniten kestitsevät ja kehuvat. On paljon hyviä toimistoja jotka eivät edes kuulu isännöintiliitttoon tai ovat eronneet sen jäsenyydestä koska ovat olleet tyytymättömiä isännöintiliiton toimintaan.

    1Äänestä

  • Kenties totta. Se ainakin taatusti, ettei palkita liiton ulkopuolisia. Kiva olisi tietää miten valinta tehdään.

    Äänestä

  • IsännöintiinKyllästynyt kirjoitti:

    Kenties totta. Se ainakin taatusti, ettei palkita liiton ulkopuolisia. Kiva olisi tietää miten valinta tehdään.

    Huomioi että MTR yksi omistajista valittiin isännöintiliiton hallitukseen 2017,joten sen takia palkittiin

    1Äänestä

Palkinnot tulee Isännöitsijäliiton suosimisella esim. Ostamalla sen tuotteita, jotka saadaan halvemmalla ja sitten myydään edelleen omilla katteilla. Yritysostot maksetaan joko velkarahalla tai sopivalla laskutukselle. Olkaa tarkkoja laskutuksen suhteen ja muistakaa myös vanha sanonta ”joka tilaa se myös maksaa”. Jos isännöitsijä tilailee omin päin ilman hallituksen lupaa tai päätöstä, niin isännöitsijä sen maksaa ei taloyhtiö.

Mtr - meille tästäkin rahaa, Str - saatava tarpeeksi rahaa!

Äänestä

MTR:n toimintatavat on kyllä hyvinkin kyseenalaisia.
-Erillisveloitushinnastoon on yllättäen lisätty samoja asioita kuin mitä alun perin oli sovittu kuuluvan kuukausimaksuun.
-Todella isoja hinnankorotuksia ilmoittavat pienille yhtiöille ilman minkäänlaista perustelua hinnankorotuksille 2018 syksyllä.
- Asukkaat joutuvat odottamaan rahojaan jopa muutamia kuukausia vaikka taloyhtiön hankinnoista on kuitit ja tarvittavat tiedot annettu.

1Äänestä

En voi suositella kenellekkään. Lupaavat hoitaa asioita, mutta eivät saa mitään aikaiseksi.

1Äänestä
  • No eipä yllätä yhtään kun katsoo ketkä ovat yrityksessä osakkaina.

    1Äänestä

Innoisännöinti oli todella pahan kriisin kourissa.

Äänestä
  • No eipä se siitä yhtään parane kun yhdistyvät MTR:n kanssa. Kannattaa kiertää kaukaa laskutus toimii ja mikään muu ei sitten toimikaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eipä se siitä yhtään parane kun yhdistyvät MTR:n kanssa. Kannattaa kiertää kaukaa laskutus toimii ja mikään muu ei sitten toimikaan.

    Allekirjoitan tämän täysin. Mitään tehtäviä ei MTR:n kotitaloyksikkö saa hoidettua. Nyt on pakko vaihtaa isännöitsijää pois tästä irvikuvasta. Aivan järkyttävää toimintaa.

    1Äänestä

Valitettavasti ei ole MTR:n palvelu kahdessa vuodessa parantunut,ilmeisesti eivät tiedosta asiakaspalvelun nykytilannetta. Varmaan MTR:ssä löytyy hyviäkin isännöitsijöitä (tuossa 21 henkilön ryhmässä) mutta joko taloyhtiön hallitukset eivät tiedä mitä hyvä asiakaspalvelu on tai he ajattelevat että mennään tällä kun toinen vaihtoehto olisi kilpailuttaminen

Äänestä
  • Kerroppa esimerkkiä, muuten menee tuuleen huuteluksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerroppa esimerkkiä, muuten menee tuuleen huuteluksi

    Mitä toi MTR tarkoittaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä toi MTR tarkoittaa ?

    Maksat turhasta rahalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maksat turhasta rahalla.

    MTR on lyhenne edellisten omistajien etunimistä MT ja tuo R oli heidän sukunimensä.

    Äänestä

Tuokin yhtiö myyty ruotsalaiselle konsernille. Eipä ole kyllä hyvää sanottavaa MTR- isännöinnistä. Palvelu heikkoa kaikilla tasoilla, itseään jaksavat kyllä kehua. Vaan eipä ole niillä kehuilla minkäänlaista katetta.

Äänestä

MTR on huonoin isännöinti ikinä. Rikkovat lakia kun isännöitsijät eivät edes allekirjoita isännöitsijäntodistuksia vaan asiakaspalvelijat laittavat allekirjoittamaan vain vältelläkseen vastuuta. Huijareita ovat ja töitään eivät hoida ajallaan, taloyhtiön kokouksia pidetään yli 1/2 vuotta myöhässä.

Äänestä

Onkos tuolta toimitusjohtaja lähtenyt pois/saanu kenkää, kun ei enää Ilvosen yhteystietoja löydy?

Äänestä

Todella surkea pulju, kannattaa varoa. Velottaa isännöitsijän paikalla käymisestä reilut kolme kertaa enemmän kuin mitä on urakoitsijan (kunnollisen) tuntiveloitus.

Äänestä
  • Miten asiat liittyvät toisiinsa?

    Äänestä

Eikös tämä huonosti asioita hoitava ja rahat pois mentaliteetilla toimiva puulaaki ole ruotsalaisten omistama nykyään?

Äänestä

MTR ihan huijari firma. Kiistävät vieheensä eivätkä suostu keskustelemaan asioista vaikka näyttöä on mustaa valkoisella. Maksat laskuja tarkistamatta niitä. Ei mitään käsitystä osakeyhtiö laista eivätkä osaa ohjata hallitusta. Kannattaa kiertää kaukaa.

Äänestä

MTR:ltä puuttuu osakeyhtiö lain tuntemus. Vastuullisen isännöitsijän tulee ohjata hallitusta oikeiden ratkaisujen tekemiseen, jos hallituksella ei ole riittävää pätevyyttä tähän. Hallituksen pöytäkirjoissa tulee isännöitsijän esittää eriävä mielipide hallituksen päätökseen. MTR toimii siten, että heittävät tyhmät hallitukset tulee ja luistelevat vastuusta.

Äänestä
  • Mtr:n isännöitsijä panttasi vakuutusyhtiön korvauspäätöstä 3 kuukautta ja aiheutti tällä isot vahingot ( myynnin menetys) vuokralaiselle. Taloyhtiön hallitus on samassa juonessa ja kieltävät vastuunsa. Syyttävät isännöitsijää, vaikka omalta osaltaan laiminlyöneet valvontavelvoitteensa. En suosittele Mtr:n palveluja kenellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mtr:n isännöitsijä panttasi vakuutusyhtiön korvauspäätöstä 3 kuukautta ja aiheutti tällä isot vahingot ( myynnin menetys) vuokralaiselle. Taloyhtiön hallitus on samassa juonessa ja kieltävät vastuunsa. Syyttävät isännöitsijää, vaikka omalta osaltaan laiminlyöneet valvontavelvoitteensa. En suosittele Mtr:n palveluja kenellekään.

    Täysin huijari firma. Laskua laskun perään, mutta mitään asioita eivät hoida. Isännöitsijä lukee sähköpostin, jolloin veloitus 100e, isännöitsijä vastaa sähköpostiin 200e, isännöitsijä selvittää pienen asian 500e jne jne. Älä ota MTR:ää ikinä!!!

    Äänestä

Näyttää olevan nimellä Kontu nykyään.

Äänestä
  • Jahas... mikä ihmeen intressi oli nimen vaihtoon?

    Äänestä

Varmaan sama syy miksi Realia vaihtui Rettaksi ym. Onhan toiset tiuhaan nimeään vaihdelleet

Äänestä

Ihan sama, aivan surkea toimisto, joka ei hoida hommiaan, nimenvaihto ei muuta yhtään mitään.

Äänestä

Ei se Rettakaan häävi toimisto ole eli ei kannata valita toimistoa, joka on vaihtanut nimeä. Onhan meillä hyviä ja pitkään toimineita, jotka eivät nimeään vaihtele.

Äänestä
  • Onneksi niitäkin on, mutta liian paljon on myös näitä huonoja kuten Retta,Kontu ja Oiva palvelu kusee ja pahasti, ei vastata viesteihin ja isännöitsijät vaihtuvat tiheään. Yhteistä näille on huono johtaminen ja härski rahastaminen ja se etteivät noudata kunnolla isännöinnin pelisääntöjä.

    1Äänestä

Kannattaa mielummin listata niitä hyviä toimistoja . Itse pidän parhaana Fluxiota, jossa myös muutama hyvä ystäväni on töissä. Ei ole pörssipääoman pilaama ja on aktiivinen, osaava, hinnoittelu kohtuullista ja aina tyytyväinen, energinen ja motivoitunut henkilöstö hoitamassa isännöintiä. Superhyvä Fluxio, kannattaa kokeilla.

Äänestä
  • Joo Fluxio on ihan hyvä. Varmaan paras näistä. Toki riippuu paljon isännöitsijästä, mutta yleiskuva ehdottomasti positiivinen.

    Äänestä

  • Kyllähän sielläkin on jo pääomasijoittaja takana

    Äänestä

Fluxio on hyvä , erinomainen ja paras. Mitä porukkaa sieltä tunnen, niin kymmenien vuosien kokemus takana. Saaneet parhaita arvosteluja asiakastyytyväisyydessä eli voi huoletta valita Fluxion minkä tahansa toimiston tilalle. Paras on aina paras!

Äänestä
  • :D :D

    Höpö höpö höpötystä

    Äänestä

Täältä myös ääni Fluxiolle. Aivan ylivoimainen muihin verrattuna.

Äänestä

tässä on taas oman elämänsä hallituksen pj vauhdissa. Kirjoittelee faktan sijaan suomi24 palstoilla puuta heinää mitä sylki suuhun tuo ymmärtämättä mistään mitään. Onneksi ei omassa taloyhtiössä ole tällaisia jäseniä...alkaisi silmästä painaminen

Äänestä

Meidän taloyhtiössämme MTR:n isännöitsijä sai vakuutusyhtiöön korvattavaksi ison vesivahingon näyttämällä toteen veden kulkeutumisreitin. Taloyhtiö sai kymmenien tuhansien eurojen vakuutuskorvaukset.

Veikkaisin, että näin ei tapahdu fluxiossa, jossa kaikkien vauvafoorumin ystävät käyttävät työaikansa valtaosin somepostauksiin ja kilpailijoiden haukkumiseen.

1Äänestä

MTR:ää ei enää ole ja syystä, mutta Fluxio porskuttaa maan parhaana toimistona. Suositteluindeksi (NPS )lähellä 90 % ja asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista. Kaikki asiakkaat erittäin tyytyväisiä. Nyt kannattaa toimia nopeasti, jotta pääsee maan parhaan toimiston asiakkaaksi, paikkoja ei riitä kaikille.

Äänestä
  • Fluxion omat työntekijät täällä vissiin yrittävät kehua omaa surkeaa toimistoaan, säälittävää. Asiakkailla ei Fluxiosta juuri hyvää sanottavaa ole, huono toimisto, joka ei hoida hommiaan.

    Äänestä

Olen monessa yhtiössä osakkaana. Joku kehui fluxiota ja kehujan täytyy olla joku omistajista. Kontu ja Oiva näyttävät jo alkavan syöksyn alas. Isännöitsijöiden lisäksi kirjanpitäjät, kiinteistösihteerit ja muu henkilöstö väsyvät ja tulevat lähtemään. Toivon, että moni heistä ei jätä alaa vaan perustavat omia yhtiöitään.

Äänestä
  • Oiva on ollut minusta paras nimimerkillä 3 sijoitusasuntoa yhtiöistä jotka ovat Oivan isännöissä

    Äänestä

MTR ja nyt Kontu Oy ollut isännöitsjänä talo yhtiössämme jo useamman vuoden ja todella huonoa palvelu on ollut . Henkilöitä on vaikea saada puhelimeen vastaamaan laskutuksista ja vastikkeista liittyviin epäselvyyksiin . Soitto pyyntöihin ei vastata vaikka luvataan .
Isännöitsijät vaihtuvat vähintäin kerran vuodessa .
Mainosmiehet ovat kyllä panneet parastaan , (Asiakas on kuningas) lauseelle ei ole mitään katetta. .

1Äänestä

Kontu Oy:llä varmaan edessä taas nimen vaihto jolla pyritään häivyttämään huonon asiakas palvelun ja osaamattomuuden aiheuttama mainehaitta.
Varokaa tätä yhtiötä.

1Äänestä
  • Ontuoy on nimi

    Äänestä

  • Kontu Oy on ollut todella huono firma. Asiat eivät hoidu ja vaikea saada yhteyttä isännöitsijään.
    Samaa mieltä: varokaa tätä yhtiötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kontu Oy on ollut todella huono firma. Asiat eivät hoidu ja vaikea saada yhteyttä isännöitsijään.
    Samaa mieltä: varokaa tätä yhtiötä.

    Näin on!!

    Äänestä

Vaan ilvosen poika älysi myydä firmansa oikeaan aikaan odevolle. Sai hyvät kaupat tehtyä, ihan johtajaviran. Sääliksi käy taloyhtiöitä ja myös henkilökuntaa. Voittoa kasvatettava ja lisälaskutusta tehrävä.

Äänestä
  • Noin vähän yleisemmin niin taloyhtiön huolto ei tiedä kuka huoltomies kävi jossakin huoneistossa, milloin otti avaimen ja milloin palautti huollon avainsäilytykseen.

    Sitten käykin huoneistossa varas, vie vaikka ikkunanpesu välineet tai korut, Vakuutusyhtiö kysyy milloin tuote vietiin. Höh, niitä tuotteita ei moneen kuukauteen käytetä, ei sitten osaa vastata. Korvausta ei tule.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Noin vähän yleisemmin niin taloyhtiön huolto ei tiedä kuka huoltomies kävi jossakin huoneistossa, milloin otti avaimen ja milloin palautti huollon avainsäilytykseen.

    Sitten käykin huoneistossa varas, vie vaikka ikkunanpesu välineet tai korut, Vakuutusyhtiö kysyy milloin tuote vietiin. Höh, niitä tuotteita ei moneen kuukauteen käytetä, ei sitten osaa vastata. Korvausta ei tule.

    Huollolla on tiedot kuka otti avaimen ja milloin otti, missä käytti ja milloin palautti. Näin sadussa kerrotaan. Mutta, kun puolikin vuotta on mennyt ja huoltomiehet kipittäneet 200 asunnossa, jää se oikea tieto löytämättä. Se avaintensäilytysmylly on käsikäyttöinen. Ei ole hakukonetta siinä. Hakukoneella voisi etsiä sen varkauden kohteeksi joutuneen huoneiston avaintenkäyttäjän hyvin nopeasti. Mutta väliäkö sillä "rosvot raataa Gaartemumman yössä, Kasper, Jesper ja Joonatan."
    Vienti ei vedä, maan talous sakkaa, johtuu ihan siitä ettei mitään osata. Jatkuva ja systemaattinen vakuutuspetoskin saa rauhassa jatkua. Murrosta ei jälkiä, avaimen käytöstä ei jälkiä, vakuutus ei korvaa. Silti myönnetään kotivavakuutuksia näihin loukkuihin - kansa hymyilee.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Huollolla on tiedot kuka otti avaimen ja milloin otti, missä käytti ja milloin palautti. Näin sadussa kerrotaan. Mutta, kun puolikin vuotta on mennyt ja huoltomiehet kipittäneet 200 asunnossa, jää se oikea tieto löytämättä. Se avaintensäilytysmylly on käsikäyttöinen. Ei ole hakukonetta siinä. Hakukoneella voisi etsiä sen varkauden kohteeksi joutuneen huoneiston avaintenkäyttäjän hyvin nopeasti. Mutta väliäkö sillä "rosvot raataa Gaartemumman yössä, Kasper, Jesper ja Joonatan."
    Vienti ei vedä, maan talous sakkaa, johtuu ihan siitä ettei mitään osata. Jatkuva ja systemaattinen vakuutuspetoskin saa rauhassa jatkua. Murrosta ei jälkiä, avaimen käytöstä ei jälkiä, vakuutus ei korvaa. Silti myönnetään kotivavakuutuksia näihin loukkuihin - kansa hymyilee.

    Voisi valitella oikeuskanslerille ja ministeriöille. Olikos se oikeusministeriö ja pari muuta, sisä- ja ympäristöministeriö.
    Asia on hajautettu etkä millään pääse tilanteeseen sisälle omin avuin. Jos reagoivat lainsäädännön kautta. olet jo kuollut siinä vaiheessa. Aika on suhteellista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pienyhtiö kirjoitti:

MTR isännöinnin käyttäytyminen liiketoiminnan myynnin (heille siirtyvä)yhteydessä oli ylimielistä. Ei vastauksia sähköposteihin ei vastauksia soittopyyntöihin. Ohjeistus oli ilmeisesti, että hoitavat kaikki sähköisesti ja turhat palaverit pois, erehtyi toimistohenkilö sanomaan. Kaikki yhtiöt eivät olleet valmiit siirtymään ja myös yhtiömme haki uuden isännöitsijän muualta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu