Ei soita suomalaista musiikkia ennen soitti
Radio nostalgia
Sannia
7536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mennyt huonommaksi. Ruotsinkanavatkin oli aiemmin tekstitettyjä mutta myöhemmin yleisen eurooppalaisen käytännön mukaan kaikki on nyt dubattu ruotsiksi.
Family - Enter palvelunkin slogan on "...ja kaikki puhuvat ruotsia.." tämä nostaa ruotsin opiskelun arvoon arvaamattomaan.
Se oli hyvä alunperin mutta sitten alkoi olla liikaa baueria
Nostalgia on alkanut himoita kuulijakunnan laajentamista soittamalla muutakin kuin nostalgista eli vanhemman puoleista musiikkia, etenkin päiväsaikaan. Illalla ja yöllä aseman musiikki vastaa yhä ainakin jonkin verran aseman nimeä.
Musiikkityypin muuttuminen on saattanut tuoda asemalla uusia kuulijoita. Ihan varmasti se on kuitenkin myös ajanut entisiä kuuntelijoita pois, esimerkiksi minut.
Ennen kuuntelin aina nostalgia mutta en enäään siellä tule suomalaista mukiikkia 70 luvulta .Salsan oma kehu ottaa päähän aina hänellä on kaikki paremmin
no nythän sitä voi sitten kuunnella
Musiikkia pitää tulla tasamuolisesti suomi muu kieli .nykyään ei tuu suomen kielistä.2-6päivässä
Salsa pois radiosta ,ei sitä viitsi kuunella