Aika on koittanut

”Sinun syntisi annetaan anteeksi” (Mark. 2:5).
On se aika vuodesta, kun suomikaksnelosen ufoskeptikot käyvät auttamassa lahkojohtajia rahanpesussa ja saavat vastalahjaksi synnit anteeksi. Hernekeittoa syödessä saattaa saada jopa tekemättömiäkin syntejä anteeksi ja voi etsiä itselleen alaikäisen palmikkopäisen morsiamen tekemään lisää lapsia nyrkin ja Herran väliin. Televisiolaitteet ovat paholaisen keksintö ja jalkapallo on jumalaton laji, jossa kirottua palloa potkitaan kuin vierasta sikaa.
Parkkialueella ufoskeptikot manaavat vanhaa sarvipäätä pois liskomiesten pelossa ja tervehtivät toisiaan näennäisen ystävällisesti. Kuitenkin samaan aikaan paheksutaan Pönö-Reiskan ostamaa Toyotaa, koska nekin rahat olisi kannattanut laittaa laupeuden töihin Herran nimeen.
471314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Ihanaa! Taistelkaamme avaruuksien piruja vastaan oikein urakalla yhdessä! Pthyi pthyi pthyi! Syljen tässä samalla pyhää vettä rakentamani lentävän lautasen päälle ja lausun herran sanaa samalla. Kolmasti kun kiertää kottikärryjen ympäri musta kissa kainalossa niin ufot katoaa taivaalta tai ainakin putoaa ruusvelliin.
Nyt menen syömään siunattua hernekeittoa. Visakortti ei täällä kelpaa ja lahkojohtaja tuossa kuljettaakin käteistä hihitellen mersuunsa Jeesuksen nimeen. On mahtavaa olla uskoon paukahtanut ufoskeptikko ääliöt! Kohta laulamme virren ja tulee pyhä olo.

Äänestä

Teillä on jotakin vikaa tuossa loogisessa ajattelussa. Miten skeptikko voi olla uskovainen? Se on normaalimaailmassa mahdoton yhtälö. Tehän tässä yhdenlaisia uskovaisia olette. Mitään näyttöä uffomiehistä ei ole, mutta usko heihin on järkkymätön.

Äänestä
  • Pyllykoukku se puskista ulisee. Tuosta avauksen kirjoitustyylistä ei voi erehtyä ja itse vielä itselleen vastaa kuten tyyliinsä kuuluu. Taattua pyllislaatua suoraan viemäristä.

    Äänestä

  • pyllispyllistää kirjoitti:

    Pyllykoukku se puskista ulisee. Tuosta avauksen kirjoitustyylistä ei voi erehtyä ja itse vielä itselleen vastaa kuten tyyliinsä kuuluu. Taattua pyllislaatua suoraan viemäristä.

    Jumalan terve! Ite oot pyllis ja herran rauhaa sullekin! Seuroilla vielä muutama parkkipaikka vapaana hintaan 1600 euroa yö. Ei mitään humpuukihommia vaan herran sanaa täällä kuullaan ja rahat menee hyvään tarkoitukseen. Heh.

    Äänestä

Herran rauhaa vaan kaikille täältä seuroista. Täällä ei liskomiehet livertele eikä plejadilaiset purkkapalloja poksuttele. Andromedan anakondat saa painua hornaan.
Lauloimme juuri ihanan veisun ja tuli sellainen suuri yhteisöllisyyden tunne ja pideltiin käsistä kiinni. Pyhä vissyvesi ei maksa kanttiinissa ku kaks erkkiä. Sitä kun juo niin saa positiivista energiaa koko kehoon ja valaistuu silleen mukavasti.
Joku vääräleuka uffomies ihmetteli tuossa Essolla että miten te oikein jatkatte sitä pyhää taisteluanne ufoja vastaan päivästä toiseen alhaisin keinoin, kun samaan aikaan sanotte ettei ole olemassa mitään vastaan taisteltavaa. Sanoin sille paukapäälle kohteliaasti että mene aivovammainen ufoidiootti siitä naimaan mummoasi ja syö oksennustasi samalla senkin ripuliperse. Toivotin sitten vielä herran rauhaa ja sähisin niinkuin vampyyrille.

Äänestä
  • Sanoitpa hyvin sille! Minä puolestani suoritin leirialueella villin tanssin alasti nuotion ympärillä, jonka pitäisi ohjeiden mukaan karkoittaa kaikenlaiset lautaset ja öttiäiset taivaalta. Uskonveljet kannustivat minua hulluuden partaalle hokemalla loitsua "Huga huga tsaga tsaga huga huga tsaga tsaga" Yhdessä välissä menetin tietoisuuteni ja saavutin korkeamman tason. Tapasin siinä samalla Kiesuksen ja tulitettiin henkivoimalaserilla paholaisen ufoalusta kylkeen.

    Äänestä

  • Minäpoika pamautin ja ostin käteisellä 45 euroa aidon Jeesus tulee lippahatun. Sillä hatulla ikäänkuin kannustetaan häntä tulemaan takaisin. Kollektiivinen voima lähtee lippahattupäistä ikäänkuin kosmisena säteilynä ja leviää Universumiin kaikkialle valoa nopeammin ja sitten hän tulee ja potkii ufoidiootteja nivusiin.

    Äänestä

Pitääkö paikkansa , että tämän kesän suviseuroilla esitetään veden päällä
kävelyä, ja veden viiniksi muuttamista ?

Äänestä
  • Piilopullot ja taskumatit kolisee teltoissa ja asuntovaunuissa. Humalassa koko sakki. Viina raikastaa äänen ja sitten sitä jaksaa veisata vähän hevimmälläkin nuotilla ja synnit paukahtaa anteeksi, jonka jälkeen voi mennä tekemään lisää syntejä jotka saa sitten taas ensi kesänä hurskaasti anteeksi.

    Äänestä

  • Pahat kielet kertovat että siellä uima-altaassa on lasiset askelmat jotka mahdollistaa vetten päällä dallaamisen. Feikkiä koko juttu. Se viinikin on jo valmiiksi niissä vesipulloissa.

    Äänestä

Pyllis se on ahkerana tänään.

Äänestä
  • Pistä jotain konkreettista todistetta esiin, kun tuollaista täällä väität?
    Vai onko se vain sinun vakaa tiedeuskomus?

    Äänestä

HAHAAA !
Vieläkö joku väittää, etteikö ufot ole uskon asia !

Äänestä
  • Jumalan terve! Yhdessä saamme loitsuttua ufot takaisin sinne mistä ovat tulleetkin ihmisen poikaa piinaamaan. Rukouksen voima on vahva ja siihen kun lisätään Skepsiksen opit keskustelun vaientamiseen, niin ufot älyävät ettei tuonne kannata mennä kun vastarinta on liian kova.

    Äänestä

Itseasiassa on melko oivaltava ajatus se että miksi nämä niin sanotut skeptikot suhtautuvat valtavan vihaisen kielteisesti kaikkeen mikä liittyy tunnistamattomiin lentäviin objekteihin? Eihän olematonta vastaan taistelussa ole mitään järkeä. Jos he kerta pelkäävät ufoihin uskomista, niin silloinhan he uskovat samalla niihin itsekin, koska eihän olematon voisi heitä pelottaa ja ajaa sellaiseen monin keinoin käytävää maaniseen taisteluun, kuin se nyt tekee.

Äänestä
  • Ahaa. Jumala on siis sittenkin olemassa. Hallelujaa!

    Äänestä

  • Systemaattiseen ja lähes ohjekirjamaiseen vihanpitoon ufotutkimusta ja ufoilijoita kohtaan on vain pari eri selitystä. Maksettu trolli tai manipuloitu trolli. Kolmas selitys on että VCO on vain yksinkertaisesti hullu.

    Äänestä

  • uskonkolmanteen kirjoitti:

    Systemaattiseen ja lähes ohjekirjamaiseen vihanpitoon ufotutkimusta ja ufoilijoita kohtaan on vain pari eri selitystä. Maksettu trolli tai manipuloitu trolli. Kolmas selitys on että VCO on vain yksinkertaisesti hullu.

    Asia on kyllä niin että trollauksesta vastaa tällä palstalla eräs itsestään liikoja luuleva ja herkästi hiiltyvä ufohullu. Tänäänkin jo kymmeniä höyrypäisiä viestejä.

    Äänestä

  • EiköEdesHävetä kirjoitti:

    Asia on kyllä niin että trollauksesta vastaa tällä palstalla eräs itsestään liikoja luuleva ja herkästi hiiltyvä ufohullu. Tänäänkin jo kymmeniä höyrypäisiä viestejä.

    Jumalan terve! Muista pyhä vakaumuksesi ja taistelusi. Älä anna periksi vaikka uskosi joskus horjuukin! On tärkeää että avaruusdemonit eivät saa yliotetta ihmiskunnan mielissä. Siteeraan tässä Raamattua. Ja hän kiipesi vuorelle, levitti kätensä sanoen että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, älä pidä muita Jumalia, äläkä varsinkaan avaruuden suomunahkaisia perskeleiltä lautaslieriöissään.

    Tähän loppuun vielä yksi loitsu: Pöö men pois, pöö mene pois, kuka lautasessa lentävässä olla muka vois? Pöö pois viimeisen kerran, tämä on sana herran.

    Äänestä

  • EiköEdesHävetä kirjoitti:

    Asia on kyllä niin että trollauksesta vastaa tällä palstalla eräs itsestään liikoja luuleva ja herkästi hiiltyvä ufohullu. Tänäänkin jo kymmeniä höyrypäisiä viestejä.

    Jep, pylliksellä ollut pitkä päivä tänään, aamuvarhaisesta iltaan puskistahuutelua. Noh, nyt sentään teemana telttakokoukset ja uskovaiset joihin nyrjähtänyt mielensä liittää skeptikot (!).

    Noh, onneksi ei nyt sentään höpise p*rseraiskauksista ja viiltelystä kuten edellisen meltdowninsa yhteydessä, jossa yhteydessä hävisi koko rekattu nimimerkkikin.

    Äänestä

  • hellisjoutaisihoitoon kirjoitti:

    Jep, pylliksellä ollut pitkä päivä tänään, aamuvarhaisesta iltaan puskistahuutelua. Noh, nyt sentään teemana telttakokoukset ja uskovaiset joihin nyrjähtänyt mielensä liittää skeptikot (!).

    Noh, onneksi ei nyt sentään höpise p*rseraiskauksista ja viiltelystä kuten edellisen meltdowninsa yhteydessä, jossa yhteydessä hävisi koko rekattu nimimerkkikin.

    Teksti on todellakin tunnistettavaa, kuten teematkin jotka esiintyvät jatkuvasti kyseisen tyypin jorinoissa. Myös aamusta iltaan jatkuva trollaaminen kertoo huomionkipeästä ja yksinäisestä hyypiöstä.

    Huomiollepantavaa on myös tarkkuus jolla henkilö tuntee suviseurat, telttakokoukset ja raamatun. Liekö omakohtaista kokemusta kuten toisessakin projisoinnissaan, siinä erään seksuaalivähemmistön kulttuurin, tapojen ja rakastelutekniikoiden yksityiskohtaisessa tuntemuksessaan?

    Äänestä

  • hellisjoutaisihoitoon kirjoitti:

    Jep, pylliksellä ollut pitkä päivä tänään, aamuvarhaisesta iltaan puskistahuutelua. Noh, nyt sentään teemana telttakokoukset ja uskovaiset joihin nyrjähtänyt mielensä liittää skeptikot (!).

    Noh, onneksi ei nyt sentään höpise p*rseraiskauksista ja viiltelystä kuten edellisen meltdowninsa yhteydessä, jossa yhteydessä hävisi koko rekattu nimimerkkikin.

    Nyt lopeta jo tuo pyllyistä fantasiointi! Homous on sairaus, sanoo Iso Kirja ja Räsäspäivikin, Päde näin meidän kesken, mutta Pori Jazzeille ei pääse toimitusjohtajaksi, jos niin on sanonut 20 vuotta sitten.
    Ethän unohda nyt tuota jihadiasi kuitenkaan pyllyjä miettiessäsi, senkin syntisäkki? Kolmasti teltan ympäri nyt viehe ulkona ja läimi itseäsi otsaan vasemmalla kämmensyrjällä niin saat armolahjana uskottomuutesi anteheksi. Avaruusveijarit tulee ihan justiinsa, jos et heti kerro binääreistä ja peltontallaamisesta pari tarinaa, johon itse sitten vastaat silleen leikkisästi, kuten opetettu on ja kuten tapanasi on.

    Äänestä

  • Kanttorin_Palli kirjoitti:

    Nyt lopeta jo tuo pyllyistä fantasiointi! Homous on sairaus, sanoo Iso Kirja ja Räsäspäivikin, Päde näin meidän kesken, mutta Pori Jazzeille ei pääse toimitusjohtajaksi, jos niin on sanonut 20 vuotta sitten.
    Ethän unohda nyt tuota jihadiasi kuitenkaan pyllyjä miettiessäsi, senkin syntisäkki? Kolmasti teltan ympäri nyt viehe ulkona ja läimi itseäsi otsaan vasemmalla kämmensyrjällä niin saat armolahjana uskottomuutesi anteheksi. Avaruusveijarit tulee ihan justiinsa, jos et heti kerro binääreistä ja peltontallaamisesta pari tarinaa, johon itse sitten vastaat silleen leikkisästi, kuten opetettu on ja kuten tapanasi on.

    Menepäs nyt hellis takaisin sinne häpeälomallesi. Viimeisin henkinen kiina-ilmiösi muistetaan vielä.

    Äänestä

Kun nyt uskonnoista on puhe , täytyy muistaa, että merkittävällä uskonnolla pitää
olla pyhä kirja, johon uskonnon sanoma on kirjoitettu (vrt. esim Raamattu, Koraani jne.)
Löytyvätkö siis ufouskon totuudet viljapeltokuvioista , Pennistonin binääreistä vai mistä ?

Äänestä
  • Kyllä samat totuudet löytyy molemmista, kuvaannollisesti voisi sanoa,
    että ne vain on kirjoitettu eri murteilla.
    Ufouskon käsitteistä puheenollen; ehdotan otettaviksi yleiseen käyttöön
    seuraavat: (suluissa käsitteen raamatullinen vastine)

    Liiteri (Helvetti), Randi (Paholainen), meksikkolaispoika (langennut enkeli) ,
    skepo (jumalan kieltäjä), Roswell ja Rendlesham (pyhiä kaupunkeja)
    Arv. lukijat keksikööt lisää !

    Äänestä

  • Härpäke (Ilmestyskirjan peto), Yrjö Adamski (Vanhan Liiton profeetta)
    Rendleshamin hieroglyfit (Mooseksen lakitaulut)

    Äänestä

  • Mitkäs on Roswellin kärkitransistorin ja viljapeltokuvioihin kylvetyn
    meteoriittipölyn raamatulliset vastineet ?

    Äänestä

  • kysyvälukija kirjoitti:

    Mitkäs on Roswellin kärkitransistorin ja viljapeltokuvioihin kylvetyn
    meteoriittipölyn raamatulliset vastineet ?

    Tulivaunut ja taivaalta laskeutuvat ukkelit. Uskoa vaaditaan myös James Randin selityksille. Randi lähti polleana selvittämään karjansilpomiset. Pyöri tuskissaan lehmän ruhojen ympärillä eikä saanut sanaa suustaan kun ei keksinyt mitään hyvää selitystä. Lopuksi Randi poistui hetkeksi Googlen ääreen ja teki loppuyhteenvedon. Lehmän kielen ja silmän olivat vieneet tietty kärpäsentoukka, kun taas lehmän posket oli Randin mukaan vienyt joku perverssi karjapaimen kirurginveitsellä, kuten myös sisuskaluja ja peräsuolen.
    Siinä on usko koetuksella vanhaa velhoa kuunnellessa.

    Äänestä

  • käsitteet_kunniaan kirjoitti:

    Kyllä samat totuudet löytyy molemmista, kuvaannollisesti voisi sanoa,
    että ne vain on kirjoitettu eri murteilla.
    Ufouskon käsitteistä puheenollen; ehdotan otettaviksi yleiseen käyttöön
    seuraavat: (suluissa käsitteen raamatullinen vastine)

    Liiteri (Helvetti), Randi (Paholainen), meksikkolaispoika (langennut enkeli) ,
    skepo (jumalan kieltäjä), Roswell ja Rendlesham (pyhiä kaupunkeja)
    Arv. lukijat keksikööt lisää !

    "Arv. lukijat keksikööt lisää ! "

    Kärkitransistori = Pyhäinjäännös
    Kanavointi = Profetoiminen
    Kyyver koover kääver (J a G) = kielilläpuhuminen

    Äänestä

Tämä sopii hyvin tänne uskonnot ja uskomukset osastolle. Nämähän ovat vain niitä uskonasioita.
Tiede kaipaisi jotakin näyttöä asiasta ennen kuin voitaisiin harkita palstan vaihtoa.

Äänestä
  • No sitä palstan vaihtoa ei tämän aiheen osalta kyllä ole tulossa lähiaikoina, ja tuskin koskaan. No ehkä huumoripalstoille voisivat siirtää.

    Äänestä

  • varastetutsuolet kirjoitti:

    No sitä palstan vaihtoa ei tämän aiheen osalta kyllä ole tulossa lähiaikoina, ja tuskin koskaan. No ehkä huumoripalstoille voisivat siirtää.

    Noover siiver palster vaihter eiter täämer aiheer osalteer kylleer olleer tulleer lähiaikeer, jaar tuskeer koskeer. Nohkeer ehkeer huumoripalsteer voiseer siirteer.

    Äänestä

Nimim. "mannaa-taivaasta" kirjoitti mm. :
--------------------------------------------------
"....Ufotutkimukset osoittavat, että alieenit alkoivat käyttää meteoriittipölyä kahdesta syystä:
1) Se edisti kuviourissa viljankorsien lakoontumista
2) Kun teinit alkoivat pilailumielessä jäljitellä peltokuvioita lauta-naru menetelmillä, meteoriittipöly todisti kuviot alieenien tekemiksi.
Meteoriittipöly on nimittäin siksi harvinaista ainetta, että teineillä sitä ei juurikaan
ole käytettävissä..."
----------------------------------------------
Viljapeltokuvioilla on tosiaan nimimerkin kuvaaman uskonnollisen ulottuvuuden
ohella mielenkiintoinen kehityshistoria.

Puolisen vuosisataa sitten aalieenit tekivät kuviourat pääsääntöisesti
tallaamalla jonossa marssien . Tämä tapahtui yleensä yöaikaan huomiota
herättämättä ufon ollessa parkkeerattuna suojaiseen paikkaan pellon lähettyville.

Sittemmin siirryttiin käyttämään mekaanista leikkuria, joka laskettiin alas ufon
pohjaluukusta , ja se leikkasi peltoon ufon liikeradan määräämät urat,
eikä alieenien tarvinnut toimituksen aikana lainkaan poistua aluksesta.

Toimenpiteen nopeuttamiseksi alettiin sittemmin käyttämään aluksesta
suunnattua voimakasta lasersädettä, joka lakoonnutti viljan aluksen liikeradan
ja lasertykin suuntauksen mukaisesti.

Menetelmää tehostettiin myöhemmin meteoriittipölyllä, kuten niminerkki
mannaa-taivaasta alussa kertoi.

Uusin kehitysvaihe on se, että kuvioinnin suorittavat tehokkaat ulkoavaruudelliset
tekoälyrobotit, jotka pystyvät kuvioimaan muutamassa minuutissa useiden
hehtaarien kokoisia peltoalueita.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan millainen seuraava kehitysvaihe
tulee olemaan. Ei ole nimittäin mitään syytä olettaa, että alieenit ainakaan
lähitulevaisuudessa tulisivat luopumaan tästä suosimastaan viestintätekniikasta.

Äänestä
  • No perhana !
    Onko tuo nuorison lauta-naru-villitys levinnyt jo vanhemmankin ikäpolven keskuuteen !

    Äänestä

  • No, tähän lauta-naru-villitykseen voi suhtautua vielä huumorin kannalta .

    Mutta karua todellisuutta on se, että tuo ulkoavaruudellisten tekoälyrobottien
    suorittama tehokas viljapeltokuviointi alkaa yleistyessään tuottamaan
    merkittäviä satomenetyksiä viljelijöille.

    Kun tähän lisätään vielä alati lisääntyvät ufojen suorittamat karjansilvonnat,
    onkin vakavasti harkittava lakisääteisiä vakuutuksia, joilla maatalouden
    harjoittajat voivat suojautua näitä avaruuden uhkia vastaan.

    Äänestä

  • Laittakaapas hullunkuriset "skeptikot" hakusanoiksi tuonne etsintälaatikkoon pellontallaus, kevyt andromedalainen tiedustelualus, uskonto, ufouskonto, ufoidiootti, binäärikoodi, penniston, kanavointi, adamski, kärkitransistori ja muutama muu suosikkinne, katsokaa montako tulosta tulee vastaukseksi ja kuinka pitkältä ajanjaksolta. Sitten kerrotte siitä psykiatrillenne ja hän määrää teille (tai sinulle) takuulla voimakkaan lääkityksen ja parikymmentä terapiaistuntoa noin niinkuin aluksi.

    Äänestä

  • suosittelija kirjoitti:

    Laittakaapas hullunkuriset "skeptikot" hakusanoiksi tuonne etsintälaatikkoon pellontallaus, kevyt andromedalainen tiedustelualus, uskonto, ufouskonto, ufoidiootti, binäärikoodi, penniston, kanavointi, adamski, kärkitransistori ja muutama muu suosikkinne, katsokaa montako tulosta tulee vastaukseksi ja kuinka pitkältä ajanjaksolta. Sitten kerrotte siitä psykiatrillenne ja hän määrää teille (tai sinulle) takuulla voimakkaan lääkityksen ja parikymmentä terapiaistuntoa noin niinkuin aluksi.

    Nimimerkki "suosittelija" on itse alhaisimman lajin skeptikko, jonka oikea paikka on
    pimeässä liiterissä, missä voi Randin ja meksikkolaisten kanssa ufohärpäkkeitä
    rakennella.
    Viljapeltokuvioinnin sekä Roswell- ja Rendlesham- keissien ylenkatsominen
    osoittaa hänen olevan pahimman laadun , narisevalla äänellä puhuva typerä
    tiedeuskova idiootti !!!

    Äänestä

  • ufotutkija_vonHellens kirjoitti:

    Nimimerkki "suosittelija" on itse alhaisimman lajin skeptikko, jonka oikea paikka on
    pimeässä liiterissä, missä voi Randin ja meksikkolaisten kanssa ufohärpäkkeitä
    rakennella.
    Viljapeltokuvioinnin sekä Roswell- ja Rendlesham- keissien ylenkatsominen
    osoittaa hänen olevan pahimman laadun , narisevalla äänellä puhuva typerä
    tiedeuskova idiootti !!!

    Malttia herra von Hellens !
    Näettehän, että nimimerkin "suosittelija" tietomäärä rajoittuu vain Wikipediaan ja
    You Tubeen.
    Ei hänen sanomisiaan kannata niin vakavasti ottaa !

    Äänestä

  • Kröhöm.... sain tosa synnit eilen anteeksi.... oli aika helppo puhtaalta pöydältä aloittaa uudet.... 9 vuotias serkkulikka nukkui tuossa silleen söpösti nii opetin sille vähän ihmisen biologiaa ja uhkailin kiirastulella jos kertoo kelleen....

    Äänestä

Ei ole mitään ufoja, on vain enkeleitä, jotka viiniä juotuaan putoilevat autiomaihin. Halleluuuja ja Amen-Ra ja muut egyptin jumalat! Osiris kuoli ristillä puolestasi!

Äänestä
  • Kale tietää ufoilun painopisteen. 1 pros rautaufoo, 99 pros ylifyysistä ufoo. Tämän painopisteen olen onnistunut syöttään sille niinkuin vinkkinä astraalitajunnan/unitajunnan kautta. Jos näette unissa näkyjä niin ei kandee kaikkea suoralta kädeltä uskoa. Myy noita tietoja mitkä on ihan triviaaleja unenpuolen henkiufojuttuja. Mutta saahan sitä tienata, mäkin tienaan tyylilläni :)

    Äänestä


  • Näkykönää sitä Jahvea siellä seuroilla ollenkaan vai näittekö vain näkyjä ja puhuitten kieliä?

    Äänestä

  • kevyestikesäillanratoksi kirjoitti:

    Täällä jutut tiivistettyinä.
    The show must go on!
    https://holvi.com/shop/numfidea/product/367b6f35f92b2c2164edebd23ca3c7b2/

    Eikä kovin vaatimatonta lupailla:

    "Riikonen selittää nimittäin tässä kirjassa kaikki ihmisyyteen kuuluvat asiat."

    Ei enempää eikä vähempää. 840 sivua ns. "kanavointeihin" verrattavissa olevaa tyhjää löpinää. Aimo annos tuota ja määrättyjen lääkkeiden syömättä jättämistä niin jo sitä tavallinen ufovatkuli saa kuuppansa himmeäksi.

    Äänestä

  • ufo-oksentajat kirjoitti:

    Eikä kovin vaatimatonta lupailla:

    "Riikonen selittää nimittäin tässä kirjassa kaikki ihmisyyteen kuuluvat asiat."

    Ei enempää eikä vähempää. 840 sivua ns. "kanavointeihin" verrattavissa olevaa tyhjää löpinää. Aimo annos tuota ja määrättyjen lääkkeiden syömättä jättämistä niin jo sitä tavallinen ufovatkuli saa kuuppansa himmeäksi.

    Eikä siinä kaikki. Ufojampat vetää Urantiakirjan alkupaloiksi ja the K:n opuksen jälkiruuaksi. Pääruuaksi kaikki madame Blavatskyn teokset.

    Äänestä

Moip! Olihan seurat taas joo... Huh mikä määrä anteeksiantoa ja parantavia käsiä sekä katseita.
Nyt olen niin väsynyt että en jaksanut mennä edes liiteriin, vaan lähetin sinne pelkän astraaliruumiini, joka liimailee ufokirjoituskoukeroita härpäkkeeseeni. Niitä sitten maalaiset ja muut oksennusidiootit ihmettelee ja kopioi muistivihkoon, kun härpäkkeeni liihottaa halki ilmojen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


AamenLujaa kirjoitti:

”Sinun syntisi annetaan anteeksi” (Mark. 2:5).
On se aika vuodesta, kun suomikaksnelosen ufoskeptikot käyvät auttamassa lahkojohtajia rahanpesussa ja saavat vastalahjaksi synnit anteeksi. Hernekeittoa syödessä saattaa saada jopa tekemättömiäkin syntejä anteeksi ja voi etsiä itselleen alaikäisen palmikkopäisen morsiamen tekemään lisää lapsia nyrkin ja Herran väliin. Televisiolaitteet ovat paholaisen keksintö ja jalkapallo on jumalaton laji, jossa kirottua palloa potkitaan kuin vierasta sikaa.
Parkkialueella ufoskeptikot manaavat vanhaa sarvipäätä pois liskomiesten pelossa ja tervehtivät toisiaan näennäisen ystävällisesti. Kuitenkin samaan aikaan paheksutaan Pönö-Reiskan ostamaa Toyotaa, koska nekin rahat olisi kannattanut laittaa laupeuden töihin Herran nimeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu