Killer? Hajosiko??

Killerin rumpali oli ainakin OnTheRocksissa soittamassa tässä pumpussa: http://www.sunriseave.com/
Olisiko sitten kiinnittymässä siihen jos killeri kerran on hajonnut??? On kyllä huippu kannuttaja. Pientä hiomista ja kyllä lähtee... Muutama biisi jäi kivasti kaikumaan pääkoppaan. Kaikenkaikkiaan myös hyvin tehdyt ja toimivat sivut.
3388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

   

Killer hajosi
Yksi suomalaisen popmusiikin vientivalteista on hajonnut. Helsinkiläinen Killer laittoi pillinsä pussiin tiukan työtahdin ja musiikillisten erimielisyyksien uuvuttamana.

Viitisen vuotta toimineen yhtyeen hitit All I Want ja Naughty Boy soivat erityisesti Saksassa. Killerin lähipiiriin kuuluva The Rasmus oli mukana tasoittamassa yhtyeen tietä ulkomaille.

Killerin basistin Timo Huhtalan mukaan yhtyeen laulaja Siiri Nordin haluaa keskittyä opintoihinsa veneenrakentajana.

Huhtala vihjailee yhtyeen nettisivulla myös, ettei bändin hajoaminen tapahtunut ihan sopuisasti: Loppuun palamisesta ei niinkään ollut kyse, vaan ehkä enemmän yhteisen tulen loppuun palamisesta.

(iltasanomat.fi 8.2.2005)

Äänestä

totaalisen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


make kirjoitti:

Killerin rumpali oli ainakin OnTheRocksissa soittamassa tässä pumpussa: http://www.sunriseave.com/
Olisiko sitten kiinnittymässä siihen jos killeri kerran on hajonnut??? On kyllä huippu kannuttaja. Pientä hiomista ja kyllä lähtee... Muutama biisi jäi kivasti kaikumaan pääkoppaan. Kaikenkaikkiaan myös hyvin tehdyt ja toimivat sivut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu