Haso Oy:n uusi toim.johtaja DI Viljakainen Juha

Kesän_hyvä_uutinen

HASO 21.6.2018

Juha Viljakaisesta HASOn uusi toimitusjohtaja
Helsingin Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu DI Juha Viljakainen.

Viljakainen siirtyy toimitusjohtajaksi Helsingin kaupunginkanslian hankepäällikön paikalta ja hän aloittaa työssään 1.9.2018.

HASOn ja Laajasalon Isännöinti Oy:n yhteistyö jatkuu entiseen tapaan.
______________________________________________________________________________
Ps.
Onnittelut asukkailta valitulle johtajalle, jolta toivomme jatkossa asukaslähtöisyyttä ja palveluhenkisyyttä joka sektorilla, ulkoistettujen palveluiden tehostettua seurantaa ja valvomista ( joihin nyt myös Laajasalon isännöinti siis kuuluu täysimääräisesti) ja kaikkea mitä Haso-asukkaat asumisessaan kohtaavat.

Myös lähitulevaisuudessa uudistuvassa Haso Oy:ssä jossa ei ole näin ollen enää "kahdella pallilla istuvaa" jaettua toimitusjohtajuutta yhden ja saman henkilön kautta!

Nythän voimme odottaa toimitusjohtaja on mukana hallitustyöskentelyssä koska hän on myös suoraan kaupungin yhtiön johdossa? Voinemme odottaa täten myös tiedotus ja kontaktointi osapuolten välillä on avointa ja tuloksellista.

Nyt siis Haso-asukkaat voinevat huokaista, yhtiö on vihdoin kaupungin omissa käsissä ja kustannustehokkuus jatkuu entisestään asukkaiden edun mukaisesti.

https://www.haso.fi/uutiset/juha-viljakaisesta-hason-uusi-toimitusjohtaja

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

16

2715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mätävaluuylitse

      Nyt on kolme toimitusjohtajaa. Sitten kun tunkiosta kaivetaan esiin jätemaata voidaan toimitusjohtajia poistaa sitä mukaa nimellisesti. Helsingin kaupunki on siitä kuuluisa että mätäpaiseita löytyy koko ajan. Taitpaati olla isot oravannahat kyseessä kun "Lyytinen" on edelleen päsmäröimässä.

      • Liikaa_väkeä_samoissa

        Vaikea sanoa miten tässä nyt aiotaan jatkossa toimia, mutta kun kaupungin oma virkamies nimitettiin oman yhtiön johtoon onhan sekin jonkunlainen siirto.
        Eikä ainakaan huonompaan suuntaan , ja osoittaa runsaat pari vuosikymmentä "kahden jakkaran" taktiikalla johtaneelle miehelle Lyytikäiselle ( ei Lyytinen) ikään kuin epäluottamuksen johon on päädytty vasta nyt mahd. osakeyhtiölain tarkemman tutkinnan kautta!

        Voidaanko siis puhua jopa tietoisesta jatketusta lainsäädännön kiertämisestä, jos ei jopa vakavammasta rikkomusasiasta joka tekee asiasta jopa valtakunnallisestikin aso-lakien puitteissa ennakkotapauksen kaltaista juttua?

        Eli ts. Helsingin kaupunki ( johto ja valvonta, edelleenkin) on leväperäisyydellään mahdollistanut tälle nyt väistyneelle ( syrjäytetylle?) oman yhtiönsä omistavalle ( edelleen omistava) Laajasalon isännöintitoimisto Oy:n ja kaupungilta ulkoistetun Haso -yhtiön johtajuuden jättäneelle hyvät liikkeenjohdon järjestelyt, varsin vähillä töillä suuret voitot!
        Sillä ko. isännöinti on käyttänyt ulkopuolisia ja aina lopulta kaupungilta laskutettavia ulkoistettuja toimijoita joista huoltoyhtiöt ja siivous yms. palvelut ovat sopimuskumppaneita.
        Laajasalon listoilla olevat ns. "isännöitsijät" laskutetaan erikseen toimeksiantajan Haso-Oy:n kautta jne. - vaikka vaikea sanoa mitä he lopulta itse tekevät palkan nostamisensa lisäksi?
        Monissa aso-kiinteistöissä on useita ulkoistettuja toimijoita samaan aikaan ja omina yrityksinään, mukaan luettuina pihojen ja istutusten hoito, lumityöt, ja roskahuolto ja parkkeeraus yms.! Mitä jää varsinaisesti isännöinnille, jos heillä valvonta ja kaikki siihen liittyvä on näennäistä vaan aina vasta kun erikseen asioista ilmoitetaan em. palvelujen toiminnassa on vajavuutta ja huonosti tehtyinä...

        Tällaista kahden yhtiön johtajuutta ei juuri muualla ole esiintynyt, joten väistämättähän tässä tulee esiin kysymys esteellisyydestä monella tavalla!
        Sekin että edellinen Haso-hallituksen puheenjohtaja väistyi hiljaa ja huomaamatta ja nykyinen samaa tehtävää jatkava kaupungin virkanainen ovat kaikessa julkitulossaan olleet hyvin vaitonaisia, niin asukkaisiin kuin koko aso-asumiseen liittyvissä asioissa!

        Se näiden vaitiolo ja salamyhkäisyys ei edesauta asioiden hoitoa, jos myös nykyisen ja edellisen vastuita jos ko. hallinnossa olisivat tutkimukset meneillään !?

      • EKI6544

        Tämä on nyt minullekin selvinnyt, ei kyllä ole tiedotettu asukkaita mitenkään. No todellakin toivotaan, että asiat menee parempaan suuntaan, on ollut mahdottoman vaikeaa ymmärtää ja luottaa Lyytikäiseen ja hänen ylimieliseen tapaan väheksyä asukasta, joka ollut pitkään talonsa puheenjohtaja.

    • palaajo

      Lyytikäinen on edelleen myös toimitusjohtaja. Nämä lukee isännöin sivuilla. Lisäksi Lyytikäinen käyttää Hason toimitusjohtajan titteliä. Joku kierous takana. Onko syytteitä tulossa taas ja kieroillaan.

      • nopeasti-kulkee

        Et halua kirjautua omilla tiedoillasi mihinkään, mutta levittelet toisen ihmisen sähköpostiosoitetta Suomi24:ssä. Eiköhän ole hasonkin aika jo modernisoitua eli hyvä, että on vaihtoehtoja tiedotukselle eikä kaikki tule vain paperisena. Kannattaisiko antaa palautetta toimistolle eikä huudella täällä?

      • käykö-keuhko

        Mitä sinä et tästä viestistä ymmärtänyt.
        "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena."

        Yhteystiedot löytyvät asianomaisten sivuilta jos niitä tarvitsee. Minkä takia sinä niitä tänne lähettelet.

    • telttaanheti

      Täällä nämä työttömät, alkoholi ja mielenterveysongelmaiset pätevät. Juuri tämän takia yhtiö tekee koiruuksia asukkaita vastaan kun on näitä imeskeleviä ...en sano ääneen että julkaistaan.

      • Harhatetki-asolaan

        Unohditteko ns. vajaavaltaisen mutta varsinkin "äänekkäimmän" mitään mistään tietämättömän "aso-henkilön" jolla on mielestään paljon asiaa mutta vähän kerrottavaa muuta kuin oman harhansa kanssa rettelöinnin ja täysin palstan aiheen ulkopuolella!

        Jos ja kun aloituksen nimi oli uutinen ja siten henkilöön ja nimeen liitetty ja kerrottu avoimesti ja salailematta, miksi ei myös muita mahdollisesti joiltain (paitsi edellisellä rähisijöillä ylempänä) ohi mennyt tai tietämättömät asiat eivät voisi aso-palstalla tulle esiin kuten on ilmeisesti tarkoitus ollut - alkujaan!
        Enää ei , sillä roskan ja moskan heitto ja riitely ja mielikuvitushenkilöiden kanssa sanailu on vallannut palstan! Joka saa jatkaa, josta tulee mieleen onko se "suomi24.ssä" mukana jossain harhaisessa muodossaan?
        Toivottavasti muutos eli suoraan sanoen lopetus tulee pian sillä aso-ja haso infon saa muuallakin ja asiallisesti!

      • Aso-terapeutille-töitä

        >"Täällä nämä työttömät, alkoholi ja mielenterveysongelmaiset pätevät. Juuri tämän takia yhtiö tekee koiruuksia asukkaita vastaan kun on näitä imeskeleviä ...en sano ääneen että julkaistaan. "<
        §
        Huhheli hei, onhan tuokin mielipide ehkä jonkun asteinen kokemuskin? Omakohtaisen kokemuksen syvällä rintaäänellä tuotu esiin, mutta ei harkitusti vaan puskista huudellen?

        Kyllä kommentoijilla menee taas puurot ja vellit sekaisin, kuten edellä siis asot, hasot, hekat, ja hitasit yms. vähäosaisille ( myös aivojen kanssa) varattomalle kansanosalle varatut asumisen muodot!

        Täällä ei päde lainkaan kukaan muu kuin palstan sensuroija foorumin puolesta, he jotka valitsevat usein karkeimmat ja panettelevimmat kommentit jäämään (esim. ns. 'pukinmäen häirikkömummo järjen juoksut ja simotus-mielikuvat saavat tilaa enemmän kuin naisparan aivopierut edellyttäisi) - johonkin asia-aloitukseenkin mutta ei poista tai siivoa niitä alkuunsa joten siitä johtuen kaikki aloitukset joka ei ole suoraan nimen "haso/ tai aso" alla kirjoitettu!

        Jk.
        Aloitus oli ja on informaatiota uuden Haso Oy:n toimitusjohtajan valinnasta ja sen mukaiset odotukset joita toivotaan kautta linjan eripuolilla aso-asumisen kuten asukkaiden huomioimiseen!

        Jatkakaa siitä jos kykenette! Tuokaa asumiseenne liittyviä onnistumisianne, ja jos vaikka uudistus ja parannusehdotuksianne asiallisella asenteella!

        Miten olisi aso-asukkaille perustettaisiin omat terapian ja purkautumisen kanavat jossain muodossa? Jostain pahoinvoinnistahan nämä useat asiattomat kirjoituset kumpuavat?

      • simo-häiriköi
        Aso-terapeutille-töitä kirjoitti:

        Niinpä, mistähän tämäkin kirjoittaja saa kiksinsä.

        Simon viikonlopun häiriköinnit:
        "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena."
        "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena."

      • aso-mummo-vauhdissa

        "Niinpä, mistähän tämäkin kirjoittaja aso-mummo saa kiksinsä.

        -Tästäkin hyvin hyvin aso-pitoisesta aihepiiristä! Miten mummo osaakin ja kykenee tähän ja näkee mielikuvitushenkilönsä eli haamupoikansa Simon olleen asialla!?
        Aso-mummon viikonlopun häiriköinnit:
        "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena."
        "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena."
        "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena."
        "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena."
        "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena."
        "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena."
        "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena."
        "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena." _"!

    • Anonyymi

      Juha Viljakainen on saanut lähdöt, Hasolla on toistaiseksi väliaikainen johto. Kaupungin pöytäkirjoista löytyy sekä Hasoa että Hekaa koskevia asioita, mm miten on voinut toimiva johto olla niin pihalla ja kykenemätön laskutoimituksiin, että asuntojen vuokrat nousevat jo toista vuotta perättäin keskinmäärin 15%. Lisäksi KKV on antanut langettavan lausunnon kilpailuttamissääntöjen rikkomisesta.

    • Anonyymi

      Nyt näköjään Karkkila haastattelee Viljakaista kaupungin johtajan tehtävään. Toivottavasti hommaan ei liity talousasioita... Vaikeaa uskoa että oikeasti olisi mahdollisuutta enää muuhun kuin johonkin osastopäällikön virkaan jossain puolikuolleessa virastossa.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      441
      4748
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1692
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      92
      1425
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1336
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1286
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1161
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      56
      857
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe