Vastingin vesiongelmista

Missämättää

Vesiosuuskunta hommasi "pitkän veden" Vastinki - Oinoskylä -alueelle 1990-luvulla.
Vesi otettiin paikallisesta lähteestä ja veden "saastuminen" oli lähes jokakeväinen ongelma.
Osuuskunta siirtyi kunnan "haltuun" 2000-luvun alkuvuosina. Bakteeriongelmat ovat harventuneet, mutta eivät poistuneet. Edellinen "tappaus" taisi olla 2014. Ja nyt 2018 taas.
"Saatanan tunarit", sanoisi Kekkonen.

9

582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trewq

      Aivan normaalia toimintaa Karstulassa, mikään ei onnistu.

      • tossup

        Nytkö nämä turvejussit jo sotki Vatingin vedetkin.


    • Vesi_on_pahaa

      Huhut kertoo että rivitalon paskaveet pumpataan sinne lähistölle ja ne imeytyy juomaveteen.

      • Pohjavettä

        Sehän olisi ympäristörikos!


      • Näinonnäreet
        Pohjavettä kirjoitti:

        Sehän olisi ympäristörikos!

        Karstulassa tehdään ympäristörikoksia useammallakin taholla eikä viranomaiset puutu asiaan millään tavoin.


    • Kalavastinkinen

      Taitanee mennä siinä kulkkalähteen lähettyvillä olevien kaikkien talojen paskavedet sinne lähteelle koska sehän on niin alavaa seutua siinä.
      Kyllä siinä vedessä jotain paskaa on kun keittää vettä niin kattilan reunoihin tulee siihen vesirajaan sellainen harmaa tahna joka ei meinaa irrota mitenkään pois pestessä kattilaa.

      Kyllähän kun ne kunnan santerit ymmärtäis kääntää sen tulosuunnan tuolta rillakankaasta päin , siellä ei ainakaan talojen paskavesiä tule lähteeseen.

    • Brynebyläinen

      Taitaa nämä crossailijat ajella rillakankaan montussa ja sotkea eemelin kahvivedet.

    • mökkiläiset

      Täällä Laikan kohdalla vesi alkoi maistua puulta.Onkohan vielä rippeitä jäljellä?

    • rantalainen

      Juoksuttamalla ainakin meiltä hävisi puun maku.Mut pitkään ei maistunut.Ohimenevä siis on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe